Oma kontribuutioni ympäristötalkoisiin

Muuten olen sitä mieltä, että paras ehkäisyväline on käydä ulkona. Vaikkapa museossa lauantaina iltapäivällä, tai kaupassa joskus arkena alkuillasta. Kun olen aikani kuunnellut kassajonossa takanani, kun nuorehkon äidin toinen vesa teeskentelee putoavansa ostoskärrystä ja ilmoittaa sen maailmalle huutamalla, ja toinen taas jotenkin samanaikaisen itkuisella, kirkuvalla ja karjuvalla kurkkuäänellä vaatii äitiään ostamaan karkkia, tiedän millaista elämää en halua suurin surminkaan viettää.

Nykytila

Kauhajoella sitten paukkui. Se ehkä kertoo jotain yhteiskunnan nykytilasta. En sitten tiedä, mistä kertoo se, että keskustelupalstat ovat nyt täynnä vänkyröitä jotka itkevät, kun Jokelasta ei opittu mitään. Niinpä. Tietenkin se on kansanedustajien ja hallituksen, ja jonkun Helsingin Sanomien keskustelupalstalle kirjoittaneen mielestä myös 4.000-5.000 euroa kuukaudessa tienaavien vika, ettei 10 kuukaudessa ole parannettu kaikkia suomalaisia mielenterveyden ongelmistaan. Tietenkin tämänkin kaverin mieli vinoutui vasta kuluneen 10 kuukauden aikana, ja vuosi sitten hän oli ihan tavallinen nuori, jonka alitajunnassakaan ei muhinut mikään pieni ongelma, josta olisi saattanut kasvaa iso (tosiasiassa en tietenkään tiedä, mutta jotenkaan en usko tällaisen mielentilan syntyvän yhdessä, tai edes kolmessasadassa yössä).

Tällainen tapaus on tietenkin valitettava, ja siksi minua tympäisee se, että nämä vänkyrät käyttävät tapausta hyväkseen agitoinnissa ja luultavasti oman tärkeytensä todistelussa (enkä ole varma, teenkö nyt itsekin niin). Yleinen ilmapiiri huomioon ottaen en ihmettele, että mielet järkkyvät, eikä hoitoa ole helppo saada, eikä edes oikein hakea.

Säännöllinen flunssa

Mietin tässä, että ihan näinä päivinä, itseasiassa ylihuomenna, tulee kuluneeksi tasan vuosi siitä, kun sain kuulla tulleeni valituksi rekrytoinnissa vastoin kaikkia ennakkoluulojani ja itselatistuksiani. Huvittavampaa on se, että toinenkin vuosipäivä tulee samalla täyteen: näinä päivinä alkaa olemaan vuosi siitä, kun edellisen kerran olin kipeä. Nytkin iski näemmä flunssa. Kuume ei kylläkään ole noussut vielä, nokka on vuotanut nyt kaksi päivää ja olo on ollut kuumeinen. Vuosi sitten olin vielä teknisesti työtön, eikä sairastelu haitannut kun pystyin linnoittautumaan makuuhuoneeseen lukemaan kirjoja. Nyt vähän harmittaa, jos joudun jäämään pois töistä. Ainakin joudun jättämään tänään väliin toisen elokuvan, jonka minun piti käydä tuolla naapurikylässä katselemassa Rakkautta & Anarkiaa -festivaaleilla, nimittäin The King of Ping Pong. Harmin paikka.

Ensimmäinen festivaalielokuvani oli perjantaina katseltu Lars and the Real Girl. Muutama päivä elokuvan jälkeen sanoisin, että "ihan hyvä", vaikka esityksen jälkeen olin innoissani. Kyseessä oli siis kohtuullisen lämminhenkinen draamakomedia autistisesta pikkukaupungin 27-vuotiaasta miehestä, joka alkaa seurustelemaan uuden ajan pumpattavan Barbaran, Biancaksi nimeämänsä real dollin, kanssa. Ehkä hivenen turhan lämminhenkinen raina minun makuuni, mutta siitä huolimatta onnistunut sikäli, ettei se oikein sorru missään vaiheessa typeryyksiin ja yltiöärsyttäviin Hollywood-ratkaisuihin. Kannattanee katsoa.

Olen tyhmä, missä voin ilmoittautua apukouluun

Huomasin (jälleen) olevani tyhmä kuin vanha, sukkahiellä kyllästetty saapas. Katselin nimittäin uusia ylioppilastehtäviä tältä syksyltä ja totesin, etten pääsisi enää reaalista (tosin fysiikka kirjoitetaan vasta myöhemmiin ja ainakin kemiasta, josta en kyllä omana aikananikaan tehnyt kuin yhden tehtävän) läpi, ja äidinkieli oli jo silloin keväällä 2001 hilkulla - ei tosin siksi, että olisin kokenut olevani huono siinä, vaan siksi, että jostain syystä arvosanat vaan olivat huonot (edelleenkin hieman ihmettelen, miten opettaja voi antaa minulle L:n, ja miten se L voi sitten pudota A:han tai B:hen. Olisin mielestäni ansainnut jotain siltä väliltä). Tänä syksynä ei ole vielä kirjoitettu matematiikkaa ja englantia, ja niistä kuvittelisin pääseväni edelleen läpi, vaikkakin ehkä hieman huonommin arvosanoin. Yliopistomatematiikalla ei hirveästi ole kirjoituksissa käyttöä, enkä siitäkään tunnu enää muistavan kovin paljoa nyt, kun olen mahdollisesti tulevan SHV-tutkinnon takia lueskellut mm. todennäköisyysteoriaa ja stokastisten prosessien kurssien materiaalia, jotka vaativat reaalianalyysin ja lineaarialgebran vahvan hallinnan; jopa matriisien kertolaskua jouduin miettimään tovin, vaikka se nyt pitäisi osata vaikka unissaankin. Eikä puhettakaan siitä, että muistaisin enää mitään hyödyllisiä teoreemoja jonojen suppenemisista tai mistään mittateoreettisista tuloksista nyt puhumattakaan. Toivon todella, ettei jo nyt ole liian myöhäistä verestää muistojaan siltä osin.

Lukiotietämyksen kanssa on toisin. Joskus tuntuu, että pitäisi ylioppilastutkintokin suorittaa ihan suoraan uudestaan ja tällä kertaa vielä niin, että siitä jää käteen jotain muutakin kuin typerä paperi, jolla ei edes tee mitään. Toisaalta mietin, että onkohan se nyt kertakaikkiaan vaan osa kohti kolmeakymmentä käymistä, että muuttuu tyhmemmäksi, eikä enää rehellisesti tiedä juuri mistään mitään, toisin kuin tuore ylioppilas luulee tietävänsä.

Mogadishu Avenue II

Ajattelin tässä sortua kaupunginosapatriotismiin. Muiden kaupunkien ja niiden osien haukkuminen on kuitenkin vähän typerää. Onhan Matinkyläkin ihmisten puheissa "slummi" ja espoolainen ongelmalähiö, mutta minä pidin siitä jo ensimmäisinä kuukausina täällä asuessani, ja nykyään suunnittelin - edelleen aika teoreettisella tasolla, kylläkin - omistusasunnon hankkimista täältä, tosin ehkä mieluiten vanhan keskuksen eteläpuolelta, kun tässä Piispansillalla tuntuvat asunnot olevan melkoisen tyyriitä sinkkutaloutta silmällä pitäen.

Joka tapauksessa kävin tänään kymmenen kilometrin kävelylenkillä, ja vierailin ensimmäistä kertaa eläissäni Suvelassa ja Tuomarilassa. Suvela on varmaankin Espoon huonomaineisin osa, ja vaikka en saanut vahvistusta sille käsitykselle, on sanottava että olihan se hieman ankea paikka. Keski-Matinkylä on kyllä myös yhtä 60-70 -luvulla rakennettua kerrostaloryteikköä, mutta jokin Suvelassa antoi vielä ankeamman vaikutelman. Voi tietenkin olla, että katselin maisemaa mustentavien linssien lävitse voidakseni leuhkia blogissa ja peilin edessä mattarilaisuudellani.

Toisaalta minua ärsyttää hyvin paljon eräänlainen vanhoillisespoolaisuus, jonka edustajat ovat niiden loputtomien klooniomakotitaloilla täytettyjen nukkumalähiöiden ja yltiöahkeran yksityisautoilun kannattajia. Itse asun mieluummin palveluiden, paikallisbussipysäkkien ja tulevien metrojen lähellä, vaikka sitten välillä joku harmiton veikkonen örähtäisikin jossain lähellä. Ylipäätään en oikein ymmärrä sitä katsantokantaa, että metro jotenkin pilaisi Espoon (paitsi ehkä sikäli, että se saattaisi nostaa mukavan matalaa kunnallisveroprosenttia joksikin aikaa). En jaksa uskoa, että yhdellekään helsinkiläiselle - ei myöskään sille järjestyshäiriöitä aiheuttavalle osalle - tulisi mieleen lähteä jonnekin Matinkylään hengailemaan pelkän Ison Omenan taikka vanhan ostarin pikkukapakoiden ja Alepan vuoksi. Paremminkin se helpottaa paikallisen öyhöttävän väestön yömatkoja Helsingin baareihin, kun täällä ollaan jo aikapäivää totuttu maksamaan seutulipuista - vaikka metrolla kai onkin helpompi matkustaa jäniksenä. Oikeastaan ainoa asia, joka itseäni hieman epäilyttää on Matinkylän muuttuminen Espoon sisäisen joukkoliikenteen yhdeksi (ja varmaankin suurimmaksi) solmukohdaksi, mutta luulen pelkääväni turhaan. Johan jo nyt nykyiset Länsiväylän bussit, siis mahdolliset tulevat sisäisen liikenteen bussit Länsiväylän seutuliikenteen kuivahtaessa kokoon metron myötä, kulkevat Matinkylän ohi. Oikeastaan pitäisi kai ostaa pian se asunto - saattaa olla, että asuntojen hinnat lähtevät nousemaan metron ilmestymisen vuoksi sinänsä, mutta myös siksi, että ihmiset varmaankin pitävät paljon enemmän suorista liikenneyhteyksistä sen sijaan, että pitäisi ensin matkustaa Matinkylään ja sitten täällä vaihtaa metroon päästäkseen Helsinkiin. Tämän pitkän pohjustuksen tarkoitus oli vain päästää minut sanomaan, että Suvela on jees ja mainettaan parempi, ehkä. Tuomarila vaikutti ilman selittelyjäkin ihan kivalta paikalta.

Pari pikaista huomiota tähän väliin

Ei sillä, että olisin lopettanut tämänkin blogin heti kättelyssä. Uusi tenttikausi se vain on alkamassa, ja joka tapauksessa tässä on ollut kädet täynnä tekemistä.

Luin muuten hiljattain kuuluisimman Lovecraft-filmatisoinnin, Re-Animatorin, kirjallisen perustan, eli novellin 'Herbert West - Elvyttäjä'. Ensi kertaa eläissäni mietin, pitäisinkö sittenkään Howard Phillipsiä lempikirjailijanani, nimittäin oli tuo reanimaattori sen verran kehnoa luettavaa. Sen kummemmin asiaa selvittämättä veikkaisin, että se on alunperin ollut jonkinlainen jatkokertomus, sillä se oli jaettua selkeisiin kappaleisiin, joissa jokaisessa käytettiin puolet tekstistä vanhan kertaamiseen. Melkein jokaista kuvailtavaksi kelpaavaa substantiivia edelsi adjektiivi "omituinen", "vastenmielinen", "kauhistuttava", "luonnoton", "järkyttävä", "epäinhimillinen", "pelottava" tai "äärimmäinen". Toisaalta kyseinen novelli on sitten malliesimerkki siitä, että valkokankaalle tuotu versio on alkuperäisteosta parempi. Täytyy muistaa se intellektuelleissa kahvitaukokeskusteluissa.

Kävin muuten elämäni toista kertaa teatterissa. Ensimmäinen kerta oli kai joskus ala-asteella, kun kävimme katsomassa muistaakseni Peppi Pitkätossun jossain vaasalaisessa teatterissa, kaupunginteatterissa varmaankin. Nyt, 15-20 vuotta myöhemmin, kävin toisen kerran. En osaa arvioida, oliko Kokkolan kaupunginteatterin tulkitsema näytelmä 'Kokkola' hyvä vai huono - hauska se kyllä oli, mutta mitään selvää siitä en saanut. Kai se oli sellainen taidenäytelmä.