Olen kuutta vaille valmis joskus viime tammikuussa alkaneessa urakassani katsoa Star Trek: The Next Generation -sarjan kaikki jaksot. Parantumattomana, sanan moittivimmassa merkityksessä lapsellisena nörttinä olen toki nauttinut tästä retkestä ja olen valmis nostamaan TNG:n kaikkien aikojen suosikkisarjojeni joukkoon. Siitä huolimatta, että kaikista suosikkisarjoistani ehkä juuri se ärsyttää eniten.
Ymmärrän hyvin, miksi joku saattaisi - ja tässä sijamuoto on nyt oleellinen - pitää Trekkiä lapsellisena sarjana. Tämä merkitsee, että jopa minä pidän sitä lapsellisena suhteessa esimerkiksi Babylon 5:een. Riviarvostelija, joita näkee esimerkiksi sinkkufoorumeilla haukkumassa nörttejä ja analysoimassa yhdeksi syyksi heidän naisettomuudelleen lapsellisten trekkien katsomisen, perustanee moitteensa ennakkoluuloille - riittää, että kyseessä on tulevaisuuteen sijoittuva sarja, jossa näytetään seikkailevan avaruudessa ammuskelemassa ihmisten näköisten avaruusolioiden kanssa ja heitä vastaan. Minun ongelmani ei ole tämä.
Ensimmäinen ärtymyksenaiheeni on jossain viidennen ja kuudennen kauden paikkeilla viimeistään hiertämään alkava juonten kaavamaisuus. Ensin Enterprise kohtaa jonkun harmittoman tai helposti peitottavan uhan. Sitten, miehistön tietämättä, viikon pienoishiukkanen aiheuttaa ylimääräisen, aidosti uhkaavan ongelman. Sitten Data tai Geordi keksii, mikä se on, ja toimenpide, jonka onnistumisprosentti on hyvin pieni, onnistuu ja päivä on pelastettu.
Mutta pahempi ongelma on itse miehistö, ja etenkin päällystö. Picardille ja Datalle annan synninpäästön muista ansioista, mutta loput ovat sellaista ylimielistä ja oikeassaolevaa sakkia että oksettaa. Ymmärrän, että Trekin maailma on utopia, jossa ihmiset ovat päässeet yli pikkumaisuuksistaan, itsekkyydestään ja pahuudestaan (paitsi tiukasti sivuhahmoina pysyttelevät pahat amiraalit ja muut vallanjanoiset papparaiset), mutta kun Babylon 5:ssä oli alkoholismin veitsenterällä taiteileva turvapäällikkö-Garibaldi, huumeisiin haksahtava lääkäri-Franklin, äkkipikainen Ivanova, viileän ulkokuoren alla itsekäs Lennier, alussa naiivi ja myöhemmin häikäilemätön Sheridan ja niin pois päin. Star Trekin uudessa sukupolvessa kaikki harrastavat korkeampia taiteita, ovat kaikki epäitsekkäitä, henkilöstöristiriitoja ei ole, addiktioita on korkeintaan teehen, Earl Grey -merkkiseen. Muutoin täydellisen lainkuuliaisia Tähtiliiton upseereja, jotka kuitenkin rikkovat aina tilaisuuden tullen ylintä käskyä, prime directivea, vastaan, koska he ovat oikeassa ja typerät säännöt ihan väärässä. Pahin kaikista on tietenkin herra täydellinen, nuori Wesley Crusher, joka onneksi lähteekin neljännen kauden aikana pois sarjasta palatakseen takaisin vain muutamassa jaksossa. Hänen viimeinen esiintymisensä seitsemännellä kaudella on kyllä ihan kelvollinen - siinä hän selkeästi kärsii jostain myöhäispuberteetista - mutta kuin piikkinä lihassamme ilmenee, että hänellä on jumalaisia voimia.
Muutamalle annan anteeksi. Jean-Luc Picard ei pidä lapsista, ja hän on toisinaan kovapintainen ja vastustaa sääntörikkomuksia silloin kun muut, tai jopa hän itse, kuvittelevat olevansa oikeassa. Muutenkin Jean-Luc on Worfin ja Datan ohella se hahmo, joka saa eniten lihaa luidensa ympärille. Datalle annan myös anteeksi, koska hänen pitää olla jossain mielessä täydellinen. Harmi vain, että hänen alkukausien epäinhimillisyytensä hälvenee loppua kohden jonkin verran. Eräänkin jakson itsemurhatapaus kuitataan melkein olankohautuksella, vaikka itsemurhaa ja sen ristiriitaa älylliselle elämälle tyypillisen itsesuojeluvaiston kanssa olisi sietänyt käsitellä syvemminkin.
Kaikkein inhimillisin, tai pikemminkin ilahduttavan epätäydellinen sanan inhimillisessä merkityksessä, on luutnantti Barclay, johon me kaikki sosiaalisesti toistaitoiset neurootikot voinemme samaistua. Mies on ujo ("vain ujo"), syrjäänvetäytyvä ja purkaa paineita murjomalla ylempiarvoisiaan holokannella, kun hän ei muuten pysty sanomaan suoraan vasten kasvoja ajatuksiaan (ja jos pystyisikin, niin mitä siitäkin tulisi tuollaisessa maailmassa, jossa konflikteja harrastavat enää vain pahantahtoiset, federaatioon kuulumattomat (ja siis) villit?). Vasta Barclayn nähdessä voi Trekkejä katsoessaan todeta, että katso, tuossa on ihminen.
Mutta se siitä. Olen antanut muillekin suosikkisarjoilleni paljon anteeksi - ihan rehellisesti sanottuna MacGyver ei ole ihan niin hyvä sarja kuin se silloin lapsena tuntui olevan, mutta kyllä se silti vaan on suosikkisarjojani - joten myös Star Trek: The Next Generation saa anteeksi. Engage!
lauantai 29. marraskuuta 2008
perjantai 28. marraskuuta 2008
Hevoset juoksevat jonossa
Tänään oli ensimmäinen kerta eläissäni kun kävin raviradalla - Vermossapa tietenkin - seuraamassa muiden asioiden ohella raveja ja jopa sijoittamassa vajaat parikymppiä uhkapeleihin. Hävisin tietenkin kaiken. Pessimisti ei taaskaan pettynyt kuin väsyneen "perkeleen kaakit" verran, mutta ehkä juuri siitä syystä jäi myös saavuttamatta se toiveikas jännitys ja hurmos, jollaista luulen aktiivisten penkkiurheilijoiden usein tuntevan.
Sen kyllä myönnän, että vaikken ravien päälle olekaan koskaan ymmärtänyt, kokemus oli kuitenkin ihan mielenkiintoinen. Etenkin vedonlyöntikuponkeja täytellessä olisi pystynyt periaatteessa tekemään tarkkaa todennäköisyysteoreettista kilpailija-analyysiä jaetun oheismateriaalin avulla. Itse tosin tyydyin lähinnä tilastojen silmämääräiseen arviointiin ja lopullisen valinnan tekemiseen hevosen nimen perusteella. Kuten jo totesin, hävisin kaikki lähdöt. Paitsi yhdessä osuin oikeaan ja olisin voittanut ihan kivasti - jos vain olisin ehtinyt käydä palauttamassa kupongin.
Uhkapeleistä salaa innostuneena ajattelin sitten voittaa rahani takaisin lähiaikoina, ja käydä täyttämässä ja palauttamassa elämäni ensimmäinen lottokupongin. Eihän siinä oikeasti voi mitään voittaa, mutta ehkä lottoamalla saan paremman tuntuman suomalaisesta sielunelämästä ja tapakulttuurista. Sitä paitsi, kyllä kuusi miljoonaa on ainoa tie ulos opintovelkavankeudesta ja vuokraisännän sorron ikeestä (no, aika maltillinen vuokra minulla kyllä on pääkaupunkiseudun yleiseen vuokratasoon nähden). Haaveitahan, vaikkakin sitten epärealistisia, on hyvä olla.
Sen kyllä myönnän, että vaikken ravien päälle olekaan koskaan ymmärtänyt, kokemus oli kuitenkin ihan mielenkiintoinen. Etenkin vedonlyöntikuponkeja täytellessä olisi pystynyt periaatteessa tekemään tarkkaa todennäköisyysteoreettista kilpailija-analyysiä jaetun oheismateriaalin avulla. Itse tosin tyydyin lähinnä tilastojen silmämääräiseen arviointiin ja lopullisen valinnan tekemiseen hevosen nimen perusteella. Kuten jo totesin, hävisin kaikki lähdöt. Paitsi yhdessä osuin oikeaan ja olisin voittanut ihan kivasti - jos vain olisin ehtinyt käydä palauttamassa kupongin.
Uhkapeleistä salaa innostuneena ajattelin sitten voittaa rahani takaisin lähiaikoina, ja käydä täyttämässä ja palauttamassa elämäni ensimmäinen lottokupongin. Eihän siinä oikeasti voi mitään voittaa, mutta ehkä lottoamalla saan paremman tuntuman suomalaisesta sielunelämästä ja tapakulttuurista. Sitä paitsi, kyllä kuusi miljoonaa on ainoa tie ulos opintovelkavankeudesta ja vuokraisännän sorron ikeestä (no, aika maltillinen vuokra minulla kyllä on pääkaupunkiseudun yleiseen vuokratasoon nähden). Haaveitahan, vaikkakin sitten epärealistisia, on hyvä olla.
sunnuntai 23. marraskuuta 2008
Urheiluvastaisuudestani
Ja saatiin se lumimyrskykin. Melkein tekisi mieli lähteä ulos tuiskuun tuntemaan itsensä suomalaiseksi mieheksi - mieheksi, jonka kasvoja vasten kyltymätön viima iskee kylmää lunta ja jäätä. Taidan kuitenkin olla liian mukavuudenhaluinen siihen. Kaupassa pitäisi kuitenkin käydä. Inhoan vaatteiden ostamista, mutta housuvarastoja pitäisi täydentää. En tiedä, myydäänkö tavallisissa vaatekaupoissa näin lihaville vaatteita, vai onko tyytyminen marketin valikoimaan vai pitääkö etsiä jokin erikoisliike. En kyllä tässä säässä viitsi lähteä kotikatua kauemmas joidenkin rättien perässä.
Tämän päivän Helsingin Sanomissa oli jonkinlainen artikkeli rikollisista. Luin sen vain erittäin kursorisesti, mutta rikollisten taustojen siinä todettiin olevan hyvin moninaiset - oli rikkinäisistä kodeista lähtöisiä kouluja käymättömiä kavereita ja toisaalta taas hyvistä oloista ponnistaineita yliopistoihmisiä - mutta yksi yhteinen piirre kaikille löytyi: he olivat kaikki harrastaneet nuoruudessaan urheilua.
Lasten ja nuorten urheilu on muutenkin ollut lehdissä pinnalla viime päivinä. Jossain päiviteltiin sitä, että onko lasten urheilusta tullut liian suorituskeskeistä. Itse kävin peruskouluni ensimmäistä vuotta lukuunottamatta 90-luvulla, ja ihmettelen, miten urheiluharrastuksen ja rikollisuuden yhteys voi tulla kellekään yllätyksenä, ja että miten niin lasten liikuntaharrasteista on tullut liian suorituskeskeistä - sitähän se oli jo omassa lapsuudessani. Tietysti urheilu verhottiin (mitali)kullankimalteisen jaloksi harrasteeksi, joka pitää nuoret pois pahoilta teiltä. Tosiasiassa - erästä nettivaikuttajaa vapaamuotoisesti siteeraten - liikunnantunnit olivat mahdollisesti ihan ensimmäisen luokan jälkeen silloisten nörttien laillistetun sakinhivutuksen ja nöyryyttämisen tunteja, jotka huipentuivat suihkuun, josta epäurheilullisimmat lähtivät aina viimeisinä pois - jos kävivät ollenkaan - toisinaan vaatteitaan käytävältä keräillen. Itse pääsin kyllä helpolla, vaikka kuuluinkin siihen paarialuokkaan jonka jäseniä ei omiin joukkueisiin koskaan haluttu. Paikallislehtien urheilunpalvonnan ja todellisuuden välisen ristiriidan pääsin kyllä havaitsemaan.
On tietysti sen verran annettava myöten, että luokan urheilijapojista ne parhaat ja aidosti etevät olivat myöskin verraten hyviä ihmisiä. Kaikki hyvät ihmiset eivät kuitenkaan olleet urheilijoita. Koulukiusaajat ja muut öyhöttäjät olivat, vaikka heidän urheilullisuutensa perustuikin vain raakaan voimaan ja vastustajan pelotteluun. Toisaalta tämä voidaan jälkikäteen tulkita vain sosiaaliseksi älykkyydeksi, sillä urheilu nyt joka tapauksessa oli se väline, jolla saavutettiin muiden poikien kunnioitus ja tyttöjen ihailu siinä vaiheessa, kun siitä alkoi tulla tavoiteltavaa. Meille muille taas muut asiat ylittivät tärkeydessään muiden hyväksynnän. Paljon enemmän minuakin kiinnosti silloin Dungeon Masterin luolaston pirullisuudet ja se, miten Commander Keen 4:ssä pääsikään salakenttään. Nyt olen katkera, kun en silloin voinut sekä syödä että säästää kakkua.
Minusta on joka tapauksessa ongelma, että kaikkien näiden vuosien jälkeen on alettu heräämään siihen, että koululiikunta ei toimi. Minäkin olisin huomattavasti onnellisempi ihminen, jos se ei olisi jo silloin muinoin ollut kilpailuviettiensä vietävissä olevien pätemistunti, vaan siellä olisi aidosti kannustettu lapsia liikkumaan ja pitämään kunnostaan huolta. Nyt sitten vanhana saa taistella ylipainoa, verenpainetta ja muita pieniä ruumiinvaivoja vastaan. Oma vikanihan se tietenkin on, mutta olisi tämä helpomminkin saanut käydä.
Tämän päivän Helsingin Sanomissa oli jonkinlainen artikkeli rikollisista. Luin sen vain erittäin kursorisesti, mutta rikollisten taustojen siinä todettiin olevan hyvin moninaiset - oli rikkinäisistä kodeista lähtöisiä kouluja käymättömiä kavereita ja toisaalta taas hyvistä oloista ponnistaineita yliopistoihmisiä - mutta yksi yhteinen piirre kaikille löytyi: he olivat kaikki harrastaneet nuoruudessaan urheilua.
Lasten ja nuorten urheilu on muutenkin ollut lehdissä pinnalla viime päivinä. Jossain päiviteltiin sitä, että onko lasten urheilusta tullut liian suorituskeskeistä. Itse kävin peruskouluni ensimmäistä vuotta lukuunottamatta 90-luvulla, ja ihmettelen, miten urheiluharrastuksen ja rikollisuuden yhteys voi tulla kellekään yllätyksenä, ja että miten niin lasten liikuntaharrasteista on tullut liian suorituskeskeistä - sitähän se oli jo omassa lapsuudessani. Tietysti urheilu verhottiin (mitali)kullankimalteisen jaloksi harrasteeksi, joka pitää nuoret pois pahoilta teiltä. Tosiasiassa - erästä nettivaikuttajaa vapaamuotoisesti siteeraten - liikunnantunnit olivat mahdollisesti ihan ensimmäisen luokan jälkeen silloisten nörttien laillistetun sakinhivutuksen ja nöyryyttämisen tunteja, jotka huipentuivat suihkuun, josta epäurheilullisimmat lähtivät aina viimeisinä pois - jos kävivät ollenkaan - toisinaan vaatteitaan käytävältä keräillen. Itse pääsin kyllä helpolla, vaikka kuuluinkin siihen paarialuokkaan jonka jäseniä ei omiin joukkueisiin koskaan haluttu. Paikallislehtien urheilunpalvonnan ja todellisuuden välisen ristiriidan pääsin kyllä havaitsemaan.
On tietysti sen verran annettava myöten, että luokan urheilijapojista ne parhaat ja aidosti etevät olivat myöskin verraten hyviä ihmisiä. Kaikki hyvät ihmiset eivät kuitenkaan olleet urheilijoita. Koulukiusaajat ja muut öyhöttäjät olivat, vaikka heidän urheilullisuutensa perustuikin vain raakaan voimaan ja vastustajan pelotteluun. Toisaalta tämä voidaan jälkikäteen tulkita vain sosiaaliseksi älykkyydeksi, sillä urheilu nyt joka tapauksessa oli se väline, jolla saavutettiin muiden poikien kunnioitus ja tyttöjen ihailu siinä vaiheessa, kun siitä alkoi tulla tavoiteltavaa. Meille muille taas muut asiat ylittivät tärkeydessään muiden hyväksynnän. Paljon enemmän minuakin kiinnosti silloin Dungeon Masterin luolaston pirullisuudet ja se, miten Commander Keen 4:ssä pääsikään salakenttään. Nyt olen katkera, kun en silloin voinut sekä syödä että säästää kakkua.
