Vaikka alankin olemaan jo raihnainen papparainen, on minulla periaatteessa silti vielä elinvuosia jäljellä - saatan olla elossa jopa vielä 30 vuoden päästä. Mietin tässä, että muistankohan silloin vielä kevään 2010, että silloin Islannissa purkautui tulivuori joka haittasi lentoliikennettä (mutta toivottavasti ei kuukauden päästä koittavaa puolanmatkaani), että etelässäkin saatiin poikkeuksellisesti oikeaa talvea muistuttava talvi, että lumet sulivat vasta joskus huhtikuun alussa (vai milloin ne sulivat?) ja että oli lakkokevät. Lakkokeväitä on varmaan ollut elämäni varrella jo useita, mutta suoraan sanottuna en osaa nimetä yhtään kevättä lakkokevääksi. Joku vuosi, laiskotellessani vielä yliopistolla, oli kyllä bussilakko, mutta sekin oli mielestäni joskus marras-joulukuussa - muistan käyneeni kävellen tarkastamassa syksyn viimeisiä tenttituloksia lumipyryssä. Muistan aiemmista vuosista selkeästi ainoastaan sen, että 2001 oli terroristisyksy. Jos oikein muistelen, niin 90-luvulla oli myös jääkiekkokultakevät (1995?) ja laivanupotussyksy (1994?). Myös Jokelan junaturmakevät tai -syksy oli jossain vaiheessa (1996?). Niistä syksyistä ja keväistä en kuitenkaan muista mitään muuta. Estonia upposi syysmyrskyssä, mutta millainenhan se syksy oli muuten?
Ehkä vain kärsin dementiasta jo nyt, enkä siis tule myöhemmin muistamaan myöskään kevättä 2010. Tietysti voisi ajatella, ettei minulla ole ollut aiemmilta vuosilta tarpeeksi muita muistoja, jonkinlaisia "mielenmaiseman maamerkkejä", jotka niputtaa yhteen lakkojen, luonnonmullistusten ja suuronnettomuuksien kanssa. Ehkä pitäisi luopua leikkiperiaatteista, ja alkaa seuraamaan muotia ja nuorisoradioiden soittolistoja, jotta voisi muistaa asioita niiden keskinäisten yhteyksien avulla. En ole varma, auttaisiko varsinaisen elämän hankkiminen asiassa - viime keväänäkin muistaakseni harrastin kaikenlaista ja kävin ulkomaanmatkallakin, enkä silti muista muuta kuin sen ulkomaanmatkan, ja että juuri silloin sattui olemaan aurinkoista ja lämmintä.
keskiviikko 28. huhtikuuta 2010
lauantai 24. huhtikuuta 2010
Aseenne: asenne
Kun kerran aloin saivartelemaan sanojen merkityksistä, niin on yksi sana, jonka käyttöä olen ihmetellyt, ja se on asenne. Olen ymmärtänyt, että asenne on jokaiseen ihmiseen liitettävä ominaisuus, joka kertoo ihmisen suhtautumisesta johonkin asiaan tai asioiden joukkoon (esimerkiksi kaikkeen). Kuitenkin usein sanotaan: sillä ihmisellä on asennetta! Tämä kuulostaa kummallisesta - totta kai kenellä tahansa ihmisellä on asennetta. Yhtä hyvin voisi ilmoittaa, että sillä ihmisellä on suhtautumista johonkin asiaan! Tai että sillä ihmisellä on vaikkapa mielialaa!
Asenne tuntuisikin viittaavan pikemminkin aivan tietynlaiseen asenteeseen: rehvakkaaseen, röyhkeilevään ja ehkä hivenen itsekkääseen. Ainakin omassa elämässäni olen useimmiten kuullut sanaa käytettävän viitatessa juuri tuohon kuvaukseen sopivasta henkilöstä.
Lisäksi asenne tuntuisi kielenkäytössä sisältävän oletusarvoisesti määreen hyvä. Jos asenteen yhteydessä käytettäisiin eksplisiittisesti jotain määrettä, tarkoittaisi asenne sitä, mitä sen nähdäkseni oikeasti pitäisikin tarkoittaa. Kun olin kolmasluokkalainen, ja marisin vähän itsekkäästi siitä, kun aina meidän piti esittää näytelmiä koulun juhlissa, sain opettajalta kuulla paitsi ensi kertaa olevani nuori mies, myös että hän ei pidä asenteestani, eli toisin sanoen että asenteeni oli huono. Ehkä jos olisin ollut vielä rehvakas ja röyhkeä, niin iäkäs opettajamme olisi tyytynyt sanomaan vain: "Nuori mies, sinulla on asennetta".
