Kävin taannoin elämäni ehkä virallisimmissa juhlissa. Virallisen niistä teki annettu pukukoodi, jonka otin ihan vakavasti, toisin kuin ne firman juhliin liittyvät tavanomaiset kehotukset pukeutua milloin mihinkin naamiaisasuun. Enhän edes mahtuisi 80-luvun vaatteisiini, sikäli kuin niitä ei olisi jo muutenkin aikoinaan annettu silloiselle koirallemme leikkikaluiksi. Mutta näihin kemuihin, niihin piti olla tumma puku. Olin aika tyyni asian suhteen, minulla on jo muutaman vuoden todella ollut tumma puku ajoittaisia edustustehtäviä varten, mutta noin tuntia ennen juhlien alkua tajusin, että kun koodina on tumma puku, se tarkoittaa myös valkoista kauluspaitaa, jollaista minulla ei tietenkään ollut. Ei ainakaan ihan sellaista oikeaoppista, täysin valkoista ja raidatonta paitaa. Ihmeen hyvin sitä silti ehtii tunnissa töistä kaupungille, vaatekauppaan, vaihtamaan paidan sovituskopissa, ja sitten vielä juhlapaikalle, joka sekään ei ihan ydinkeskustassa ollut.
Ilmeisesti muutkin olivat ottaneet pukukoodin vakavasti, en huomannut yhtään rikkomusta - tosin vierustoverillani oli Aku Ankka -kravatti, jonka sopivuudesta koodistoon en ollut ihan varma. En kyllä oikein keksinyt, enkä vieläkään tajua, miksi tällaiset luonnottomat pukukoodit elävät. Lähinnä tulee mieleeni kaksi vaihtoehtoa. Toinen on tahallinen kiusanteko, ja toinen on se että yritetään pitää tietyt ihmiset poissa juhlista, sellaiset joilla ei ole varaa tai kiinnostusta pukeutua. Oikeastaan tuo jälkimmäinenkin vaihtoehto on kiusantekoa. Ehkä voisin yksinkertaistaa: se on keino erotella. Firman juhlissa asialla ei ole merkitystä, koska puolet kuitenkin pukeutuvat mielensä mukaan ja toinen puoli alistuu hullutuksiin. Tällöin ei pääse syntymään kummallekaan joukolle sosiaalista etulyöntiasemaa. "Tumma puku" taas ei kuulosta hullutukselta, joten suurin osa epävarmuuksissaan sonnustautuu käskyn mukaisesti, ja niin tekevät loputkin osanottajat, koska eivät halua joutua juhlan paarialuokkaan. Fiksuimmat jäänevät kotiin.
En tarkoita kuulostaa katkeralta. Vaikka neljän tunnin ruokailu kertaakaan paikalta nousematta onkin lievästi sanottuna koettelevaa, olin tarjoiltujen viinien ja konjakkien, hyvästä ruoasta puhumattakaan, jälkeen paitsi itse suhteellisen seurallinen, myös muiden jutut paranivat, ja paikalta saattoi juhlien päätyttyä poistua ihan hyvin mielin neljän tunnin yöunille, jotka katkaisi palomiesten reuhaaminen rappukäytävässä, joka oli aamuyön aikana täyttynyt savusta. Kun en koko loppuyönä saanut unta, ei olo enää aamun koitettua ollut juhlava ja iloinen. Ei, savu ei ollut peräisin omasta asunnostani.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti