torstai 11. maaliskuuta 2010

Hiihtoloma my ass

Hiihtoloma on mennyt harakoille. Joka aamu kahvilaan vajaaksi tunniksi lukemaan kirjaa ja juomaan kahvia (olen maininnut ennenkin, mutta Wayne's Coffeen "iso kahvi" on tosiaan iso, ja juuri sopiva), ja sitten päiväksi kirjastoon valmistautumaan tenttiin, jonka läpipääsy on raivostuttavan epävarmaa. Tänään lähdin etuajassa pois saatuani molemmat tenttikirjat luettua loppuun. Illat on mennyt lähinnä ulkoillessa (aloin tekemään jälleen pidempiä lenkkejä) ja joutilaana. Näin loppuviikosta sitä vielä miettii, mikä hoitamaton, löyhkäävä ripulilampi työsähköpostissa odottaa.

Matinkylässä tapahtuu. Eräänä aamuna alkuviikosta, edellämainittua kahvia litkiessäni kauppakeskuksen ohitse kulki kaksi ambulanssia. Ensimmäinen kulki verkkaisemmin, ja hetkeä myöhemmin toinen kaahasi sireenit kirkuen. Iltapäivällä selvisi syy - noin viisikymppinen nainen oli jäänyt Nuottaniementiellä (etelässä, rannan lähellä) lumitraktorin alle. Eilen iltapäivälenkillä huomasin paikalle ilmestyneen paitsi kuva tästä naisesta, läjäpäin hautakynttilöitä (vai mitä ne ovat - muistokynttilöitä?) ja äidittömäksi jääneen lapsen viimeinen tervehdys menehtyneelle.

Toinen uutinen on tuoreempi. Matinkylän posti muuttaa Isoon Omenaan. Joku vastarannankiiski varmaan heittäytyy itkupotkuraivariin, minä ihmettelen edelleenkin, miten se tapahtuu vasta nyt. Eihän se posti nykyiselläänkään ihan mahdottomassa paikassa ole, mutta syrjässä. Vanhempaa, liikuntakyvyttömämpää väestöä ajatellen vielä mäen päällä.

Ei kommentteja: