Olen viime aikoina keskittynyt kaverin epäsuorien suositusten johdattelemana lukemistossani kaunokirjallisuuteen, ja erityisesti edesmenneen Arto Salmisen tuotantoon, josta olen nyt lyhyessä ajassa lukenut 66 %. Inhorealismi rehottaa romaaneissa, jotka käsittelevät pääasiassa suomalaisen yhteiskunnan huono-osaisempia, tai heidän ja keskiluokan törmäystä. Kirjat ovat lyhyitä, kieli hauskaa, siis suosittelen. Ainakin Turvapaikka, Paskateoria ja Varasto ovat mainioita, Ei-kuori oli ehkä hieman turhan seestynyt muihin verrattuna, mutta kyllä senkin lukee mielellään. Täytyy käydä kirjastosta hakemassa vielä loputkin teokset.
Paitsi että pian pitää vaihtaa lukemiset muuhun. Löysin eilen Suomen Aktuaariyhdistyksen sivuilta hyvin mielenkiintoisen, kymmenen vuoden takaisen palkkatutkimuksen (pdf), jonka tulokset paitsi herättävät kohdistumatonta kateutta, mutta jotka myös vahvistavat, että SHV-tutkinnon suorittaminen kannattaa. Marraskuussa on jälleen vakuutusmatematiikan sovellusten tentti, ja siihen pitänee alkaa lukemaan viimeistään lokakuun alkupuolella. Viime vuonna jätin sen typerästi väliin, vaikka olin ehtinyt vähän lukea ja toissavuoden ensiyritykseni jäljiltä oli vielä jotain mielessä. Tänä vuonna tutkintovaatimuksiin oli ilmestynyt vielä yksi uusi kirja ainakin lakisääteisen eläkevakuutuksen erikoistumisosan osalta, nimittäin ETK:n julkaisema Työeläkkeiden kustannustenjako -kirjanen.
Nyt ei kuitenkaan ehdi aloittamaan. Tänään alkaa osaltani Rakkautta & Anarkiaa -festivaalit. En tosin osallistu kuin seitsemään näytökseen - jotenkin Espoo Ciné vie aina mehut, ja toisaalta lokakuun lopussa on taas Nightvisionsin Maximum Halloween, joka taas kestää vaikka kuinka monta päivää.
3 kommenttia:
Parhaat on kyllä nyt sitten jo luettu. Lahti on kai suunnattu miehiselle lukijakunnalle, joka kokee melkein minkä tahansa armeijatrippailun omakseen. Kalavale on parempi, ja sillä on yksittäisiä erinomaisuuten yltäviä kohtauksia, mutta kokonaisuutena se on kuitenkin väkinäinen yritys hyödyntää tosi-tv -ilmiötä teemana. Toki silti katson, että molemmat kannattaa lukea.
Salmisen ennenaikainen kuolema oli surullinen tapaus tietysti ylipäänsäkin, mutta se oli kotimaiselle kirjallisuudelle iso menetys myös siinä mielessä, että laadukasta inhorealismia tehdään vähän. Tommi Liimatan Nilikki toki tuli hyllyynkin vastikään hankittua ihan genresuosisimisen nimissä.
Ajattelin joka tapauksessa ne loputkin lukea, koska nopeasti nämä aiemmatkin luki ja mikäs sen parempaa kuin yksi "olen lukenut koko tuotannon"-sulka hattuun.
Kun tuota Salmisen kronologiaa katsoo, näyttää se samalla parhausjärjestykseltä, ainakin omasta näkökulmastani - ellei nuo pari viimeistä riko sääntöä. On tietysti ymmärrettävää, että kirjailijuuskokemuksen karttuessa kirjoista tulee ammattimaisempia, mutta samalla terä on tylsynyt tasaisesti. En pidä Jari Tervoa kehnona kirjailijana, mutta Ei-kuoresta tuli mieleen vähän liikaa Tervo.
Itse en ole lukenut kuin EI-kuoren, mutta pidin siitäkin. Joku nuori kynäilevä kyldyyriskribentti kirjoitti jossain, että kun hän oli kerran taksin kyydissä ja kun taksikuski (Arto Salminen) sanoi olevansa myöskin kirjailija, skribentti alkoi pelätä olevansa jonkun harhaisen psykon kyydissä...
Lähetä kommentti