Edellisen merkinnän Rillit huurussa -reportaasin liittyen olen töissä välillä ottanut henkisiä iskuja vastaan, kun olen innoissani selittänyt jotain juttua vain kohdatakseni kiusaantuneen hiljaisuuden. Ajattelen oitis töpänneeni jotenkin, yhdistellyt mielessäni liian monta pistettä ja olettanut, että ilman muuta muutkin tekevät niin. Toisin sanoen olen syyllistynyt sosiaaliseen rikkeeseen, josta joudun maksamaan sakkoa vieraantumalla taas kananaskeleen verran muusta työyhteisöstä.
Vaikka rikkeeni eivät johdu kovin syvällisistä ideoista (viimeksi kompastuin yksinkertaiseen James Bond -viitteeseen, jossa maalasin itsestäni kuvan varjoissa lymyilevästä ja valkoista angorakissaa silittelevästä Blåfeldistä sen vuoksi, että olen erään projektin ihmisille nimi katselmointikommenteissa, mutta kukaan heistä ei todella tunne tai edes tiedä minua - mikä on minusta muuten varsin miellyttävää), tajuan vasta nyt että voisin ilman muuta suhtautua tilanteeseen niinkin, että olen niin paljon fiksumpi kuin muut, ja että on - tietenkin - niiden muiden oma häpeä. Mitäs eivät ole yhtä sivistyneitä kuin minä, hähhää! Se, jos mikä on nörtti tapa suhtautua maailmaan ja muihin.
Tai ainakin jonkinlaisen amerikkalaisen karikatyyrinörtin tapa suhtautua. Ehkä täällä Suomessa toimii edelleen parhaiten nöyryyden ja häpeän kautta toimiminen sosiaalisissa yhteisöissä. Tietenkään kaikkea ei pidä ottaa vakavasti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti