Tilastollinen ja yksilöllinen

Viikolla Helsingin Sanomien kommenttiosastolla, eli mielipidepalstalla, itkettiin elinaikakertoimesta ja siitä, miten se perustuu vain joihinkin tilastoihin, eikä tosiasioihin. Tilastot kun ovat vain tilastoja, eikä kerro yksittäisestä ihmisestä yhtään mitään, ja tämän vuoksi elinaikakertoimen (joka "nakertaa nuorten työeläkkeitä") käyttöönotto on väärin. (Sivumennen sanoen elinaikakertoimesta, joka kuitenkin on vain eläkejärjestelmän jälkikäteistä paikkaamista ilmastointiteipillä, voidaan tietysti olla montaa mieltä - nähdäkseni vaihtoehtona olisi kuitenkin ollut huomioida väestön eliniän piteneminen jollain toisella tavalla, kuten vaikka nostamalla maksuja enemmän kuin on ennustettu tarpeelliseksi).

Olen havainnut ennenkin, että tilastotieteen soveltaminen yksilöiden elämiin nostattaa usein niskakarvat pystyyn. Mitä, ei noin voi sanoa, ei noin saa tehdä, en minä ainakaan tee noin. Ketjutupakoiva, makkaran voimin sohvallaan elävä mies marisee, kun hän ei saakaan elää 76-vuotiaaksi kuten muut, ja 90-vuotiaaksi elävät nalkuttavat, kun ei saakaan jatkossa hyväksikäytettyä eläkejärjestelmää yhtä tehokkaasti ylittämällä elinaikaennusteet. Luulen kuitenkin, ettei kansa pitäisi siitäkään, että eläkeyhtiöt pystyisivät (vaikka jonkinlaisen aikamatkustusteknologian avulla) täydellä varmuudella kertomaan, miten vanhaksi kukin yksilö elää ja mitoittamaan maksut sen mukaan. Pitkään eläviltä perittäisiin korkeampia maksuja kuin terveyttään aktiivisesti laiminlyöviltä. Miten ne noin voi sanoa, näytänpä ihan piruuttani heidän olevan väärässä! Vaikea tietysti sanoa, kannustaisiko tämä ennenaikaiseen poistumaan vai elävien kirjoissa sinnittelyyn.

Arkielämässä ilmiö näkyy valikoivana suhtaumisena yleistyksiin. Yleistäminen eli sen sivuuttaminen, että yksilöt tekevät sekä rationaalisia että irrationaalisia valintoja, on usein välttämätöntä pelkästään asioista keskustelemiseen. Usein tämä hyväksytään ("mamut kuppaavat sosiaalijärjestelmäämme"), mutta auta armias jos joku Sofi Oksanen lausuu pari poikkipuolista sanaa suomalaisista Tanskassa, jonka muutaman vuoden takaista Mohammedin pilkkaamista pidettiin ihailtavan rohkeana ja upeana sananvapauden harjoittamisena. Oksanen meni väittämään, että suomalaiset, erityisesti suomalaiset miehet, ovat viinaanmenevää, tuppisuista ja väkivaltaan taipuvaa väkeä. Joka ainoa suomalainen, Oksanen mukaanluettuna, tietää tasantarkkaan, että Suomessa on paljon miehiä, jotka 1) käyttävät alkoholia vähintäänkin maltillisesti, jos ollenkaan, 2) ovat hyvinkin sosiaalisia, ekstroverttejä ja puhuvat tunteistaan avoimesti ja/tai 3) eivät koskaan turvautuisi väkivaltaan. Olin eilen myöhään erään helsinkiläisen tuttavan luona, ja palasin keskustan kautta lähempänä yhtä yöllä kotiin. Turpaanvetäjäisiä en nähnyt, mutta kaupungilla suorastaan haistoi viinaan puhumattakaan siitä oksennuksesta, jonka eräskin sankari yrjösi takanani pylvääseen nojautuneena. Yöbussissa oli (minun lisäkseni) paljon hiljaisia, yksinäisiä miehiä, yksi selitti vain kännisenä kuinka hän ei ole kännissä ja kuinka (näin ainakin tulkitsin sen mongerruksen) hän ei pidä siitä, että hänen tekemisiään vahditaan. Väkivallasta voi sitten lukea sunnuntain ratoksi lehdestä.

Sofin teesit eivät näköjään ole ihan tuulesta temmattuja, vaan perustuvat jonkinlaiseen yleiseen näkemykseen suomalaisista ja suomalaisista miehistä. Sofin yleistys on perusteltu, vaikka esimerkiksi minä en tunne yhtään väkivaltaista Turmiolan Tommia, eikä yksikään tuttuni ole tyystin epäsosiaalinen, vaikka ihan kaikki eivät seurapiirihaita olekaan. Kuitenkin lehdissä ei ole juurikaan muusta viime päivinä itketty kuin että Sofi sanoi niin rumasti. Ja myönnän: kyllähän minuakin vähän tympii se, että suomalaisesta miehestä saa sanoa mitä tahansa, ja sanomalle hurrataan. Kun Esko Kiesi samaistaa naisen ja auton, seuraa julkinen teloitus. Kuitenkin jokaisen täysjärkisen pitäisi ymmärtää Oksasen lausunto sellaisena kuin se on: yhteenvetona, josta yksityiskohdat on jätetty pois, ja että todellisuudessa Suomessa on paljon sekä kilttejä, raittiita ja puheliaita miehiä sekä väkivaltaisia raivopäitä, joiden puheenparsi on känniläisen örinää ja selvä päivä on nähty viimeksi vuonna 1985. Jos Sofi olisi jättänyt yleistämättä, hän ei olisi voinut antaa mitään järkevää lausuntoa, vaan joutunut toteamaan, että toiset ovat tällaisia, toiset tuollaisia, kolmannet sellaisia, neljännet ties minkälaisia, viidennet jotain muuta.