Asenne tuntuisikin viittaavan pikemminkin aivan tietynlaiseen asenteeseen: rehvakkaaseen, röyhkeilevään ja ehkä hivenen itsekkääseen. Ainakin omassa elämässäni olen useimmiten kuullut sanaa käytettävän viitatessa juuri tuohon kuvaukseen sopivasta henkilöstä.
Lisäksi asenne tuntuisi kielenkäytössä sisältävän oletusarvoisesti määreen hyvä. Jos asenteen yhteydessä käytettäisiin eksplisiittisesti jotain määrettä, tarkoittaisi asenne sitä, mitä sen nähdäkseni oikeasti pitäisikin tarkoittaa. Kun olin kolmasluokkalainen, ja marisin vähän itsekkäästi siitä, kun aina meidän piti esittää näytelmiä koulun juhlissa, sain opettajalta kuulla paitsi ensi kertaa olevani nuori mies, myös että hän ei pidä asenteestani, eli toisin sanoen että asenteeni oli huono. Ehkä jos olisin ollut vielä rehvakas ja röyhkeä, niin iäkäs opettajamme olisi tyytynyt sanomaan vain: "Nuori mies, sinulla on asennetta".
Tasa-arvoisuus
Tulin lukeneeksi mainion kirjan, George Orwellin kuuluisan Animal Farmin, eli suomeksi Eläinten vallankumouksen. Suosittelen, se on vain 130 sivua pitkäkin (jotenkin pyrin nykyään suosimaan lyhyitä kirjoja). Keskeisessä roolissa sadussa on seitsemän käskyä, jotka eläimet laativat häädettyään maatilan isännän sinne, missä pippuri kasvaa, ja perustettuaan eläinten sosialistisen maatilatasavallan. Kirjan edetessä käskyt tuntuvat muuttuvan hieman, kunnes lopussa ne pelkistyvät tutunkuuloiseen muotoon:
En tiedä, keksikö Orwell itse tuon mainion, ristiriitaiselta kuulostavan sanonnan, mutta häneen se tietääkseni yleensä liitetään. Viime vuosina olen törmännyt tasa-arvoisempiuteen usein paitsi miesten- ja naisten tasa-arvoa käsittelevissä keskusteluissa, myös maahanmuuttoa käsittelevissä tappeluissa lehtien kommenttipalstoilla. Kaikki varmaankin ymmärtävät intuitiivisesti, mitä tarkoittaa jos kaikki ovat tasa-arvoisia, mutta jotkut ovat vielä tasa-arvoisempia. Itse ymmärrän sen jotenkin niin, että vaikka ison joukon edustajat olisivat tasa-arvoisia keskenään, niin silti löytyy joku osajoukko, joka katsoo olevansa oikeutettu vaatimaan tasa-arvon nimissä vielä lisää etuuksia. Näinhän Eläinten vallankumouksessakin käy; kaikki eläimet ovat tasa-arvoisia, mutta itsensä johtajiksi nimittäneet siat haalivat itselleen etuuksia ja mukavuuksia muihin eläimiin nähden sillä verukkeella, että he tekevät niin haastavaa työtä maatilan toiminnan takaamiseksi.
Työpaikan kuntosalin saunassa kuitenkin mietin, miten sanonnan voisi selittää järjellä epäluotettavan intuition sijaan. Joukon jäsenet - tässä tapauksessa eläimet - ovat kaikki "tasa-arvoisia". Tasa-arvoinen on sanatasolla adjektiivi, ja tässä se liitetään kaikkiin eläimiin. Tasa-arvoinen ei kuitenkaan adjektiivina vaikuttaisi olevan yhtä yksinkertainen kuin vaikkapa sininen. Jos kaikki eläimet olisivat sinisiä, niin se kertoisi vain tosiasian eläinten värityksestä. Toisia eläimiä (kuten myös yötä) voisi tietysti sanoa sinisemmiksi, mutta en tiedä, mitä se tarkoittaisi - sininen se on toinen sinisen sävykin.
Tasa-arvoinen ei toisaalta kerro kohteestaan suoraan mitään. Jos ilmoitan olevani tasa-arvoinen, ei kuulijoille synny minkäänlaista käsitystä, mitä oikein tarkoitan. Sen sijaan se kertoo kohteensa asemasta suhteessa vertailujoukkoon. Jyskyn ("minä teen kovemmin työtä") arvo on yhtä suuri kuin Napoleonin, farmia lopulta johtavan sian. Mitä tällöin siis voisi tarkoittaa, että joku on tasa-arvoisempi? Että yhtäsuuruus pätee vielä tiukemmin? Näyttää siltä, että yritykseni selittää asia ajautuu umpikujaan - saunassa se tuntui selkeältä.
Ehkä pitäisi ajatella niin, että jos joku tasa-arvoinen muiden kanssa, niin se tarkoittaakin vain sitä, että tämän jonkun arvo on likimain yhtäsuuri kuin muiden, ja että tasa-arvoisuuden aste määrittääkin sitä, mihin kohtaan joku sijoittuu janan sillä alueella, johon keskenään tasa-arvoiset olennot sijoittuvat. Tasa-arvon alueen suuruus voidaan valita - johtajat varmasti tietävät, miten laaja se voi olla, ovathan he aina oikeassa.
Kaikki eläimet ovat tasa-arvoisia, mutta jotkin eläimet ovat tasa-arvoisempia kuin toiset.
En tiedä, keksikö Orwell itse tuon mainion, ristiriitaiselta kuulostavan sanonnan, mutta häneen se tietääkseni yleensä liitetään. Viime vuosina olen törmännyt tasa-arvoisempiuteen usein paitsi miesten- ja naisten tasa-arvoa käsittelevissä keskusteluissa, myös maahanmuuttoa käsittelevissä tappeluissa lehtien kommenttipalstoilla. Kaikki varmaankin ymmärtävät intuitiivisesti, mitä tarkoittaa jos kaikki ovat tasa-arvoisia, mutta jotkut ovat vielä tasa-arvoisempia. Itse ymmärrän sen jotenkin niin, että vaikka ison joukon edustajat olisivat tasa-arvoisia keskenään, niin silti löytyy joku osajoukko, joka katsoo olevansa oikeutettu vaatimaan tasa-arvon nimissä vielä lisää etuuksia. Näinhän Eläinten vallankumouksessakin käy; kaikki eläimet ovat tasa-arvoisia, mutta itsensä johtajiksi nimittäneet siat haalivat itselleen etuuksia ja mukavuuksia muihin eläimiin nähden sillä verukkeella, että he tekevät niin haastavaa työtä maatilan toiminnan takaamiseksi.
Työpaikan kuntosalin saunassa kuitenkin mietin, miten sanonnan voisi selittää järjellä epäluotettavan intuition sijaan. Joukon jäsenet - tässä tapauksessa eläimet - ovat kaikki "tasa-arvoisia". Tasa-arvoinen on sanatasolla adjektiivi, ja tässä se liitetään kaikkiin eläimiin. Tasa-arvoinen ei kuitenkaan adjektiivina vaikuttaisi olevan yhtä yksinkertainen kuin vaikkapa sininen. Jos kaikki eläimet olisivat sinisiä, niin se kertoisi vain tosiasian eläinten värityksestä. Toisia eläimiä (kuten myös yötä) voisi tietysti sanoa sinisemmiksi, mutta en tiedä, mitä se tarkoittaisi - sininen se on toinen sinisen sävykin.
Tasa-arvoinen ei toisaalta kerro kohteestaan suoraan mitään. Jos ilmoitan olevani tasa-arvoinen, ei kuulijoille synny minkäänlaista käsitystä, mitä oikein tarkoitan. Sen sijaan se kertoo kohteensa asemasta suhteessa vertailujoukkoon. Jyskyn ("minä teen kovemmin työtä") arvo on yhtä suuri kuin Napoleonin, farmia lopulta johtavan sian. Mitä tällöin siis voisi tarkoittaa, että joku on tasa-arvoisempi? Että yhtäsuuruus pätee vielä tiukemmin? Näyttää siltä, että yritykseni selittää asia ajautuu umpikujaan - saunassa se tuntui selkeältä.
Ehkä pitäisi ajatella niin, että jos joku tasa-arvoinen muiden kanssa, niin se tarkoittaakin vain sitä, että tämän jonkun arvo on likimain yhtäsuuri kuin muiden, ja että tasa-arvoisuuden aste määrittääkin sitä, mihin kohtaan joku sijoittuu janan sillä alueella, johon keskenään tasa-arvoiset olennot sijoittuvat. Tasa-arvon alueen suuruus voidaan valita - johtajat varmasti tietävät, miten laaja se voi olla, ovathan he aina oikeassa.
sunnuntai 18. huhtikuuta 2010
Sinkun katkera tilitys
Olen joskus leikilläni naljaillut parisuhteissa eläville tuttavilleni, miten he elävät halvemmin ja elämä muutenkin on helpompaa. Elämän helppous ei tietysti oikeasti riipu siviilisäädystä - yksineläjän ei ainakaan tarvitse riidellä kenenkään kanssa - mutta elämä on nähdäkseni oikeasti halvempaa pariskunnilla, ainakin jos heille ei ole siunaantunut lapsia. Kahdelle ihmiselle on halvempi valmistaa ruokaa kuin yhdelle (400 gramman jauhelihapaketti on pienin, mitä minun lähikaupoista saa, ja yhdelle hengelle oikeasti riittäisi puolet siitä), ja kaksi ihmistä ei tarvitse kaksinkertaisenkokoista asuntoa city-sinkkuun nähden, sillä pariskunnat yleensä nukkuvat samassa makuuhuoneessa tai jopa sängyssä, käyttävät samaa vessaa, ja keittiön riittää olla yhtä suuri kuin sinkullakin, kunhan kaksi mahtuvat jonnekin vain syömään. Yksiöiden neliöhinta on joka tapauksessa korkeampi kuin tila-asuntojen. He maksavat lomamatkoistakin vähemmän per henkilö kuin matkaileva sinkku - katkerana olin taas Stockmannin hulluilla päivillä ostamassa Krakovan matkaa, johon tuli melkein satanen ekstraa sen vuoksi, ettei minulla ole kumppania. Ihan kuin se myyjättären säälivä katse sen jälkeen, kun hän oli kysynyt matkustajien lukumäärää, ei olisi ollut tarpeeksi. Poikamiesvero saattaa olla historiaa, mutta silti ne ylimääräiset rahat viedään jotain kautta.
Innostuin tänään hieman siivoamaan paikkoja, ja kävin sitten hakemassa ennen hikoilua yhden siivousoluen itselleni. Kassajonossa huomasin, että pariskuntien ja perheiden elämä ei ole ainoastaan halvempaa, mutta se on myös helpompaa. Heidän ei tarvitse jonottaa yhtä paljon kuin sinkun. Toinen voi mennä valmiiksi jonoon pitämään paikkaa sillä välin, kun toinen keräilee vielä viimeisiä ostoksia. Jos jotain on unohtunut, ei paikkaa tarvitse luovuttaa, vaan toinen voi juosta hakemaan unohdetut tavarat ja palata siinä vaiheessa, kun jono on seissyt hetken, sinkkumies on turhautunut odotellessaan että pääsisi maksamaan kaikki ostoksensa, eli yhden pullollisen tsekkiläistä olutta, ja pariskunnan toinen osapuoli on päässyt sanomaan kassalle että "se tuo vielä margariinin".
Voi tätä suomalaisen yhteiskunnan epäoikeudenmukaisuutta.
Innostuin tänään hieman siivoamaan paikkoja, ja kävin sitten hakemassa ennen hikoilua yhden siivousoluen itselleni. Kassajonossa huomasin, että pariskuntien ja perheiden elämä ei ole ainoastaan halvempaa, mutta se on myös helpompaa. Heidän ei tarvitse jonottaa yhtä paljon kuin sinkun. Toinen voi mennä valmiiksi jonoon pitämään paikkaa sillä välin, kun toinen keräilee vielä viimeisiä ostoksia. Jos jotain on unohtunut, ei paikkaa tarvitse luovuttaa, vaan toinen voi juosta hakemaan unohdetut tavarat ja palata siinä vaiheessa, kun jono on seissyt hetken, sinkkumies on turhautunut odotellessaan että pääsisi maksamaan kaikki ostoksensa, eli yhden pullollisen tsekkiläistä olutta, ja pariskunnan toinen osapuoli on päässyt sanomaan kassalle että "se tuo vielä margariinin".
Voi tätä suomalaisen yhteiskunnan epäoikeudenmukaisuutta.
torstai 8. huhtikuuta 2010
Lakimies
Minulla ei edes ollut kovin suuria odotuksia sen taannoisen SHV-tentin läpimenemisestä. Välittömästi tentin jälkeen oli hieman optimismia ilmassa, mutta seuraavina päivinä käydyt keskustelut muutamien työtovereiden kanssa latistivat tunnelman täysin, ja olin aivan varma, ettei se mene läpi. Eilen iltapäivällä oli työsähköpostiin tulleet tulokset ja... 51 pistettä sadasta sain, ja seitsemän tenttijää seitsemästätoista pääsi läpi. 50,5 vaaditaan ymmärtääkseni hyväksyttyyn suoritukseen. Tänään on syytä juhlia laadukkaalla oluella, ja huomenna on syytä viedä hieman voitonkeksejä töihin.
Ihan en täysin tyytyväinen ole suoritukseeni - turhan monesta tehtävästä tuli kolmea, neljää pistettä, ja yhdestä tuli peräti 1,5. Yllättäen vakuutustoiminnan sääntelyä Euroopan unionin tasolla käsitellystä tehtävästä tuli peräti 6,5 pistettä, kun olin tenttitilaisuudessa arvioinut saavani siitä 2-5 pistettä. Tietosuojalainsäädäntöä käsitellystä tehtävästä sain peräti 9 - tosin se olikin aika helppo, viisikohtainen tehtävä, josta moneen kohtaan oli järkeiltävissä vastaus (kuten yksi kohta, jossa piti arvioida missä kohtaa aktuaari tekee väärin, kun hän "ammatillisesta kiinnostuksesta" tarkistaa fiktiivisen missin tietoja yhtiönsä tietokannoista tämän päästyä lööppeihin kolariin johtaneesta rattijuopottelusta, ja sitten kehuskelee niillä illalla baarissa "Rane"-nimiselle kaverille, joka on kilpailevan yhtiön aktuaari).
Ilahduttavan hyvin, seitsemällä pisteellä, meni takautumisoikeutta käsitellyt tehtävä, ja niin ikään ilahduttavahkosti kuudella pisteellä käytännön tehtävä vakuutussopimuslain soveltamisesta tapauksessa, jossa suuryritys on meklarin kautta ottanut omaisuus- ja keskeytysvakuutuksen ja jättänyt kertomatta kysyttyjä tietoja, sekä niinikään kuudella pisteellä tehtävä, jossa piti selvittää, mitä tarkoittaa vakuutusyhtiölaissa muun toiminnan harjoittamiskielto, erillisyysperiaate ja liitännäistoiminta, sekä selvittää, poikkeaako työeläkeyhtiöitä koskeva vastaava sääntely vakuutusyhtiölain määräyksistä.
Nyt sitten kai pitää aloittaa valmistautuminen kirjanpitotenttiin, jälleen kerran. Olenkin jo kahtena keväänä valmistautunut siihen. Tämä vuosi saattaa olla jo ensimmäinen, jolloin menen itse tenttitilaisuuteenkin. Tai saa nyt nähdä. Ainakin voin ensi vuonna käyttää hiihtolomani hurvitteluun.
Ihan en täysin tyytyväinen ole suoritukseeni - turhan monesta tehtävästä tuli kolmea, neljää pistettä, ja yhdestä tuli peräti 1,5. Yllättäen vakuutustoiminnan sääntelyä Euroopan unionin tasolla käsitellystä tehtävästä tuli peräti 6,5 pistettä, kun olin tenttitilaisuudessa arvioinut saavani siitä 2-5 pistettä. Tietosuojalainsäädäntöä käsitellystä tehtävästä sain peräti 9 - tosin se olikin aika helppo, viisikohtainen tehtävä, josta moneen kohtaan oli järkeiltävissä vastaus (kuten yksi kohta, jossa piti arvioida missä kohtaa aktuaari tekee väärin, kun hän "ammatillisesta kiinnostuksesta" tarkistaa fiktiivisen missin tietoja yhtiönsä tietokannoista tämän päästyä lööppeihin kolariin johtaneesta rattijuopottelusta, ja sitten kehuskelee niillä illalla baarissa "Rane"-nimiselle kaverille, joka on kilpailevan yhtiön aktuaari).
Ilahduttavan hyvin, seitsemällä pisteellä, meni takautumisoikeutta käsitellyt tehtävä, ja niin ikään ilahduttavahkosti kuudella pisteellä käytännön tehtävä vakuutussopimuslain soveltamisesta tapauksessa, jossa suuryritys on meklarin kautta ottanut omaisuus- ja keskeytysvakuutuksen ja jättänyt kertomatta kysyttyjä tietoja, sekä niinikään kuudella pisteellä tehtävä, jossa piti selvittää, mitä tarkoittaa vakuutusyhtiölaissa muun toiminnan harjoittamiskielto, erillisyysperiaate ja liitännäistoiminta, sekä selvittää, poikkeaako työeläkeyhtiöitä koskeva vastaava sääntely vakuutusyhtiölain määräyksistä.
Nyt sitten kai pitää aloittaa valmistautuminen kirjanpitotenttiin, jälleen kerran. Olenkin jo kahtena keväänä valmistautunut siihen. Tämä vuosi saattaa olla jo ensimmäinen, jolloin menen itse tenttitilaisuuteenkin. Tai saa nyt nähdä. Ainakin voin ensi vuonna käyttää hiihtolomani hurvitteluun.
keskiviikko 7. huhtikuuta 2010
Pelimies
Viikonloppuna intouduin käynnistämään myös yli vuosi sitten ostamani PlayStation3:n, johon en ole varmaan koskenutkaan sitten viime huhti- tai toukokuun. Hetken siinä meni, kun päivitin paitsi masiinaan jääneen Fallout 3:n sekä järjestelmän. Tänään sitten sattumoisin pari työkaveria juttelivat keskenään poikiensa pleikkaroinnista, ja käynnistin illansuussa koneen jälleen kerran. Kone alkoi tyrkyttämään minulle rekisteröintiä PlayStation Networkiin. Kuulemma ilmainen, joten päätin sitten kirjata tietoni ylös.
Ehkä se kannatti. Muistelinkin blogituttava-Atson taannoin kirjoitelleenkin PS3-kokemuksistaan, ja huomasin, että PSN:stä pystyi ostamaan paitsi lisäosia peleihin, myös varsinaisia pelejä. Demoja olisi saanut ladata ilmaiseksi. PSN:n "lompakkoon" sai ladattua fyffeä luottokortilla. Pistin parikymppiä likoon, ja latasin itselleni vanhat kunnon Pinball Dreamsin ja Pinball Fantasiesin, taisivat maksaa 4,95 euroa kappale. Lisäksi vajaalla kympillä latasin Fallout 3:n lisäosan, Broken Steelin. Nyt on sitten pakko taas pelata.
Työtoverit raportoivat, etteivät voi joka kauppamatkalla ostaa pojilleen (vai tyttöjäkö lienivät, en nyt yhtäkkiä olekaan varma) pelejä, koska ne ovat törkeän kalliita. Niin ne ovatkin. Toivottomana poikamiehenä olisi toki mahdollista sijoittaa useinkin seitsemänkympin peleihin. Vaikka en olekaan konsoliini viimeisen vuoden aikana juurikaan koskenut, olen kyllä silloin tällöin silmäillyt Citymarketin pelihyllyä. Eipä ne hinnat houkuttele minuakaan.
Ehkä se kannatti. Muistelinkin blogituttava-Atson taannoin kirjoitelleenkin PS3-kokemuksistaan, ja huomasin, että PSN:stä pystyi ostamaan paitsi lisäosia peleihin, myös varsinaisia pelejä. Demoja olisi saanut ladata ilmaiseksi. PSN:n "lompakkoon" sai ladattua fyffeä luottokortilla. Pistin parikymppiä likoon, ja latasin itselleni vanhat kunnon Pinball Dreamsin ja Pinball Fantasiesin, taisivat maksaa 4,95 euroa kappale. Lisäksi vajaalla kympillä latasin Fallout 3:n lisäosan, Broken Steelin. Nyt on sitten pakko taas pelata.
Työtoverit raportoivat, etteivät voi joka kauppamatkalla ostaa pojilleen (vai tyttöjäkö lienivät, en nyt yhtäkkiä olekaan varma) pelejä, koska ne ovat törkeän kalliita. Niin ne ovatkin. Toivottomana poikamiehenä olisi toki mahdollista sijoittaa useinkin seitsemänkympin peleihin. Vaikka en olekaan konsoliini viimeisen vuoden aikana juurikaan koskenut, olen kyllä silloin tällöin silmäillyt Citymarketin pelihyllyä. Eipä ne hinnat houkuttele minuakaan.
tiistai 6. huhtikuuta 2010
Torjuin seurapiirien kutsun
Arki alkoi taas. Tänään oli tarkoitus vierailla pitkästä aikaa Eläketurvakeskuksessa kirjanjulkistamistilaisuudessa (linkki kirjaan), jonne sinne virallisesti kutsuttu, mutta lomiensa vuoksi estynyt työtoverini oli minut ilmoittanut. Ei kuitenkaan innostanut matka Pasilaan sateessa, etenkin kun oli oikeita, miesten töitäkin - minun nimissä ja puhelinnumerollani varustetut kirjeet olivat selkeästi saapuneet tänään suurasiakkaille, ja toisekseen piti tärkeänä miehenä kasata osavuosikatsausta varten työkyvyttömyys- ja työttömyyseläkeliiketuloksia ensimmäiseltä kvartaalilta.
Haluttomuuteeni vaikutti sekin, että olin ikään kuin päättänyt kerran vauhtiin päästyäni käydä kuntosalilla. Kuntopyöräilin puoli tuntia kirjaa lukien - aloitin Erlend Loen Doppleria - ja sitten penkkipunnertelin hetken, mutta muuta en sitten käytännössä tehnytkään. 50 minuuttia taisin salilla viihtyä. Kirja kyllä auttoi huomattavasti kuntopyörän kanssa, ja jos ainoa tarkoitukseni olisi polttaa kaloreita, voisi pyöräillä vaikka koko tunnin kunhan vain olisi jotain lukemista.
Erlend Loesta ja Dopplerista puheen ollen, tuo Doppler vaikuttaa minusta Loen kirjoista tähän astisista parhaimmalta. Se Supernaiivi ei vaan aikanaan iskenyt, eikä se viimeksi lukemani Naisten tallomakaan. Doppler taas henkilöhahmona on hippeydestään huolimatta kiinnostavan oloinen, ja tämän isän harrastus, vessanpönttöjen valokuvaaminen, on niin hauska keksintö, etten voi 40 sivun jälkeen olla pitämättä kirjasta.
Kirjahyllyyni tuli taas lisää täytettä. Tilasin viime viikolla Suomen rautatiemuseosta runsaalla kolmella kympillä (postikulut mukaanlukien) VR:n 100-vuotisjuhlakirjan, Valtionrautatiet 1937-1962. Lisäksi Citymarketissa silmiini osui mainion Garfield minus Garfield -nettisarjiksen suomennettu paperipainos. Kympillä lähti. Jossain vaiheessa pitäisi sijoittaa paitsi isoon kirjahyllyyn, myös isoon DVD-hyllyyn, ja CD:tkin pitäisi saada vaatekaapista (jossa on runsaasti tilaa) hyllyyn. Vaatekaapin vapaa tila kuitenkin pieneni vähän, sillä kävin ostamassa housut. Riveristä on näköjään tullut vakiokauppani, tällä kertaa myyjätär tuli juuri sopivalla viiveellä tarjoamaan apuaan. Melkein harmittaa, että olin jo ottanut ensimmäiset näkemäni oikean kokoiset housut, jotka sitten otinkin. Operaatio oli ohi alle 15 minuutissa. Juuri niin pitäisi vaateostosten aina sujua - vaatekaupoilla arpominen ja jahkaileminen ovat niitä asioita, jotka ajavat minut täydelliseen turhautumiseen varmimmin.
Haluttomuuteeni vaikutti sekin, että olin ikään kuin päättänyt kerran vauhtiin päästyäni käydä kuntosalilla. Kuntopyöräilin puoli tuntia kirjaa lukien - aloitin Erlend Loen Doppleria - ja sitten penkkipunnertelin hetken, mutta muuta en sitten käytännössä tehnytkään. 50 minuuttia taisin salilla viihtyä. Kirja kyllä auttoi huomattavasti kuntopyörän kanssa, ja jos ainoa tarkoitukseni olisi polttaa kaloreita, voisi pyöräillä vaikka koko tunnin kunhan vain olisi jotain lukemista.
Erlend Loesta ja Dopplerista puheen ollen, tuo Doppler vaikuttaa minusta Loen kirjoista tähän astisista parhaimmalta. Se Supernaiivi ei vaan aikanaan iskenyt, eikä se viimeksi lukemani Naisten tallomakaan. Doppler taas henkilöhahmona on hippeydestään huolimatta kiinnostavan oloinen, ja tämän isän harrastus, vessanpönttöjen valokuvaaminen, on niin hauska keksintö, etten voi 40 sivun jälkeen olla pitämättä kirjasta.
Kirjahyllyyni tuli taas lisää täytettä. Tilasin viime viikolla Suomen rautatiemuseosta runsaalla kolmella kympillä (postikulut mukaanlukien) VR:n 100-vuotisjuhlakirjan, Valtionrautatiet 1937-1962. Lisäksi Citymarketissa silmiini osui mainion Garfield minus Garfield -nettisarjiksen suomennettu paperipainos. Kympillä lähti. Jossain vaiheessa pitäisi sijoittaa paitsi isoon kirjahyllyyn, myös isoon DVD-hyllyyn, ja CD:tkin pitäisi saada vaatekaapista (jossa on runsaasti tilaa) hyllyyn. Vaatekaapin vapaa tila kuitenkin pieneni vähän, sillä kävin ostamassa housut. Riveristä on näköjään tullut vakiokauppani, tällä kertaa myyjätär tuli juuri sopivalla viiveellä tarjoamaan apuaan. Melkein harmittaa, että olin jo ottanut ensimmäiset näkemäni oikean kokoiset housut, jotka sitten otinkin. Operaatio oli ohi alle 15 minuutissa. Juuri niin pitäisi vaateostosten aina sujua - vaatekaupoilla arpominen ja jahkaileminen ovat niitä asioita, jotka ajavat minut täydelliseen turhautumiseen varmimmin.
maanantai 5. huhtikuuta 2010
Via Crucis
Kävin pääsiäisenä vanhempien luona, ja palasin sunnuntaina tosiaan Haapamäen kautta etelään. On siis yksi lomapäiväkin, jonka olen toistaiseksi pyhittänyt pyhäpäivinä tulleiden sanomalehtien lukuun ja Windowsin päivittämiseen - siitä on taas useampi kuukausi, kun olen viimeksi Windowsin puolelle kirjautunut, ja ladattavia ohjelmistopäivityksiä on kerääntynyt muutama. Pitäisi varmaan pyrkiä hieman useammin käymään tällä puolella Ubuntu Linuxin sijasta.
Matkat sujuivat hyvin. Tietysti sujuivat, sillä en Sm3:n kyytiin astunut jalallanikaan, vaan taajamajunilla ja intercityillä kuljin. Mukava yllätys oli, kun Haapamäellä vaihdoin kahden Dv12:n vetämästä taajamajuna H450:stä erinäisten kolhojen ja juupajokien kautta Tampereelle kulkevaan H428:aan, joka osoittautuikin kiskobussikyydiksi Dm12:lla. Tsekkiläisen Vankan kyyti tuntui hieman kummalliselta - se kiihtyy jotenkin eri tavalla kuin perinteisemmät VR:n junat. Tampereella oli sitten puolen tunnin odotus, jonka aikana kävin R-Kioskilta hakemassa ananas-Jaffaa, ja loppumatka sitten IC2 184:n kyydissä Helsinkiin. Mukava sunnuntainen iltajunavuoro, ei ollut rääkyviä kakaroita, ei öriseviä juoppoja.
Alkamassa olisi muuten kulttuuriviikko, mutta kun en kaikkeen taivu. Nightvisions Back to Basics 2010 ja Helsinki Beer Festival osuvat tänä vuonna samalle eli seuraavalle viikonlopulle, ja koska tärkeämpi Nightvisions menee edelle ja vaatii perjantaina ja lauantaina reilut päiväunet, joudun jättämään olutfestivaalit tänä vuonna väliin. Harmi, sillä odotin pääseväni korjaamaan viime vuonna ensikertalaisena tekemäni virheet, mutta nyt jää ensi vuodelle. Nightvisions on kyllä kaksiöisenä niin raskas koitos, että melkein jo harkitsin jättäväni sen väliin tänä keväänä, mutta toisaalta on mukavaa, kun on perinteitä.
Matkat sujuivat hyvin. Tietysti sujuivat, sillä en Sm3:n kyytiin astunut jalallanikaan, vaan taajamajunilla ja intercityillä kuljin. Mukava yllätys oli, kun Haapamäellä vaihdoin kahden Dv12:n vetämästä taajamajuna H450:stä erinäisten kolhojen ja juupajokien kautta Tampereelle kulkevaan H428:aan, joka osoittautuikin kiskobussikyydiksi Dm12:lla. Tsekkiläisen Vankan kyyti tuntui hieman kummalliselta - se kiihtyy jotenkin eri tavalla kuin perinteisemmät VR:n junat. Tampereella oli sitten puolen tunnin odotus, jonka aikana kävin R-Kioskilta hakemassa ananas-Jaffaa, ja loppumatka sitten IC2 184:n kyydissä Helsinkiin. Mukava sunnuntainen iltajunavuoro, ei ollut rääkyviä kakaroita, ei öriseviä juoppoja.
Alkamassa olisi muuten kulttuuriviikko, mutta kun en kaikkeen taivu. Nightvisions Back to Basics 2010 ja Helsinki Beer Festival osuvat tänä vuonna samalle eli seuraavalle viikonlopulle, ja koska tärkeämpi Nightvisions menee edelle ja vaatii perjantaina ja lauantaina reilut päiväunet, joudun jättämään olutfestivaalit tänä vuonna väliin. Harmi, sillä odotin pääseväni korjaamaan viime vuonna ensikertalaisena tekemäni virheet, mutta nyt jää ensi vuodelle. Nightvisions on kyllä kaksiöisenä niin raskas koitos, että melkein jo harkitsin jättäväni sen väliin tänä keväänä, mutta toisaalta on mukavaa, kun on perinteitä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)