Minusta on joka tapauksessa ongelma, että kaikkien näiden vuosien jälkeen on alettu heräämään siihen, että koululiikunta ei toimi. Minäkin olisin huomattavasti onnellisempi ihminen, jos se ei olisi jo silloin muinoin ollut kilpailuviettiensä vietävissä olevien pätemistunti, vaan siellä olisi aidosti kannustettu lapsia liikkumaan ja pitämään kunnostaan huolta. Nyt sitten vanhana saa taistella ylipainoa, verenpainetta ja muita pieniä ruumiinvaivoja vastaan. Oma vikanihan se tietenkin on, mutta olisi tämä helpomminkin saanut käydä.
lauantai 22. marraskuuta 2008
Lisää ystäviä hämärän jälkeen
Lukulistaan tuli äkillisiä muutoksia. Kävin perjantaina illalla vielä kirjastossa palauttamassa parit teokset, ja mukaan lähti kolme lisää, joista yhdellä on uutuutena lukuaikaa 7 vuorokautta. Kyseessä on John Ajvide Lindqvistin 'Låt den rätte komma in' suomennos vuodelta 2008. Hemmetti, en tiennyt että Ystävät hämärän jälkeen oli alunperin kirja. Pari sataa ensimmäistä sivua kuudesta sadasta meni yhdeltä istumalta. En ole havainnut merkittäviä eroja elokuvaan, tosin en muista että Elin "isän" olisi annettu siinä ymmärtää olevan pedofiili.
Saatiinhan Espooseenkin ensilumi. Kunhan tulisi kunnon talvi viime vuotisen säälittävän esityksen sijaan. Alkutalvi tuntuu aina vähän epämiellyttävän kylmältä, mutta kunhan keho tottuu kylmään, voi talvestakin nauttia. Paitsi jos kylmät jaksot ovat muutamien päivien rykäyksiä, joiden jälkeen on lämmin loskakausi, ei tottumista pääse tapahtumaan. Näin MuTu-pohjalta. Uusimmassa James Bondissa oli muuten jossain repliikissä käytetty suomennusta "MuTu". Joko tuokin on ihan arkea suomenkielessä?
Saatiinhan Espooseenkin ensilumi. Kunhan tulisi kunnon talvi viime vuotisen säälittävän esityksen sijaan. Alkutalvi tuntuu aina vähän epämiellyttävän kylmältä, mutta kunhan keho tottuu kylmään, voi talvestakin nauttia. Paitsi jos kylmät jaksot ovat muutamien päivien rykäyksiä, joiden jälkeen on lämmin loskakausi, ei tottumista pääse tapahtumaan. Näin MuTu-pohjalta. Uusimmassa James Bondissa oli muuten jossain repliikissä käytetty suomennusta "MuTu". Joko tuokin on ihan arkea suomenkielessä?
perjantai 21. marraskuuta 2008
Örjäntäi
Tämän päivän aikana totesin, ettei mene tentti läpi. Asia on pois päiväjärjestyksestä, ja voin keskittyä tuleviin tentteihin ja uusintaan vuoden päästä. Sinänsä positiivista, että jos jaksan ensi syksynä jälleen motivoitua, on uusintaan valmistautuminen kertaluokkaa helpompaa.
Nyt käsillä on joka tapauksessa ensimmäinen viikonloppu vähään aikaan, kun voin vain olla. On aika ryhtyä lyhentämään kirjastosta haalittua kirjavuorta ennen kuin uusintalainakerrat kuluvat umpeen. Tällä hetkellä luvussa on Immanuel Kantin 'Prolegomena' (en ymmärrä taas) ja Stanislaw Lemin 'Eeden'. Lem oli varsin kelpo kirjailija, mutta toisinaan vähän tökkii herran mieltymys kybernetiikkaan. Tässäkin romaanissa yhden henkilön, joista kaikista käytetään ammattinimeä henkilönimen sijaan, nimi on "Kyberneetikko". Kokoelmateos 'Konekansan satuja ja tarinoita' minulta jäikin jo aiemmin syksyllä kesken, kun kyber-sitä ja kyber-tätä -kiintiöni täyttyi.
Nyt käsillä on joka tapauksessa ensimmäinen viikonloppu vähään aikaan, kun voin vain olla. On aika ryhtyä lyhentämään kirjastosta haalittua kirjavuorta ennen kuin uusintalainakerrat kuluvat umpeen. Tällä hetkellä luvussa on Immanuel Kantin 'Prolegomena' (en ymmärrä taas) ja Stanislaw Lemin 'Eeden'. Lem oli varsin kelpo kirjailija, mutta toisinaan vähän tökkii herran mieltymys kybernetiikkaan. Tässäkin romaanissa yhden henkilön, joista kaikista käytetään ammattinimeä henkilönimen sijaan, nimi on "Kyberneetikko". Kokoelmateos 'Konekansan satuja ja tarinoita' minulta jäikin jo aiemmin syksyllä kesken, kun kyber-sitä ja kyber-tätä -kiintiöni täyttyi.
torstai 20. marraskuuta 2008
Tentissä
(Muokkasin vähän tekstin ulkoasua. Tarkoitus kyllä oli, etten ajattele enää tenttiä, sillä merkinnän kirjoittamisen aikoihin vallinnut toiveikkuus on laskenut, mitä enemmän olen miettinyt suoritustani. Kahden viikon päästä asia selviää, enkä joka tapauksessakaan voi enää tehdä mitään).
Nyt on tentit taas vähäksi aikaa takana. Jos tämä tentti ei tällä kertaa mene läpi, se ei mene koskaan - tämän helpommaksi kun ei mene. Arvioin, että saan 24-35 pistettä viidestä kymmenestä, ja läpipääsyn raja on kaiketikin 25,5. Tosin kun tähän heitetään pessimismi- ja tyhmäilykerroin, pisteitteni odotusarvo laskee jonnekin pariin kolmeen. korkeintaan 25,49:ään.
Ensimmäinen yleinen tehtävä oli ihan tavallinen korvausvastuunarviointitehtävä chain-ladder -menetelmällä. Siinä vaan piti ottaa inflaatio huomioon, ja voi olla että mokasin siksi jotain. Tai sitten mokasin muuten vaan, mutta menetelmä noin perustasolla on kyllä hallussani. Arvioin, että saan tästä 5-8 pistettä kymmenestä.
Toinen yleinen tehtävä liittyi ilmeisesti bonus-malus -järjestelmiin, enkä osannut sitä yhtään. Tehtävänkuvauksessa annettiin vakuutusmaksujärjestelmä jollekin vakuutusyhtiölle, ja tehtävänä oli määrätä "perusmaksu" siten, että se vastaisi kokonaisvahinkomäärän odotusarvoa pitkällä tähtäimellä. Toisekseen piti arvioida pitkän tähtäimen riskimaksujen odotusarvot. Tämä oli varmaan ihan perusmatematiikalla laskettavissa, mutta en vaan osannut. 0-2 pistettä. Oikeastaan hävettää, että vastasin mitään. Toivottavasti en voi saada miinuspisteitä.
Kolmantena yleisenä tehtävänä oli ensin selvittää lakisääteisessä työeläkevakuutuksessa sovellettavan Z-mallin pääperiaatteita. Nämä osasin luullakseni melkein kaikki, en vain tiedä että osasinko riittävän syvällä tasolla. Toisekseen piti johtaa t-ikäisen ajan u työkyvyttömänä olleen työkyvyttömän työkyvyttömyyden vastaisen keston tiheysfunktio. En osannut. Lepertelin jotain johdossa tarvittavissa satunnaismuuttujista, mutta sen enempään en pystynyt. Kolmantena piti perustellen ottaa kantaa, voiko mallissa määrätä todennäköisyydet sille, että "henkilö on aktiivi" ja "henkilö on työkyvytön". Ensimmäiseen vastasin kieltävästi, sillä henkilö lasketaan aktiiviksi jos hän on ollut työkyvytön alle (tarkemmin määrittelemättömän) vähimmäisajan. Toiseen niinkuttelin myöntävän vastauksen. Arvioin, että saan ehkä 4-6 pistettä. Tämä voi olla kyllä liikaa optimismia.
Sitten ensimmäinen eläkepuolen tehtävä. Piti eritellä työeläkeyhtiön vastuuvelan osat, selostaa mitä riskejä ne puskuroivat ja jos jotkin osat puskuroivat samaa riskiä, mikä osa on ensisijainen puskuri. Kirjoitin tähän ensin vastuuvelan osat (vakuutusmaksuvastuu (ml. tasausvastuu) ja osaketuottosidonnainen lisävakuutusvastuu, ja (alkaneiden eläkkeiden) korvausvastuu ja tasoitusvastuu). Sitten kirjailin vähän vakuutusmaksuvastuisiin ja korvausvastuisiin liittyvää lorua, ja lopuksi sitten vähän pidempi kappale tasoitusvastuusta ja osaketuottosidonnaisesta lisävakuutusvastuusta. Arvioin, että 7-9 pistettä ropsahtaa. 9 on kyllä melko ylioptimistinen, sillä saatoin ymmärtää jotain väärin.
Ja se toinen eläkepuolen tehtävä. Oijoi, mikä lottovoitto. Piti määrätä annettujen tietojen perusteella "Kahiseva Oy:n" vuoden 2008 työkyvyttömyysmaksuluokka. Tämä on sitä asiaa, jonka kanssa peuhaan melkein joka ainoa päivä töissä, ja osaisin asian melkein unissani. Lisäksi piti määrätä vuoden 2008 työkyvyttömyysmaksunosa (tämä on yhtä lailla arkeani), ja sitten vähän miettiä eroja "keskimääräisessä maksussa" ja toteutuneessa maksussa, sekä miettiä mitä tällä maksulla rahoitetaan. En ollut kyllä ihan varma, mitä "keskimääräisellä maksulla" tarkoitetaan, mutta oletin sen viittaavan tariffimaksuun. Jälkimmäisen kysymyksen arvelin liittyvän vastuunjakomalliin - yrityshän on vastuussa niistä työkyvyttömyyseläkkeistä, joiden eläketapahtuma on vuonna v ja joissa eläkkeellejääjä on ollut kyseisen yrityksen palveluksessa vuosina v-1 ja v-2. Eli toisin sanoen näinä maksuluokkamallin aikoina sillä rahoitetaan tulevia (ei maksussa olevia) työkyvyttömyyseläkkeitä. Arvioin, että 8-10 pistettä ropisee.
Eli näillä arvioilla olisi tiedossa 24-35 pistettä. Toivotaan nyt parasta; tuollaista maksuluokkatehtävää ei varmasti tule enää tämän jälkeen pitkiin aikoihin, joten tänä vuonna tämä minulta menee läpi jos on mennäkseen. Ensi vuonna laskuperusteet ovat tietenkin entistä paremmin hallussa, kuten myös perus- chain-ladder, mutta muu on sitten edelleen arpapeliä - ja perusteistakin voi keksiä kyllä aika pirullisia kysymyksiä.
Seuraavalla kerralla, kun menen ministeriöön tenttimään, pitääkin muistaa Rauhankadun ja Mariankadun kulmassa sijainnut Café Entre. Se aukeaa juuri sopivaan aikaan hätälukemista varten, ja sieltä sai vielä hyvää pullaakin. Tentin jälkeen suuntasin suorinta tietä Matinkylään, ja kävin oluella. Meni läpi tai ei, nyt saa vähäksi aikaa taas riittää pänttääminen. Alkuvuodesta saa sitten itkeä vakuutuslainsäädäntö- ja tilinpäätöstenttien kanssa.
Nyt on tentit taas vähäksi aikaa takana. Jos tämä tentti ei tällä kertaa mene läpi, se ei mene koskaan - tämän helpommaksi kun ei mene. Arvioin, että saan 24-35 pistettä viidestä kymmenestä, ja läpipääsyn raja on kaiketikin 25,5. Tosin kun tähän heitetään pessimismi- ja tyhmäilykerroin, pisteitteni odotusarvo laskee jonnekin pariin kolmeen. korkeintaan 25,49:ään.
Ensimmäinen yleinen tehtävä oli ihan tavallinen korvausvastuunarviointitehtävä chain-ladder -menetelmällä. Siinä vaan piti ottaa inflaatio huomioon, ja voi olla että mokasin siksi jotain. Tai sitten mokasin muuten vaan, mutta menetelmä noin perustasolla on kyllä hallussani. Arvioin, että saan tästä 5-8 pistettä kymmenestä.
Toinen yleinen tehtävä liittyi ilmeisesti bonus-malus -järjestelmiin, enkä osannut sitä yhtään. Tehtävänkuvauksessa annettiin vakuutusmaksujärjestelmä jollekin vakuutusyhtiölle, ja tehtävänä oli määrätä "perusmaksu" siten, että se vastaisi kokonaisvahinkomäärän odotusarvoa pitkällä tähtäimellä. Toisekseen piti arvioida pitkän tähtäimen riskimaksujen odotusarvot. Tämä oli varmaan ihan perusmatematiikalla laskettavissa, mutta en vaan osannut. 0-2 pistettä. Oikeastaan hävettää, että vastasin mitään. Toivottavasti en voi saada miinuspisteitä.
Kolmantena yleisenä tehtävänä oli ensin selvittää lakisääteisessä työeläkevakuutuksessa sovellettavan Z-mallin pääperiaatteita. Nämä osasin luullakseni melkein kaikki, en vain tiedä että osasinko riittävän syvällä tasolla. Toisekseen piti johtaa t-ikäisen ajan u työkyvyttömänä olleen työkyvyttömän työkyvyttömyyden vastaisen keston tiheysfunktio. En osannut. Lepertelin jotain johdossa tarvittavissa satunnaismuuttujista, mutta sen enempään en pystynyt. Kolmantena piti perustellen ottaa kantaa, voiko mallissa määrätä todennäköisyydet sille, että "henkilö on aktiivi" ja "henkilö on työkyvytön". Ensimmäiseen vastasin kieltävästi, sillä henkilö lasketaan aktiiviksi jos hän on ollut työkyvytön alle (tarkemmin määrittelemättömän) vähimmäisajan. Toiseen niinkuttelin myöntävän vastauksen. Arvioin, että saan ehkä 4-6 pistettä. Tämä voi olla kyllä liikaa optimismia.
Sitten ensimmäinen eläkepuolen tehtävä. Piti eritellä työeläkeyhtiön vastuuvelan osat, selostaa mitä riskejä ne puskuroivat ja jos jotkin osat puskuroivat samaa riskiä, mikä osa on ensisijainen puskuri. Kirjoitin tähän ensin vastuuvelan osat (vakuutusmaksuvastuu (ml. tasausvastuu) ja osaketuottosidonnainen lisävakuutusvastuu, ja (alkaneiden eläkkeiden) korvausvastuu ja tasoitusvastuu). Sitten kirjailin vähän vakuutusmaksuvastuisiin ja korvausvastuisiin liittyvää lorua, ja lopuksi sitten vähän pidempi kappale tasoitusvastuusta ja osaketuottosidonnaisesta lisävakuutusvastuusta. Arvioin, että 7-9 pistettä ropsahtaa. 9 on kyllä melko ylioptimistinen, sillä saatoin ymmärtää jotain väärin.
Ja se toinen eläkepuolen tehtävä. Oijoi, mikä lottovoitto. Piti määrätä annettujen tietojen perusteella "Kahiseva Oy:n" vuoden 2008 työkyvyttömyysmaksuluokka. Tämä on sitä asiaa, jonka kanssa peuhaan melkein joka ainoa päivä töissä, ja osaisin asian melkein unissani. Lisäksi piti määrätä vuoden 2008 työkyvyttömyysmaksunosa (tämä on yhtä lailla arkeani), ja sitten vähän miettiä eroja "keskimääräisessä maksussa" ja toteutuneessa maksussa, sekä miettiä mitä tällä maksulla rahoitetaan. En ollut kyllä ihan varma, mitä "keskimääräisellä maksulla" tarkoitetaan, mutta oletin sen viittaavan tariffimaksuun. Jälkimmäisen kysymyksen arvelin liittyvän vastuunjakomalliin - yrityshän on vastuussa niistä työkyvyttömyyseläkkeistä, joiden eläketapahtuma on vuonna v ja joissa eläkkeellejääjä on ollut kyseisen yrityksen palveluksessa vuosina v-1 ja v-2. Eli toisin sanoen näinä maksuluokkamallin aikoina sillä rahoitetaan tulevia (ei maksussa olevia) työkyvyttömyyseläkkeitä. Arvioin, että 8-10 pistettä ropisee.
