Minua ei oikeastaan huvita palata enää edellisissä merkinnöissä käsiteltyyn aiheeseen. Joku kuitenkin närkästyi käyttämästäni ilmauksesta kunnollinen, työtätekevä väestö. Jokainen tulkitkoon tämän miten lystää, mutta itse ajattelen ilmauksessa olevan jotain samaa kuin sanassa kansa. Kun luen jotain viestiketjua jollain palstalla, ja joku käyttää siellä tuota sanaa, voisin tietysti tulkita sen tarkoittavan kansaa, siis kaikkia kansalaisia tai ainakin sen murskaavaa enemmistöä. Käytännössä kuitenkin on selvää, ettei se pidä sisällään korkeampia virkamiehiä, eikä varsinkaan kansanedustajia ja ministereitä, eikä se pidä sisällään hyvätuloisia eikä edes keskituloisia. Lisäksi se ei pidä sisällään porvaripuolueina pidettyjen puolueiden jäseniä tai niiden äänestäjiä. Myös kunnollisen, työtätekevän väestön tulkitsen ainakin minä jotenkin muuten kuin kirjaimellisesti. Erona kansaan on kuitenkin se, että minusta ilmaus pitää itsestäänselvästi sisällään suuremman joukon kuin käytetyistä sanoista on suoraan luettavissa.
Koska en välitä enempää asiaan syventyä, totean vain, että väitteeni taustalla oli se sama ilmiö, joka aiheuttaa tiettyjen kaupunginosien leimautumisen ja muuttumisen maineidensa mukaisiksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti