Parhaan ja täydellisen ero

Eräs ulkomaalainen lehti on julistanut Suomen parhaaksi tai toiseksi parhaaksi maaksi maailmassa. Mitalisijoille pääseminen on aiheuttanut vastalauseita: miten Suomi voi muka olla paras maa, kun täällä on jonkin verran työttömyyttä, neljä vuodenaikaa, seksuaalirikolliset pääsevät yleensä pälkähästä ilman välitöntä kuolemantuomiota ilman oikeudenkäyntiä ja kaiken lisäksi on vielä porvarihallituskin. Jostain syystä monille on vaikea tajuta, että "paras" (tai edes "toiseksi paras") ei ole sama asia kuin viaton (sanan siinä merkityksessä, että jossain ei ole vikoja) tai täydellinen. Jos en tietäisi, että Internetin ilmaisilla, rekisteröintiä vaatimattomilla foorumeilla suurinta ääntä pitäisi pieni ja yhdentekevä joukko kylähulluja ("kansa"), voisin alkaa epäillä suomalaisen koulutusjärjestelmän toimivuutta, mikä puolestaan asettaisi kyseenalaiseksi närää herättäneen tutkimustuloksenkin.

Patakonservatiivitrippi

En suinkaan ole lopettanut bloggausta, olen vain syyllistynyt siihen mistä meidän joidenkin pitäisi kuulemma kasvaa ulos: olen ollut hiljaa, kun ei ole ollut asiaa. Maahanmuuttokeskusteluun en halua edelleenkään törkätä sormiani, mutta en aio jatkossakaan totella, jos joku edistyksellinen taho Helsingin sanomien lukijapalstalla kehottaa meitä juroja ja hiljaisia suomalaisia (miehiä) ottamaan opiksemme äänekkäämmistä ja katukonsertteja spontaanisti pikkutunneilla järjestävistä kansanosista. Pidän siitä, että bussissa voidaan istua hiljaa, kanssamatkustajia katselematta eli häiritsemättä.

No niin. Tosi asiassa minulla ei ollut vieläkään mitään sanottavaa, kunhan vain ilmoitin etten ole lopettanut. Ryhdynkin tästä samantien katumusharjoittelemaan.