Olin tänään ensimmäistä kertaa eläissäni - suurista asioista on siis kyse - asunto-osakeyhtiön yhtiökokouksessa. Se alkoikin lupaavasti sillä, että nimeäni ei ollut osakasluettelossa lainkaan. Sen sijaan ne ihmiset, joilta asuntoni (tai osakkeet) syksyllä ostin, olivat. Loput puolitoista tuntia päätäni särki. Vähän vastaavista kokouksista minulta on kyllä kokemusta; olen ollut työnantajani yhtiökokouksessa henkilöstön edustajana, ja toisekseen muutaman kerran Suomen aktuaariyhdistyksen vuosikokouksissa, ja tämä oli kyllä ensimmäinen kerta, kun tuntui olevan jotain muutakin asiaa kuin vanhojen naamojen nimittäminen hallitukseen. Olin tietenkin hiljaa koko kokouksen ajan, tosin sen päätyttyä kävin kysymässä, jos nyt edes saisin muille ongelmitta jaetun tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen liitteineen. Enpä toisaalta olisi senkään vuoksi viitsinyt sanoa mitään, etten nyt ollut ihan varma, oliko minulla muodollista oikeutta olla suurinpiirtein edes läsnä (moraalinen oikeus kyllä oli, mutta siitähän ei usein tarvitse välittää).
Jännittävää kokouksessa oli sekin, etten täällä asuessani ole juurikaan nähnyt muita kuin vanhoja ihmisiä. Ainoastaan juuri minun rapussa, samassa kerroksessa, näyttäisi asuvan pari nuorempaa ihmistä tai pariskuntaa. Osakkaissa kyllä vaikutti olevan kaikenlaista porukkaa, jotain nuoria innokkaita (ajattelin heti: ärsyttävän pirteitä ja menestyneitä) vapaaehtoisia taloyhtiön hallitukseenkin. Kai minulla sitten vain on erilainen vuorokausirytmi kuin muilla. Jotkut samassa rapussa asuvat valittivat myös ensimmäisessä kerroksessa asuvasta "oopperalaulajasta", jonka laulu kuulemma raikuu päivästä toiseen ja myöhään iltaan, ellei yöhön. Joskus oikein poliisitkin käyneet siellä tutkimassa tilanteen. Itse olen tasan kaksi kertaa (joista toinen sattumoisin juuri tänään illalla kotiinpalatessani) kuullut laulua pohjakerroksessa hissiä odotellessani. Oikeastaan minua häiritsee, etten juuri koskaan kuule naapureista ääniä, ellei joskus rappukäytävästä vähän ovien pauketta ja lauantai-iltaisin korkokenkien kopinaa (se on se nuoriso, joka häiritsee meidän papparaisten nukkumaanmenoa).
Ja tähän lopuksi lukija (ei lukijat) voi kuvitella ne tavanomaiset selitykset kirjoitustauosta, joita en viitsi alkaa jälleen kerran toistelemaan ja anteeksi pyytelemään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti