Katselin televisiosta suomalaissarjan Juurikasvua ensimmäisen osan. Siinä kaapuntilaispariskunta, kaksi miestä, muuttavat Pohjanmaalle Pyhälammin kuntaan toisen saatua sieltä viran terveyskeskuksesta jonkinlaisena johtavana lääkärinä. Toinen jää ensin kotirouvaksi, mutta perustaa sitten kampaamon. Toinen osa tulee televisiosta maanantaina.
Jossain tätä minisarjaa pidettiin jonkinlaisena tabunrikkojana, mutta enpä nyt tiedä, onko homoseksuaalisuus ollut enää pitkään aikaan Suomessa mikään tabu. Kyllähän homoudesta(an) kai puhua saa, vaikka etenkin maaseudulla voi reaktiot olla yhden sarjassa olleen isännän "ooksä joku saatanan hinttari"-huomautuksen tasolla. Toisaalta olen niin vieraantunut maaseudustakin, kenties sielläkin ajatukseen on jo totuttu niin, ettei voisi enää vähempää kiinnostaa, mitä muut makuuhuoneessaan tekevät, kunhan eivät lakeja riko. Toisaalta kuulin tänään äidiltä, että hän oli kuullut parturissa muiden rouvien kuulleen, että jotain tummaa poikaa on kiusattu melko julmalla tavalla.
Joka tapauksessa jäin miettimään sarjan stereotypioita. Toimettomaksi jäänyt mies esitettiin jotenkin "feminiinimpänä" osapuolena. Hän sai jonkinlaisia diivakohtauksia, jollaiset liitetään usein naisiin liittyviin stereotypioihin. Kumpikin miehistä olivat hieman Cranen veljesten tapaan snobeja - heistä oli vaikea ymmärtää, että espresson kysyntä kahden tuhannen asukkaan kunnassa on niin pientä, ettei sitä ole tarjolla. Tai ettei lähikaupassa kannata myydä kovin erikoisia juustoja. Mielenkiintoisin kohta oli, kun perheen elättäjä osti toiselle tekemistä: MacGyverin kolmannen tuotantokauden DVD-boksin. Onhan MacGyver / Richard Dean Anderson tietysti komea mies takatukkineen päivineen, mutta...
Tässä kohdassa havahdun siihen, että omissa asenteissani on jotain pielessä. Jos teos kertoo vaikkapa juuri homoista, näen yhtäkkiä melkein kaiken vääristävien lasien läpi. Jos minusta tehtäisiin elokuva, siinä voisi hyvinkin olla kohtaus jossa saisin lahjaksi MacGyver-boksin. Sanoisin: "Kiitos kovasti; minulla kyllä on jo tämä, mutta ajatus on tietysti kaunis", enkä tulkitsisi sitä minkäänlaisella stereotypialla leikittelyksi. Kun lahjan vastaanottaja on kuitenkin henkilö, johon on ensin leimattu sana "homo", niin yhtäkkiä MacGyver-boksia ei annetakaan henkilölle siksi, että MacGyverilla on jotain henkilökohtaista arvoa, tai esimerkiksi siksi että kyseessä nyt vaan on pirun hyvä sarja, vaan siksi että lahjansaaja on homo ja Richard Dean Anderson on komea. Tämä on aika rumasti ajateltu, ja onneksi jäin kiinni siitä. Ajattelen aina, ettei minulla ainakaan ole mitään piiloasenteita, mutta vähän kainaloita raapimalla niitä näyttäisi silti paljastuvan aina välillä. Nyt voin taas korjata näkemyksiäni.
P.S. Muuten, tunnistin sarjasta melkein heti, että se on kuvattu ainakin osaksi Vähäkyrössä. Ymmärrän, miksi kunnan nimenä käytetään sarjassa väärää nimeä, mutta miksihän tekijät ovat vaivautuneet tekaisemaan senkin faktan, että lähin sairaala olisi Kokkolassa? Vaasaan olisi alle 30 kilometriä, eikä Seinäjoelle paljonkaan pidempi, mutta Kokkolaan on ainakin 100 kilometriä.
6 kommenttia:
:D
Aivan yhtä hyvin voisi ajatella, että MacGyver-boxi annetaan naiselle, koska Angus nyt on niin komea.
Eräs lähetystyöntekijä sanoi kerran, että jokaisessa meissä asuu pieni rasisti. Tulkitsen itse näin: jokaisessa meissä asuu erilaisuuden pelko, koska erilaisuus on tuntematonta ja voi siksi olla vaarallista, kunnes se tulee tutuksi ja havaitaan, onko se vaaraksi vai ei. Tavallaan ihmiselle aivan luontainen reaktio. Jos sen tunnistaa itsessään, niin hyvä.
Koska olen tosikko, sanon, että en nyt ajatusrikokseksi sitä nimittäisi.
Tunnisteena on uptorsan, luin melkein, että uppfostran :D
Sanoisin, että jos ohjelmassa tuolla tavalla ensin alleviivataan hahmon homoutta kaikilla siihen kliseisesti liitetyillä piirteillä, on varmaan vaikea sen jälkeen olla ajattelematta niitä siihen liittymättömiäkin seikkoja samasta näkökulmasta. Eli nähdäkseni ajatusrikoksesi ei ole niinkään vahvasti sinusta itsestäsi ja ennakkoasenteistasi lähtöisin kuin vaikutat ajattelevan, vaan ohjelmantekijöiden harjoittaman viettelyn seurausta.
Tietystihän sitä voi haaveilla olevansa poliittisessa korrektiudessa niin puhtoinen, että on tuollaiselle pohjustuksellekin täysin immuuni, mutta sellaiset ihmiset ovat varmaan aika harvassa.
Niin - olen kyllä itsekin vähän taipuvainen ajattelemaan, että vieraan pelkääminen on osa ihmisyyttä, mutta että se on hyvä pitää aisoissa (eli tunnistaa se ja sitten hallita sitä). Silti se vähän yllättää löytää itsestään, vaikkakin sitten ohjelmantekijöiden johdattelemana.
Ehkä tuo turmiollinen johdatus onkin otettava tilaisuutena ja kysyttävä - onko MacGyverissä (sehän se tässä nyt on se tärkein pointti!) jotain, mikä sovittaa sen stereotypioihin? Paitsi ulkonäkö? Onko Peten ja Macin ystävyydessä nähtävissä jotain pelkän ystävyyden ylittäviä piirteitä? Onko Anguksen sitoutumiskammo merkki jostain - naisiahan (ja erityisesti lukiokultuja) hänellä riittää joka sormelle ja hiuskiehkuralle?
Mutta sanoisitko oikeasti, että sinulla on jo se boksi? Itse pelkäisin pahoittavani lahjan antajan mielen ja ottaisin sen hymyillen vastaan. Valehtelisin vielä päin naamaa jos kysyttäisiin, eihän minulla ole jo sitä, ja tavaisin takakantta kuin en olisi ennen nähnyt.
...Ja tarvittaessa vielä Facebookiin laittaisin, että "katsoo McGyverin kolmoskautta"...
Mutta se nyt tuli vain mieleen, että riippuu tuo asia kyllä vähän siitä, kuka lahjan antaja on (kuinka hyvä tuttu), ja sekin, jos lahjan antaja heiluttelisi boksin kuittia samalla kädessään, että kyllä sen voi vaihtaa vielä toiseen.
Esim. vaimolle voisin suoraan sanoa, että no tämähän on jo kyllä hyllyssä, vaikka kuitti olisi heitetty pois, mutta jos joku eno vaikkapa antaisi sen, niin siinä pitäisi olla jo se kuittihuomautus ("voi tämän vielä vaihtaa...") mukana, että asiasta viitsisi mainita.
Hmm, myönnettäköön. Itse asiassa luultavammin toimisin niin, että ottaisin lahjan vastaan, ja myisin olemassaolevan kappaleen vaivihkaa jossain, ikään kuin vanhalla ja lahjaksi saadulla olisi jokin ero, vaikka olisi täsmälleen samaa painosta. Riippuisi kai antajasta ja antamiseen liittyvistä vaikutteista. Onneksi ei ole tullut moista tilannetta vielä vastaan, ja olenkin yrittänyt neuvoa potentiaalisia lahjanantajia välttämään elokuva- ja musiikkilahjoja, niiden ostamisen itselleni kun osaan todella parhaiten.
Lähetä kommentti