Autoilevan elämäntavan vuosipäivä

Laskujeni mukaan tänään tulee kuluneeksi vuosi, kun ostin nykyisen ja samalla ensimmäisen autoni. Se oli perjantai, ja ilma alkoi huononemaan... Siis: ilma alkoi huonontua jo puoliltapäivin, kun työkaverin kanssa ajoimme kolmannella kehällä Jumbon Chicosiin odottamaan, että koeajoon varaamani auto tuotaisiin liikkeeseen Se oli ollut jollain myyntijohtajalla ajossa juuri sinä aamuna, kun olin bongannut kaaran Oikotieltä. Kävimme koeajolla, auto tuntui paljon paremmalta kuin aiemmin samalla viikolla koeajamani Volkswagen Golf ja Mazda 3, mutta emmin vielä. Paluumatkalla kuitenkin tein jo salaa päätöksen, ja niin lähdin sitten töiden jälkeen lähijuna+bussi -yhdistelmällä matkaan, ja tein kaupat.

Kotimatka oli ankea, ja ennen kuin pääsin kotiin, olin hikinen ja kauhuissani koettuani Kehien I ja III sekä Tuusulanväylän iltapäiväruuhkan sankassa lumisateessa ja melkein nollakelissä. Selvisin kuitenkin ilman peltikolaria. Koko ensimmäisen viikonlopun ilma oli samanlainen kuin nytkin: ei oikein houkuttele ajelulle.

Ensimmäisenä vuotena ajoin runsaat 10 tuhatta kilometriä. Kuljettajatutkinnon toinen vaihe on vielä suorimatta, mutta luullakseni kehtaan varmaankin ilmoittautua siihen, jahka sopiva hetki tulee. Työt lähinnä estävät. Vaikka autokoulussa aikoinaan oppikin varmaan paljon, huomasin vasta omilleni liikenteeseen päästyäni, miten paljon oli vielä - ja on edelleen - opittavaa. En luottaisi siihen, että pysähtyisin vieläkään sataprosenttisen varmasti suojatien eteen pysähtyneen auton viereen. Ainakin kerran olen ajanut iloisesti ohi, vasta jälkeenpäin tajuten mokani. Onneksi ei sattunut mitään. Edelleen lähden joskus kääntymään vasemmalle vihreillä valoilla, vaikka vastaantulijoitakin olisi. Onneksi vakioreiteilläni tällaisia paikkoja ei juurikaan ole, mutta silti. Mäkilähdöt kuumottavat vieläkin, varsinkin jos on oikein jyrkkä paikka, eli käytännössä autohallin poistumisramppi, ja takana on muita.

Ennen kaikkea olen autokoulun jälkeen oppinut, että virheitä tulet tekemään, ja muut kuljettajat useimmiten ymmärtävät varautua toisten virheisiin. Näin ollen minunkaan ei tarvitse ottaa pulttia toisten mokista... vaikka vieläkään en ymmärrä, miten paljon jotkut kuvittelevat voittavansa aikaa seilaamalla kaistalta toiselle, autojen välistä puikkelehtien. Tai että mitä virkaa on näyttää vilkkua merkiksi siitä, että vaihtoi juuri äsken kaistaa. Tai että mitä virkaa on turvavälillä, kun useimmiten se tarkoittaa muille vain sopivaa väliä täytettäväksi.

Sen olen myös oppinut jälleen kerran, miten mukavuudenhaluinen olen. Aiemmin olin, ja olen edelleenkin, sitä mieltä ettei pääkaupunkiseudulla tarvitse autoa. Taannoin ollessani kahvilla erään tuttavan kanssa sainkin kuulla tämän vanhan totuuden, enkä sen jälkeen kehdannut mainita että niin, autohan minullakin on. En silti enää luopuisi siitä. Tuotot kattavat tässä tapauksessa runsaat kulut, nyt kun hinnoittelin vuoden aikana aikani ja mukavuuteni uudelleen.