Jotta ei kirjoitusrutiini haihtuisi taas, mainittakoon että olen onnistunut tälläkin viikolla käymään jo kahdesti siellä kuntosalilla, ja suunnitelmien mukaan huomenna tulee kolmas kerta. Huolestuttavaa on kylläkin se, että motivaatio tuntuu laskevan tasaisesti, ja viimeksi lähdin pois jossain 40 minuutin kohdalla ensimmäisten tympääntymisen merkkien ilmaantuessa. Toisekseen toinen olkapääni näyttäisi kipeytyneen, joten pitäisi kai ottaa varovaisemmin.
Pitäisi alkaa käymään elokuvissa. Ostin jo taannoin jonkin verran yrityslippuja hyvään hintaan, ja alkuviikosta sain pari ilmaislippuakin, jotka pitäisi käyttää tämän kuukauden aikana. Tietysti voisi kuluttaa ne Ison Omenan teatterissa, mutta luulen, etteivät Fame ja This is it ole ihan sellaisia, joita viitsisin katsoa edes ilmaiseksi. Helsinkiin siis pitäisi lähteä. Saw VI:lle minulla ei ole mitään odotuksia, mutta ehkä sen voisi katsoa. Jos menisi huomenna, ja katsoisi sen lisäksi Orphanin.
Toisaalta tänään meni taas lähimarketin alttareilla useita senttejä DVD-hankintoihin. Ensin ihan puhtaana heräteostoksena Jean Rollinin La nuit des traquées, eli suomalaisittain Night of the Hunted. Toisekseen mukaan lähti ilmeisesti uunituore 24:n seitsemännen kauden boksi. Ei ole kylläkään aikaa katsoa vielä pitkään aikaan sitä, mutta eipä se mitään. Elokuviakin kotona katsellessani olen pyrkinyt suosimaan digiboksia, jotta saisi sen liki 50 elokuvan varaston tyhjenemään, mutta eteneminen on hidasta. Osasyy tähän on se, että olen viime aikoina luuhannut taas liikaa tietokoneella tuottamatta mitään järkevää. Näin ollen pitäisi luvata juhlallisesti tehdä jotain muuta. Ehkä myöskin jotain muuta kuin maata sohvalla pimeässä, television valaisemassa kammiossa. Onhan tietysti oleellisesti eri asia istua elokuvateatterissa tuolilla, projektorin ja valkokankaan heikosti valaisemassa salissa.
7 kommenttia:
Sääli että elokuvamakumme sitä yhtä lemppariamme lukuun ottamatta on niin erilainen. Nimittäin tyrkyttäisin itsestäni sulle leffaseuraa, mulla kun kans on ilmaislippuja muutama ja krooninen pula leffaseurasta :D Mutta tosiaan, niin erilaiset nuo mieltymykset ettei varmaan oikein onnistu :P (koska mä en mene katsoon mun mielestä paskoja leffoja enkä oleta että sinäkään)
Otan silti mielelläni ehdotuksia vastaan! Tosin en Famea enkä sitä Michael Jacksonia. Noin muuten haluaisin pitää itseäni laaja-alaisena mitä elokuviin tulee, vaikka myönnettäköön että esiin tulee usein tuotua näitä harvoja genrejä.
Sain kyllä käytyä vaihtamassa jo nuo mainitut pari lippua mainittuihin elokuviin, mutta vielä olisi viisi yrityslippua jäljellä, ja niille on kai vajaa vuosi käyttöaikaa, muistaakseni.
Mä kävin just viikonloppuna katsomassa Famen xD (mut en tykännyt, vaikka rakastankin musikaaleja, tuo ei ollut mun mielestä musikaali edes vaan musiikkielokuva mikä olisi ollut kiva tietää etukäteen niin olisin jättänyt väliin). Pitää katella josko tulisi jotain sopivaa vastaan, mutta lupaat sitten kieltäytyä jos ei nappaa! :D LUPAAT! Mikään ei ole kurjempaa kuin että on raahannut leffaseuraksi tyypin joka ei tykkää elokuvasta yhtään.
En siis edes aio pyytää sua seuraksi Twilightin New Moon -ensi-iltaan xD
Joo, lupaan etten totisesti aio jalallanikaan astua johonkin Twilightin näytökseen :D
Lupaan tietysti pysyä rehellisellä kannalla muidenkin esitysten suhteen. Sitä ei tietenkään voi luvata, että tykkäisi kaikesta, josta etukäteen luulee että voisi pitää.
- Janne (ei pysty kirjautumaan)
Joo, eihän sille mitään voi jos leffa onkin paska vaikka on luullut että olisi katseltava
40 minuuttia salilla voi olla ihan tarpeeksi, mutta ei sitä kellosta katsomalla kannata mitata vaan sillä, että mitä siellä tekee, kuinka se suhteutuu omaan tasoon ja mitkä ovat tavoitteet. Ehkä silloin 40 minuuttia on liian vähän, jos se sisältää 15 minuuttia muuta kuin varsinaista painonnostelua (lämmittely, venyttely). Muutaman kovan liikkeen tekemisessä ei välttämättä mene kuin puoli tuntia, mutta sen jälkeen voi olla niin puhki että enempi tempominen on vain vaarallista. IMHO on parempi käyttää lyhyt aika tehokkaasti kuin notkua salilla tuntitolkulla löysiä liikkeitä tehden.
Aerobinen harjoittelu on sitten tietysti asia erikseen, siinä enempi = yleensä parempi.
Lähetä kommentti