Eli näillä arvioilla olisi tiedossa 24-35 pistettä. Toivotaan nyt parasta; tuollaista maksuluokkatehtävää ei varmasti tule enää tämän jälkeen pitkiin aikoihin, joten tänä vuonna tämä minulta menee läpi jos on mennäkseen. Ensi vuonna laskuperusteet ovat tietenkin entistä paremmin hallussa, kuten myös perus- chain-ladder, mutta muu on sitten edelleen arpapeliä - ja perusteistakin voi keksiä kyllä aika pirullisia kysymyksiä.
Seuraavalla kerralla, kun menen ministeriöön tenttimään, pitääkin muistaa Rauhankadun ja Mariankadun kulmassa sijainnut Café Entre. Se aukeaa juuri sopivaan aikaan hätälukemista varten, ja sieltä sai vielä hyvää pullaakin. Tentin jälkeen suuntasin suorinta tietä Matinkylään, ja kävin oluella. Meni läpi tai ei, nyt saa vähäksi aikaa taas riittää pänttääminen. Alkuvuodesta saa sitten itkeä vakuutuslainsäädäntö- ja tilinpäätöstenttien kanssa.
maanantai 17. marraskuuta 2008
Jaksan möyhöttää
Jäin töiden jälkeen öyhöttämään firman kuntosalille. Olin viime viikolla jo kaksi kertaa, joten putki on hyvässä käynnissä. Olen huomannut, että tyypillisesti istuessani bussissa töiden jälkeen olen nukahtaa paikoilleni velttona - ilmeisesti minua väsyttää iltapäivisin. Treenin (, suihkun ja saunan) jälkeen ruumista kyllä ramaisee, mutta muuten olen huomattavan paljon pirteämpi.
Se huono puoli työpäivän venyttämisessä vapaa-ajalle on, että vapaa-aikaa tuntuu olevan vähän. Tänäänkin tulin kotiin vasta puoli kahdeksan - 13 tuntia sen jälkeen, kun aamulla lähdin töihin. Tämän jälkeen ajattelin alunperin väittää, että liika vapaa-aika huonosta, mutta tarkemmin ajatellen vapaa-aika on hyvä asia. Luppooaika huono. Sitä se on loppuilta. Pitäisi kyllä lukea William Gibsonin 'Neuromancer' loppuun, niin voin jättää sen huomenna kirjastoon, jossa vietän koko päivän kertaamassa tenttiin - työnantaja tukee juuri sen verran työläisten kouluttautumista, että saa tenttivapaita ainakin näitä sosiaali- ja terveysministeriölle suoritettavia SHV-tenttejä varten. VTS-tenteistä en tiedä, mutta kuvittelisin kyllä että niitäkin koskee samansuuntaiset edut. En ole kyllä aikeissa niitä suorittaa, ellei sitten SHV-tutkinnon jälkeen vuosien päästä, tai jos (minäkin) saan neuvoteltua tulospalkkakriteerit sopiviksi.
Se huono puoli työpäivän venyttämisessä vapaa-ajalle on, että vapaa-aikaa tuntuu olevan vähän. Tänäänkin tulin kotiin vasta puoli kahdeksan - 13 tuntia sen jälkeen, kun aamulla lähdin töihin. Tämän jälkeen ajattelin alunperin väittää, että liika vapaa-aika huonosta, mutta tarkemmin ajatellen vapaa-aika on hyvä asia. Luppooaika huono. Sitä se on loppuilta. Pitäisi kyllä lukea William Gibsonin 'Neuromancer' loppuun, niin voin jättää sen huomenna kirjastoon, jossa vietän koko päivän kertaamassa tenttiin - työnantaja tukee juuri sen verran työläisten kouluttautumista, että saa tenttivapaita ainakin näitä sosiaali- ja terveysministeriölle suoritettavia SHV-tenttejä varten. VTS-tenteistä en tiedä, mutta kuvittelisin kyllä että niitäkin koskee samansuuntaiset edut. En ole kyllä aikeissa niitä suorittaa, ellei sitten SHV-tutkinnon jälkeen vuosien päästä, tai jos (minäkin) saan neuvoteltua tulospalkkakriteerit sopiviksi.
Työelämän todellisuudet
Mistähän sekin johtuu, että aina korkeakoulutuksen hankkineita moititaan kopeudesta ja ylimielisyydestä, ja silti joka kerta, kun joku kehuskelee koulutuksellaan ja työllään, kyseessä on peruskoulun käynyt tehdastyöläinen, jonka mielestä akateeminen puuhastelija ja ylempi toimihenkilö ei vaan tee oikeita töitä, eikä etenkään miesten töitä. Tämä tuli mieleen taas viikonloppuna ja äskenkin, kun luin Talous-Sanomien keskustelupalstaa erään artikkelin tiimoilta, jossa joku psykologi kannusti kitkemään pessimististen työtovereiden vaikutusta:
"Tulukeepa terapeutit tehtaaseen pariksi viikoksi niin näätte mitä on todellisuus työelämässä."Minä kai sitten siirryn joka aamu todellisesta maailmasta johonkin kieroutuneeseen fantasiaan - ja sitten vielä kiillottelen panssariani haukkumalla duunaria kouluttamattomuudesta ja paskatöiden tekemisestä, jotka houtuisivat paremmin palkkaamalla eläintarhan simpansseja toistamaan liikkeitä.
sunnuntai 16. marraskuuta 2008
Vauhdikas viikonloppu
Nyt on vietetty taas reilu osa viikonlopusta työpaikan autiudessa lukien ensi torstain koitokseen Vakuutusmatematiikan sovellukset. Pisteitteni odotusarvo jää kyllä alle puoleen, joten se on ensi vuonna uusi yritys - ellei nyt sitten satu tulemaan juuri sopivia tehtäviä ja alkuviikosta ehdi vielä kerrata tärkeimpiä asioita. Tämäkin viikonloppu meni oikeastaan laskuperusteita kerratessa erityisesti vastuuasioihin syventyen, jotka eivät ihan niin ilmeisellä tavalla liity jokapäiväiseen työhöni. Työaikana pitäisi vaan, paha kyllä, tehdä töitäkin, ja siksi toisekseen keskiviikkona on aktuaaritoiminnan kehittämissäätiön syysseminaari, jonne menisin - ja menenkin - mielelläni kuuntelemaan, josko tänä vuonna jo ymmärtäisin jostain jotain. Vuosi sitten samaan aikaan olin vasta hiljattain tullut alalle, ja puhe riskien arvopaperistamisesta meni niin paljon yli reiluhkon hilseeni, että observatorioissa kautta maailman havainnoitiin jotain omituista Maan kiertoradalla. Tänä vuonna aiheet [PDF-varoitus] vaikuttavat sopivammilta minunlaiselleni rahvaalle.
Tänään tulee televisiosta Levottomat 3. On kuulemma järkyttävän huono. Täytynee kuitenkin katsoa - olen viime aikoina taas katsellut muutenkin suomalaisia elokuvia. Eilen katsomani Kauas pilvet karkaavat oli ihan kohtuullinen, vaikka kaurismäkeläinen maailma tupakointikulttuureineen ei erityisemmin minua viehätäkään. Kari Väänänen on kuitenkin aina mies paikallaan, eikä KPK nyt kuitenkaan ollut sellainen nykysuomalainen elokuva, joka tuntuu pelkältä tekosyyltä saattaa elokuvan hahmot harrastamaan seksiä avioliittojensa ulkopuolella traagiseen loppuun asti.
Aiemmin viikolla katsomani Rakastin epätoivoista naista oli taas vähän mitäänsanomattomampi kuin muistin, joskaan ei sitäkään mitenkään ansiottomaksi voi haukkua. Eräs elokuvan kohtaus oli eräänlainen tilaisuus, jossa miehet pääsivät keskustelemaan ongelmistaan ja ratkaisuista elämän umpisolmuihin. Päähenkilö Leo mutisee itsekseen hiljaa puheenjohtajan kysyessä muilta, että "viina, väkivalta ja vieraat naiset". Näitä elementtejä ei elokuvassa juurikaan näy, ja etenkään päähenkilö Leo (kirjoitin aluksi "Neo") ei sorru näihin. Sen sijaan Leon vaimo ääri-impulsiivisena lähtee suoraan suhteesta toisen miehen matkaan, ja päähenkilö-Maarit taas, no, on seksuaalisesti hyvin aktiivinen. Sinänsä virkistävää kaikkien "suomalainen mies juo, hakkaa ja pettää"-propagandaelokuvien jälkeen.
Tänään tulee televisiosta Levottomat 3. On kuulemma järkyttävän huono. Täytynee kuitenkin katsoa - olen viime aikoina taas katsellut muutenkin suomalaisia elokuvia. Eilen katsomani Kauas pilvet karkaavat oli ihan kohtuullinen, vaikka kaurismäkeläinen maailma tupakointikulttuureineen ei erityisemmin minua viehätäkään. Kari Väänänen on kuitenkin aina mies paikallaan, eikä KPK nyt kuitenkaan ollut sellainen nykysuomalainen elokuva, joka tuntuu pelkältä tekosyyltä saattaa elokuvan hahmot harrastamaan seksiä avioliittojensa ulkopuolella traagiseen loppuun asti.
Aiemmin viikolla katsomani Rakastin epätoivoista naista oli taas vähän mitäänsanomattomampi kuin muistin, joskaan ei sitäkään mitenkään ansiottomaksi voi haukkua. Eräs elokuvan kohtaus oli eräänlainen tilaisuus, jossa miehet pääsivät keskustelemaan ongelmistaan ja ratkaisuista elämän umpisolmuihin. Päähenkilö Leo mutisee itsekseen hiljaa puheenjohtajan kysyessä muilta, että "viina, väkivalta ja vieraat naiset". Näitä elementtejä ei elokuvassa juurikaan näy, ja etenkään päähenkilö Leo (kirjoitin aluksi "Neo") ei sorru näihin. Sen sijaan Leon vaimo ääri-impulsiivisena lähtee suoraan suhteesta toisen miehen matkaan, ja päähenkilö-Maarit taas, no, on seksuaalisesti hyvin aktiivinen. Sinänsä virkistävää kaikkien "suomalainen mies juo, hakkaa ja pettää"-propagandaelokuvien jälkeen.
keskiviikko 12. marraskuuta 2008
tiistai 11. marraskuuta 2008
Terve järki
Olen jatkanut epätoivoista ja ennen kaikkea säälittävää yritystäni tutustua erinäisiin filosofeihin. Jostain syystä nämä saksalaiset tuntuvat olevan eniten minun mieleeni - enkä toisaalta ole muita yrittänytkään. Seuraava sitaatti tuskin on herran pääteesejä, mutta minusta se on riemastuttava. Pitää muistaa se jatkossa.
Vetoaminen terveeseen järkeen vasta siinä vaiheessa, kun oivalluskyky ja tieto alkavat horjua, on niitä viime aikojen hienostuneita keksintöjä, joiden avulla tyhjänpäiväisinkin lörpöttelijä pystyy pitämään puolensa perusteellisten ajattelijoiden rinnalla. Mutta se, jolla on tallella hitusenkin verran oivalluskykyä, varoo visusti moiseen apuneuvoon turvautumista. Tarkemmin katsoenhan se ei ole muuta kuin rahvaan mielipiteeseen vetoamista. Tältä taholta tuleva suosio saa filosofin punastumaan, mutta kansaan menevää helppoheikkiä sen sijaan juhlitaan niin, että hän käy koppavaksi.Nykyäänhän tuohon voisi vielä lisätä lasten suojelun tai lasten parhaan.- Immanuel Kant
Kauppojen DVD-tarjonnasta
Ahkerana DVD-alennuskorien penkojana olen tehnyt havaintoja erinäisistä marketeista. Toiset marketit panostavat selkeästi muita enemmän valikoimaansa. Matinkyläläisen esimerkiksi kannattaa suunnata ensisijaisesti Prismaan, joka esimerkiksi ymmärtää myydä esimerkiksi Babylon 5 -bokseja ja hieman marginaalisempia elokuvia. Taannoin näin siellä jonkun keskitysleirille sijoittuvan ymmärtääkseni eroottisluonteisen elokuvan. Citymarketin valikoima on paljon konservatiivisempi. Luulen sen johtuvan siitä, että Kesko keskittää DVD-resurssinsa Anttiloihin ja Kodin Ykkösiin, joissa taas on yleensä vähintäänkin hyvä valikoima. S-ryhmän Sokoksella taas en ole havainnut mitään erityistä loistamista DVD-tarjonnassa, tosin siellä käyn liian harvoin voidakseni antaa minkäänlaista vakavastiotettavaa lausuntoa.
DVD-myyntikisassa selkeä musta hevonen on Stockmann. Ainakin Tapiolan Stockmannilla tuntuu olevan pääsääntöisesti reippaasti marketeista poikkeava valikoima. Kääntöpuolena myös hintataso on korkeampi. Tapiolan Stockmann on kyllä siitä huono, että siellä DVD:t on aseteltu jotenkin oudosti. Luulin tänään, ettei niitä enää myydä samalla volyymillä, ja vasta poistuessani huomasin ne vähän syrjemmässä. Samainen kauppa on myös ensimmäinen, jossa olen nähnyt Festival-sarjan elokuvia myynnissä suomalaisina versioina. "Yllättäen" korissa ei ollut Happinessia, josta itse tilasin oman kappaleen taannoin Discshopista osana tätä samaista Festival-sarjaa - ruotsalaisena versiona. Taisi siinä olla suomalainen tekstitys kuitenkin. Joka tapauksessa, kerskakuluttajille suosittelen Stockmannia vaihteluna Citymarketin "B-leffoja ja oksettavimpia mainstream-elokuvia"-tarjonnalle. Itse yllätin itseni ostamalla CD-alennuskorista David Bowie -kokoelman. Pitänee käydä vielä tarkemmin katsomassa niitä elokuvia, nyt kun tiedän missä niitä taas on.
DVD-myyntikisassa selkeä musta hevonen on Stockmann. Ainakin Tapiolan Stockmannilla tuntuu olevan pääsääntöisesti reippaasti marketeista poikkeava valikoima. Kääntöpuolena myös hintataso on korkeampi. Tapiolan Stockmann on kyllä siitä huono, että siellä DVD:t on aseteltu jotenkin oudosti. Luulin tänään, ettei niitä enää myydä samalla volyymillä, ja vasta poistuessani huomasin ne vähän syrjemmässä. Samainen kauppa on myös ensimmäinen, jossa olen nähnyt Festival-sarjan elokuvia myynnissä suomalaisina versioina. "Yllättäen" korissa ei ollut Happinessia, josta itse tilasin oman kappaleen taannoin Discshopista osana tätä samaista Festival-sarjaa - ruotsalaisena versiona. Taisi siinä olla suomalainen tekstitys kuitenkin. Joka tapauksessa, kerskakuluttajille suosittelen Stockmannia vaihteluna Citymarketin "B-leffoja ja oksettavimpia mainstream-elokuvia"-tarjonnalle. Itse yllätin itseni ostamalla CD-alennuskorista David Bowie -kokoelman. Pitänee käydä vielä tarkemmin katsomassa niitä elokuvia, nyt kun tiedän missä niitä taas on.
maanantai 10. marraskuuta 2008
Irti vertailusta
Arkielämässä puhuisin mieluiten totta, ja sen vuoksi kutsuisin itseäni mielelläni suoraan tyhmäksi, sivistymättömäksi ja lihavaksi. Varon kuitenkin antamasta edellämainittujen kaltaisia lausuntoja, koska eräs elämäni maksiimeista (jotka muuten pitäisi koota joskus yhteen) on olla aiheuttamatta muille pahaa mieltä.
On näet mahdollista, että joku pitää minua fiksuna, suht' sivistyneenä ja korkeintaan tukevana ja näin kokee, että asettamalla itseni jonkin mitta-asteikon kiintopisteeksi tuomitsen jonkun toisen tyhmäksi, sivistymättömäksi tai lihavaksi. On tietenkin totta, että jos mittareista päästään yhteisymmärrykseen, voidaan todistaa, etten ainakaan siten mitattuna ehkä ole jonkun tarpeeksi suuren joukon tyhmin, sivistymättömin tai lihavin. Nyt siis asettamalla itseni huonoon valoon tulen tehneeksi samoin jollekin toiselle, jota ei ollut eikä ole lainkaan tarkoitukseni moittia. Onhan niin, että ihmisellä on oikeus olla millainen hyvänsä ilman, että joku saivarteleva tekointellektuelli katselee pitkin nenänvarttaan.
Miettiessäni asiaa suihkussa tämän merkinnän sisältö kuulosti kovinkin älylliseltä, mutta kirjoitettuna siitä katosi se vähäkin järki. Loppuun minun piti vetää hieno johtopäätös, mutta ehdin jo aidosti unohtaa sen, tai sitten alitajuntani suojelee minua lopulliselta nolaukselta. Se liittyi jotenkin siihen, että tyhmyys, sivistymättömyys ja lihavuus ovat tiloja, joista pyrin pois, ja siksi voin haukkua itseäni mutten muita, koska en voi olla koskaan täysin varma toisten motiiveista omata jokin ominaisuus X, jota en itse haluaisi omata.
En muuten pidä verbistä 'omata'. Se on jotenkin sellainen sana, jota käytetään vain kun ei tiedetä oikeaa sanayhdistelmää asian sujuvaan ilmaisuun.
On näet mahdollista, että joku pitää minua fiksuna, suht' sivistyneenä ja korkeintaan tukevana ja näin kokee, että asettamalla itseni jonkin mitta-asteikon kiintopisteeksi tuomitsen jonkun toisen tyhmäksi, sivistymättömäksi tai lihavaksi. On tietenkin totta, että jos mittareista päästään yhteisymmärrykseen, voidaan todistaa, etten ainakaan siten mitattuna ehkä ole jonkun tarpeeksi suuren joukon tyhmin, sivistymättömin tai lihavin. Nyt siis asettamalla itseni huonoon valoon tulen tehneeksi samoin jollekin toiselle, jota ei ollut eikä ole lainkaan tarkoitukseni moittia. Onhan niin, että ihmisellä on oikeus olla millainen hyvänsä ilman, että joku saivarteleva tekointellektuelli katselee pitkin nenänvarttaan.
Miettiessäni asiaa suihkussa tämän merkinnän sisältö kuulosti kovinkin älylliseltä, mutta kirjoitettuna siitä katosi se vähäkin järki. Loppuun minun piti vetää hieno johtopäätös, mutta ehdin jo aidosti unohtaa sen, tai sitten alitajuntani suojelee minua lopulliselta nolaukselta. Se liittyi jotenkin siihen, että tyhmyys, sivistymättömyys ja lihavuus ovat tiloja, joista pyrin pois, ja siksi voin haukkua itseäni mutten muita, koska en voi olla koskaan täysin varma toisten motiiveista omata jokin ominaisuus X, jota en itse haluaisi omata.
En muuten pidä verbistä 'omata'. Se on jotenkin sellainen sana, jota käytetään vain kun ei tiedetä oikeaa sanayhdistelmää asian sujuvaan ilmaisuun.
sunnuntai 9. marraskuuta 2008
Sisällöntuottaminen on vain replikointia
Välistä tuntuu turhalta harrastaa bloggausta, kun muut sanovat kaiken paremmin - tai ylipäätään muille tulee mieleen jotain sanottavaa jostain mielenkiintoisesta näkökulmasta. Tommipommin kaksi uusinta, Sunnuntaiaamun teemakirjoitus ja Nolous, ovat parhaita lukemiani blogikirjoituksia vähään aikaan.
Nyt en voi kirjoittaa mistään. Lukemalla itseäni parempien kirjoittajien tekstejä rimani nousee aina niin korkealle, että jos yritän ylittää sen, syyllistyn alhaiseen imitointiin ja plagiointiin. En kyllä ole ihan varma, miten tilanne eroaa siitä, kun vaikutteita imetään jostain muualta - kirjoista, lehdistä, radiosta tai aseman vessan seinältä. Blogimaailman sisällä tapahtuva vaikuttuminen tuntuu jotenkin suoremmalta ja siten ilmeisemmältä, kun taas kirjoja lukemalla vaikutteet kasautuvat ja siirtyvät blogimerkinnäksi soveliaalla viiveellä. Tarkoitan siis, että yksittäistä vaikuttajaa on tällöin paljon vaikeampi yksilöidä, ellei kyseessä ole jokin aivan uniikki kirjallinen maneeri, josta tämä vaikuttaja on tunnettu.
Jahkaillessani tällaista tulen tietenkin häpeilleeneeksi täysin harmitonta asiaa. Ihan kuin yrityksessä tuottaa sellaista tekstiä, jollaista haluaisi itsekin lukea, on jotain pahaa.
(Lisätty 9.11.2008 21:09)
Nyt en voi kirjoittaa mistään. Lukemalla itseäni parempien kirjoittajien tekstejä rimani nousee aina niin korkealle, että jos yritän ylittää sen, syyllistyn alhaiseen imitointiin ja plagiointiin. En kyllä ole ihan varma, miten tilanne eroaa siitä, kun vaikutteita imetään jostain muualta - kirjoista, lehdistä, radiosta tai aseman vessan seinältä. Blogimaailman sisällä tapahtuva vaikuttuminen tuntuu jotenkin suoremmalta ja siten ilmeisemmältä, kun taas kirjoja lukemalla vaikutteet kasautuvat ja siirtyvät blogimerkinnäksi soveliaalla viiveellä. Tarkoitan siis, että yksittäistä vaikuttajaa on tällöin paljon vaikeampi yksilöidä, ellei kyseessä ole jokin aivan uniikki kirjallinen maneeri, josta tämä vaikuttaja on tunnettu.
Jahkaillessani tällaista tulen tietenkin häpeilleeneeksi täysin harmitonta asiaa. Ihan kuin yrityksessä tuottaa sellaista tekstiä, jollaista haluaisi itsekin lukea, on jotain pahaa.
(Lisätty 9.11.2008 21:09)
torstai 6. marraskuuta 2008
Dinosaurukset ja me
Michael Crichton on kuollut, ja lehdet kertovat vain jostain jääkiekkoilijoiden (kas kas) huumerikoksista - urheiluhan tunnetusti on merkki terveellisistä elämäntavoista ja elämänhallinnasta - tai pilipalijulkkisten taudeista. Minulle on jostain vuoden alusta tullut Helsingin Sanomat, ja olen viime aikoina kovasti harkinnut tilauksen lopettamista. Ei sitä ehdi lukemaan, ja silloinkin kun sen lukee, uutiset ovat tuota tasoa. No, taisi Crichtonistakin olla jokin marginaalihuomautus jossain, mutta miksi pilata hyviä tekosyitä närkästyä.
Lopuksi muistuttaisin itseäni, että ei edelleenkään ole kovin hyvä idea nauttia alkoholia keskellä viikkoa, esimiehen läsnäollessa ja vielä niin, että seuraavana päivänä on töitä, ja vieläpä vierasesiintyminen vieraan tiimin ryhmäpalaverissa. Työeläkepäivät olivat paljolti vähän höpöhöpöä. Buffet-tarjonta oli kyllä tyydyttävää, vaikka seuraavana aamuna hieman kaduttikin. Huonoimman esiintyjän pystin saa Liisa Hyssälä, joka luki selvimmin paperista ympäripyöreyksiä. Sen sijaan seuraamani paneelikeskustelu työelämän muutosten vaikutuksesta työeläkkeisiin oli erinomainen esitys suurimmilta osin. Kannattaa katsella Eläketurvakeskuksen sivuilta erityisesti Osmo Soininvaaran avauspuheenvuoro ja varsinainen paneelikeskustelu. Myöskään muiden avauspuheenvuoroja ei sovi väheksyä, paitsi sen yhden, jonka mielestä ihminen on niin vanha kuin kokee olevansa. Se varmaan lämmittää ikäsairauksista kärsivää kahdeksankymppistä. Mikähän on, kun mikään ei auta vaikka kuinka kivenkovaan inttää olevansa kolmekymppinen.
Lopuksi muistuttaisin itseäni, että ei edelleenkään ole kovin hyvä idea nauttia alkoholia keskellä viikkoa, esimiehen läsnäollessa ja vielä niin, että seuraavana päivänä on töitä, ja vieläpä vierasesiintyminen vieraan tiimin ryhmäpalaverissa. Työeläkepäivät olivat paljolti vähän höpöhöpöä. Buffet-tarjonta oli kyllä tyydyttävää, vaikka seuraavana aamuna hieman kaduttikin. Huonoimman esiintyjän pystin saa Liisa Hyssälä, joka luki selvimmin paperista ympäripyöreyksiä. Sen sijaan seuraamani paneelikeskustelu työelämän muutosten vaikutuksesta työeläkkeisiin oli erinomainen esitys suurimmilta osin. Kannattaa katsella Eläketurvakeskuksen sivuilta erityisesti Osmo Soininvaaran avauspuheenvuoro ja varsinainen paneelikeskustelu. Myöskään muiden avauspuheenvuoroja ei sovi väheksyä, paitsi sen yhden, jonka mielestä ihminen on niin vanha kuin kokee olevansa. Se varmaan lämmittää ikäsairauksista kärsivää kahdeksankymppistä. Mikähän on, kun mikään ei auta vaikka kuinka kivenkovaan inttää olevansa kolmekymppinen.
tiistai 4. marraskuuta 2008
Reilu peli
Ilta-Sanomien keskustelupalstalta:
Tulee taas pää kipeäksi, kun lukee noita eri sanomalehtien keskustelupalstoja. Toisessa viestiketjussa jotkut luulevat vakavissaan, että Big Brotherin kilpailijakunta on kattava otos suomalaisista nuorista aikuisista. Varsinkin kaikki yliopiston käyneet ovat tyhmiä, kun joku kilpailijoista ei osannut ilmoittaa vuosia, jolloin talvisota käytiin. Onhan se noloa, että arvaus meni yli sadalla vuodella pieleen. Talvisota erityisesti on aihepiiri, joka jokaisen suomalaisen pitäisi hallita silmät liikutuksesta kyynelehtien. Jos muuten joudun joskus tietokilpailuun, jossa kysytään, milloin Suomi voitti jääkiekon MM-kultaa, lupaan vastata että 1965, vaikka tiedän vastauksen olevan tasan 30 vuotta pielessä.
"Tähän asti ovat rikkaat senkun rikastuneet, köyhät köyhtyneet - rikkaille aina vaan lisää, köyhiltä viimisetkin pois. Onko reilua? Mielestäni ei."Ja maailmankaikkeus vastaa: "Ai ei vai? No siinä tapauksessa tässä vähän rahaa, olehan hyvä, saisiko olla vielä kuppi lämmintä kaakaota?". (Myönnetään; en pitänyt Elävästä Musiikista, mutta oli siinä jonkin verran osuvaakin huumoria). Toisaalta, en minä kyllä ymmärrä sitäkään, että verotiedot on ihan pakko julkaista joka vuosi. Vaikka kaitpa monilla on sitten tarve päästä närkästymään siitä, että jotkut ovat työllä ja vaivalla luovineet itsensä hieman ennen työeläkeikää pörssiyhtiöiden hallituksiin ja muihin vastuullisiin asemiin. Eikä sitten valiteta, että on väärin kun jotkut ovat syntyneet kultalusikka suussa; kuitenkin lottovoitto on tunnetusti hyväksytty, arvostettu ja kunnioitettu tapa päästä varakkaamman elämän syrjästä kiinni. Henkilökohtaisesti myönnän, että olen vähän kateellinen eräiden ansio- ja pääomatuloista, mutta niihin usein liittyvä tulosvastuullisuus saa minut tyytymään tyytyväisenä proletaarin osaan.
Tulee taas pää kipeäksi, kun lukee noita eri sanomalehtien keskustelupalstoja. Toisessa viestiketjussa jotkut luulevat vakavissaan, että Big Brotherin kilpailijakunta on kattava otos suomalaisista nuorista aikuisista. Varsinkin kaikki yliopiston käyneet ovat tyhmiä, kun joku kilpailijoista ei osannut ilmoittaa vuosia, jolloin talvisota käytiin. Onhan se noloa, että arvaus meni yli sadalla vuodella pieleen. Talvisota erityisesti on aihepiiri, joka jokaisen suomalaisen pitäisi hallita silmät liikutuksesta kyynelehtien. Jos muuten joudun joskus tietokilpailuun, jossa kysytään, milloin Suomi voitti jääkiekon MM-kultaa, lupaan vastata että 1965, vaikka tiedän vastauksen olevan tasan 30 vuotta pielessä.
maanantai 3. marraskuuta 2008
Sota ja viha
Isänpäivä tekisi kovasti tuloaan. En ole tavannut hankkia omalle isälleni mitään lahjoja, koska tällöin tulisin todella ostaneeksi jotain, mistä hän ei tosiasiassa piittaa. Ehkä kortti tai puhelu riittää. Mainokset tuntuvat kyllä olevan täynnä "hyviä" ideoita isänpäivälahjaksi. En kyllä suoraan sanoen ymmärrä, miksi esimerkiksi joku minun ikäiseni, tai vähän vanhempikin, haluaisi isänpäivälahjaksi jonkun sotamuistelukirjan. Hirveän paljon muunlaista ainakaan kirjakaupoilla ei mainosten perusteella tunnu olevan tarjolla. Sotamuisteloita ja jonkun rivikirjailijan vuoden kiintiöjännäri. Kiintiöjännäreillä on ehkä jotain arvoa kesälomilla, mutta miten Suomen historiasta ei muka löydy mitään muuta kuin loputon vyyhti 40-luvun sotamiesten päiväkirjoja?
Ei sitä tietenkään voi kieltää, etteikö sodilla olisi valtava merkitys myös Suomen historiassa, ja ovathan ne vielä suhteellisen tuoreessa muistissakin - siis olisivat sitä myös ilman, että niistä ihan jatkuvasti muistutetaan. Joskus, tai ainakin isänpäivien aikoihin, vain tuntuu, että jonkun halvatun kaaharin ja luistelevan rosvoremmin lisäksi Suomessa ei ole ennen vuotta 1917 eikä 40-luvun jälkeen tapahtunut mitään missään muualla kuin ilkkaremesten saduissa.
No, kaitpa nämä sotakirjat tekevät kuitenkin kauppansa. Eihän niitä muuten myytäisi. (Lisäys 22.26: siis tarkoitan, ettei niitä muuten yritettäisi myydä). Ja ehkä nämä kirjakauppojen kampanjat yrittävät rahastaa niillä miehillä, jotka eivät muuten lue kirjoja. Tässä olisi kyllä tilaisuus nähdä eräänlaista sukupuolistereotypioiden rakentelua - isät lukevat helppoja jännäreitä ja sotakirjoja, muut miehet sitten jotain muuta, ehkä.
Ei sitä tietenkään voi kieltää, etteikö sodilla olisi valtava merkitys myös Suomen historiassa, ja ovathan ne vielä suhteellisen tuoreessa muistissakin - siis olisivat sitä myös ilman, että niistä ihan jatkuvasti muistutetaan. Joskus, tai ainakin isänpäivien aikoihin, vain tuntuu, että jonkun halvatun kaaharin ja luistelevan rosvoremmin lisäksi Suomessa ei ole ennen vuotta 1917 eikä 40-luvun jälkeen tapahtunut mitään missään muualla kuin ilkkaremesten saduissa.
No, kaitpa nämä sotakirjat tekevät kuitenkin kauppansa. Eihän niitä muuten myytäisi. (Lisäys 22.26: siis tarkoitan, ettei niitä muuten yritettäisi myydä). Ja ehkä nämä kirjakauppojen kampanjat yrittävät rahastaa niillä miehillä, jotka eivät muuten lue kirjoja. Tässä olisi kyllä tilaisuus nähdä eräänlaista sukupuolistereotypioiden rakentelua - isät lukevat helppoja jännäreitä ja sotakirjoja, muut miehet sitten jotain muuta, ehkä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)