Sunnuntaiseireenien kutsu

Nuorempana olin palavasti sitä mieltä, että kauppojen sunnuntaiaukiolo pitäisi vapauttaa, koska "kiinniolo perustuu vain joihinkin kristillisiin perinteisiin". Enkä ole edelleenkään hirveän pahoillani, että nyt näin on viimein käynyt, vaikka loppujen lopuksi asialla ei käytännössä hirveästi olekaan väliä, ainakaan henkilökohtaisten mukavuussyiden kannalta - pärjäisin hyvin, vaikka kaupat olisivat sunnuntaisin kiinni koko vuoden.

Joitakin järkevältä kuulostavia perusteita on sunnuntaiaukioloa vastaan esitetty. Sunnuntaiaukiolo tietää kuulemma pienten kauppojen kuolemaa, ja lisäksi hintojen nousua, koska nousevat palkkamenot on katettava jollain. Lisäksi kauppojen työntekijöiltä riistetään viimeinenkin lepopäivä - vaikka kuvittelen esimerkiksi nuorten opiskelijoiden lähinnä ilahtuvan uudesta tilaisuudesta ansaita vähän rahaa opintojen sivussa. Jopa niissä kristillisissä perusteissa on jokin tolkku sikäli, että ne perustuvat vakiintuneisiin opinkappaleisiin, jollaisina asialla saattaa olla merkitystä monille, vaikka itse en lepopäiviäni pyhittäisikään. Pienten kauppojen puolesta en pelkää, sillä erikoisliikkeet elävät erikoisuudestaan, ja pieniä ruokakauppoja suosivat muutenkin ne, jotka asuvat niiden lähellä ja jotka nauttivat hiljaisuudesta, josta on turha uneksia isojen markettien ja ostoskeskusten uumenissa.

Ja sitten on kaikenlaisia älyvapaita perusteita. Tämän päivän Helsingin Sanomien mielipidepalstalla muuan huolestunut kansalainen, keravalainen Riitta Siikavirta, kynäilee:

"Tehty päätös kauppojen aukiolosta sunnuntaisin läpsäisee kasvoille niitä poliitikkoja, jotka vielä jokin aika sitten julistivat pitävänsä huolta nuorista. Rahan takia heiltä ja aikuisiltakin on uhrattu mahdollisuuksia eettisempään elämiseen ja kasvuun."

Minä en oikein näe yhteyttä aukiolojen vapauttamisen ja "eettisemmän elämän ja kasvun" mahdollisuuksien välillä. Ei kai siellä kaupassa pakko ole käydä?

"Tavalliseen elämään ei kuulu kaupoissa pyöriskely."

Mitä on tämä "tavallinen elämä"? En tiedä, mutta minusta melko oleellinen osa sitä on vaikkapa töissä/koulussa käynti, ja kaupassakäynti silloin kun sille on tarvetta, eli melko usein jos elää kuten minä, joka ei osta aina kerralla viikon ruokia.

"Taas jaetaan kansaa kahtia. Vähävaraiset ja kouluttamattomat käyttävät aikaansa kauppojen käytävillä. Se toinen osa tietää ajankäytölle muitakin väyliä."

Vanha kunnon kansa-argumentti. Mitähän ne vähävaraiset ja kouluttamattomat sitten tekisivät, jos kaupat olisivat sunnuntaisin kiinni? Pyörisivät kotonaan tuskissaan, kun eivät keksi mitään tekemistä kun kaupat ovat kiinni? En edelleenkään ymmärrä, miten kauppojen aukioleminen pakottaa ihmiset käymään kaupoissa.

"Sunnuntaina saa siis ostettua ruokansa, mutta ei hankittua elämän tärkeämpiä arvoja -- joista suurin osa kansanedustajista näköjään vähät välittää."

Jos nyt sitten oletetaan, että sunnuntaiaukiolo jotenkin maagisesti pakottaa käymään kaupassa, niin eikö niitä "elämän tärkeämpiä arvoja" voi hankkia muuten? Mitä nämä tärkeämmät arvot edes ovat, jos vaikka puoli tuntia vievä ruoanhakureissu nollaa kaikki mahdollisuudet siihen?

"Nykyinen mantra lienee: ei saa syyllistää. Kyllä saa, ja joskus niin pitää tehdä. Syyllistän niitä, jotka pelkäävät vastuuta itsensä kehittämisessä ja ajankäytössä paeten sunnuntaipiiloihinsa kauppojen nurkkiin".

Mitä se Riitta Siikavirtaa koskettaa, jos joku ei halua kehittää itseään ja käyttää aikaansa Riitta Siikavirtaa miellyttävällä tavalla? Vaikka siinähän tietysti yrittää syyllistää. Kello on tätä kirjoittaessani 9. Hitto, vielä 3 tuntia, ja sitten voin lähteä kauppaan, ja olla siellä piilossa iltayhdeksään asti, ja palata sitten kotiin nukkumaan.