Sitä ihmettelen joskus, keille niin sanotut pikavippipalvelut oikein on suunnattu. Äkkiseltään kuvittelisi, että jos joku ihan välttämättä tarvitsee juuri sillä siunaamalla 50 euron lainan, vaikka sitten törkeällä korollakin, ei sellaista tällaiselle henkilöllä hänen itsensäkään vuoksi kannattaisi myöntää. Joko henkilö on köyhä (ts. hän on työtön tai opiskelija, jolloin ei elämää lainarahoituksella kannattaisi rahoittaa - suututtaa tuo oma opintolainakin kun on nyt ristinäni), tai hän ei osaa käyttää rahaa (ts. hän on hetkessä elävä, joka ei ole onnistunut aiemmista tuloista säästämään edes pientä puskurirahastoa, eli suunnittelemaan rahankäyttöään, eikä siis varmasti myöskään miettimään sitä, miten hän takaisinmaksusta selviää). Säännöllisiä tuloja saaville 50 euroa tuskin on ongelma, ja vaikka tarvitsisi kerralla enemmänkin, lienee nykyään kaikilla jo luottokortti, jolla ostokset voi hätätapauksessa tehdä, ja maksaa sitten seuraavan kuun lopussa pois ilman korkovaikutuksia. Paitsi tietysti jos luottokorttia ei myönnetä, mutta tällöin tietysti sopii kysyä, onko soveliasta tarjota pikavippiäkään. Itse asiassa luottokelpoisuuden puutteessa ei vippiä kai voitane myöntääkään. Joka tapauksessakaan jos ei kerta kaikkiaan ole muutamaa kymmentä euroa laittaa johonkin, on silloin syytä olla laittamattakaan ja odottaa aikaa, kun voi taas törsätä.
Vaikka periaatteessa olen juuri sen verran liberaali, että sallisin tällaiset lainapalvelut, voisivat palveluntarjoajat hieman miettiä asian eettistäkin puolta. Yhtä hyvin voisi ruveta tarjoamaan halvalla huonoa viinaa ihmisille, jotka ovat niin juovuksissa etteivät kaupassa myy, eivät baarissa tarjoile heille.
sunnuntai 30. toukokuuta 2010
perjantai 28. toukokuuta 2010
Perjantai lyhyesti
Oli taas työpäivä - meni melkein aamuseitsemästä (tai itse asiassa olin jo kuudelta työpaikalla, mutta kuntosalilta ja saunasta aloitin) melkein iltaseitsemään, kun kaikki piti tehdä lomaa varten valmiiksi, eikä vireystasokaan sitten ole kovin kiitettävä ollut tänään. Kaikki tuli kuitenkin tehdyksi, vaikka käteen jäi tunne, että jotain on unohtunut. Toivottavasti se ei selviä koskaan. Ehdin töiden jälkeen käydä vaihtamassa euroja zlotyiksi - Forex meni kiinni seitsemältä, ja olin siellä viittä vaille. Olisin siis hyvin voinut tehdä vielä paljon pitempään töitä. Olinpa laiska.
Kävin töiden jälkeen kaupassa. Ei mahtanut mitään, pakko se oli ostaa perjantaipizza. Lisäksi ostin ihan sokkona St. Andrews Pale Alea - jotkut IPA:t ovat ainakin maistuneet hyviltä Gallows Birdissä, joten kokeillaan nyt rohkeasti.
Kävin töiden jälkeen kaupassa. Ei mahtanut mitään, pakko se oli ostaa perjantaipizza. Lisäksi ostin ihan sokkona St. Andrews Pale Alea - jotkut IPA:t ovat ainakin maistuneet hyviltä Gallows Birdissä, joten kokeillaan nyt rohkeasti.
Tentissä
En sitten keskiviikkona enää töiden jälkeen - töissäkin meni ainakin viiteen - lukenut tenttiin paljoakaan, mitä nyt pikavauhtia selasin kirjallisuuden loppuun ja kirjasin ylös pari potentiaalista tärppiä. Torstaina aamulla keitin kahvit ja luin tärppilappuni ja selasin vielä viikonloppuna harjoittelemistani kirjanpitotehtävistä viennit. Sitten vain tihkusateeseen, bussilla 112 Kamppiin ja metrolla Kaisaniemeen, josta kävellen Kirkkokatu neljääntoista. Olin vähän liian aikaisin perillä, joten kävelin korttelin ympäri. En ollutkaan ymmärtänyt Finanssivalvonnan toisen toimipisteen sijaitsevan ihan siinä vieressä Snellmaninkadulla.
Tentti ei mennyt ehkä ihan nappiin. Kuten aina, lähden siitä että ensi vuonna uusimaan. Kirjanpitotehtävä käsitteli kyllä vahinkovakuutusyhtiötä, mutta siinä oli verotukseen liittyviä vientejä ja muutama muuten vaan outo kohta, jotka menivät minulta vähän arvaamalla ja ad hoc -tilejä tilikarttaan tekaisemalla. Taseen puolia en saanut taaskaan menemään tasan, tosin poikkeama oli vain kahdeksan tuhatta euroa, kun tase muuten oli muutaman miljoonan. Muita tehtäviä en ottanut ihan tosissani, ja niistä tuskin on odotettavissa muuta kuin muutama säälipiste. Runsas tunti minulle jäi aikaa vastata niihin.
Tentissä oli myös muuan entinen työkaverikin, menimme sitten jälkeenpäin ravintolaan syömään. Paikka oli nimeltään Rodolfo, se sijaitsi niinikään Kirkkokadulla, lähempänä rantaa. Otin pizzaa. Paikka oli perusroskaruokalaa kalliimpi, mutta oli sapuskakin sitten hyvää. Joimme vielä kahvitkin. Pyysin "ihan tavallista kahvia", ihan kuin Frasier Cranen isä Martin.
Myöhemmin tapasin toisenkin entisen työkaverin, olimme sopineet tenttikaljoittelusta keskustassa. Mukava oli nähdä, ja Oluthuone Kaislan tarjonta on edelleenkin mainio, niin kuin vuoden olutravintolan tarjonnan kuuluu toki ollakin.
Olisi ollut hienoa, jos olisi voinut tänään pitää vapaapäivän. Vaan ei, pakko on lähteä töihin. Heräsin kymmentä vaille kaksi aamulla, ja neljään asti yritettyäni saada unta päätin nousta ylös. Voisin lähteä töihin samantien, on sen verran hommia tehtävänä tänään, että olisi paras aloittaa aikaisin. En vain tiedä, pääseekö sinne sisälle ennen kuutta, joten kykitään nyt tässä koneella sitten. Kaitpa menen pyörällä, joten vajaan tunnin päästä, puoli kuudelta, sitä voisi lähteä. Lyhyt aamujumppa punttisalilla, suihkuun, ja hyvällä tuurilla siellä on saunakin päällä, ja sitten noin puoli seitsemältä tai vähän sen jälkeen tarttuisin työhön. Ehkä vähän enemmän sen jälkeen, luulen että täytyy vetää reilusti kahvia, että olisi edes näennäisesti pirteä.
Ensi viikko lomaa. Sunnuntaina iltapäivällä lähtö Krakovaan. Matkakuume ei ole vieläkään ihan noussut. Olo on kyllä vähän nuhainen, toivottavasti en tule kipeäksi. Täytyy muistaa hakea tänään paikallista rahaa. Matkavakuutuksen jo otin.
Tentti ei mennyt ehkä ihan nappiin. Kuten aina, lähden siitä että ensi vuonna uusimaan. Kirjanpitotehtävä käsitteli kyllä vahinkovakuutusyhtiötä, mutta siinä oli verotukseen liittyviä vientejä ja muutama muuten vaan outo kohta, jotka menivät minulta vähän arvaamalla ja ad hoc -tilejä tilikarttaan tekaisemalla. Taseen puolia en saanut taaskaan menemään tasan, tosin poikkeama oli vain kahdeksan tuhatta euroa, kun tase muuten oli muutaman miljoonan. Muita tehtäviä en ottanut ihan tosissani, ja niistä tuskin on odotettavissa muuta kuin muutama säälipiste. Runsas tunti minulle jäi aikaa vastata niihin.
Tentissä oli myös muuan entinen työkaverikin, menimme sitten jälkeenpäin ravintolaan syömään. Paikka oli nimeltään Rodolfo, se sijaitsi niinikään Kirkkokadulla, lähempänä rantaa. Otin pizzaa. Paikka oli perusroskaruokalaa kalliimpi, mutta oli sapuskakin sitten hyvää. Joimme vielä kahvitkin. Pyysin "ihan tavallista kahvia", ihan kuin Frasier Cranen isä Martin.
Myöhemmin tapasin toisenkin entisen työkaverin, olimme sopineet tenttikaljoittelusta keskustassa. Mukava oli nähdä, ja Oluthuone Kaislan tarjonta on edelleenkin mainio, niin kuin vuoden olutravintolan tarjonnan kuuluu toki ollakin.
Olisi ollut hienoa, jos olisi voinut tänään pitää vapaapäivän. Vaan ei, pakko on lähteä töihin. Heräsin kymmentä vaille kaksi aamulla, ja neljään asti yritettyäni saada unta päätin nousta ylös. Voisin lähteä töihin samantien, on sen verran hommia tehtävänä tänään, että olisi paras aloittaa aikaisin. En vain tiedä, pääseekö sinne sisälle ennen kuutta, joten kykitään nyt tässä koneella sitten. Kaitpa menen pyörällä, joten vajaan tunnin päästä, puoli kuudelta, sitä voisi lähteä. Lyhyt aamujumppa punttisalilla, suihkuun, ja hyvällä tuurilla siellä on saunakin päällä, ja sitten noin puoli seitsemältä tai vähän sen jälkeen tarttuisin työhön. Ehkä vähän enemmän sen jälkeen, luulen että täytyy vetää reilusti kahvia, että olisi edes näennäisesti pirteä.
Ensi viikko lomaa. Sunnuntaina iltapäivällä lähtö Krakovaan. Matkakuume ei ole vieläkään ihan noussut. Olo on kyllä vähän nuhainen, toivottavasti en tule kipeäksi. Täytyy muistaa hakea tänään paikallista rahaa. Matkavakuutuksen jo otin.
keskiviikko 26. toukokuuta 2010
Valkoinen oksennus Helvetistä
Sain tänään töissä todella raskaan opetuksen. Oli asiakastapaaminen meidän omissa tiloissa, ja tapaamiseen liittyi sitten lounas. Minun ei kai olisi ollut pakko mennä mukaan, kun olin pelkkä asiantuntijaedustaja, mutta änkesin kuitenkin, kun siitä oli ollut puhe ja ruokaa kai oli varattu minullekin. Ajattelin, että mitä tahansa sieltä tuleekin, se voittaa ruokalapuolen peruseineksen.
Täytyy sanoa, että harvoin sitä tulee yllettyä sellaiseen sankaritekoon, että pitää hymyn naamalla, ei huuda 5-vuotiaan lapsen kiihkolla että hyi, yök, en syö, ja samalla kauhoo kitaansa muiden tahdissa korvasienikeittoa. Korvasienikeittoa. Miettikääpä sitä. Sieniruoat ovat yksi sellainen laji, jota en kertakaikkiaan pysty syömään, ainakaan jos tiedän että kyseessä on sieniruoka, ja korvasienet ovat minusta nähden suippumyrkkyseitikin ja valkoisen kärpässienen kanssa samassa sarjassa. Ei siinä kuitenkaan auttanut, ja meni se sitten yllättävän vähillä äänettömillä mukinoilla kurkusta alas. Pääruokana ollut pihvi muutenkin tyynnytti mieleni nopeasti.
Huomenna tentti. Harmi, että tänään piti töihin mennä, mutta toisaalta tuli työkaverin kanssa selvitettyä vielä jokunen seikka, joka olisi tentissä saattanut osoittautua ongelmalliseksi. Nyt täytyy vielä vähän hätälukea, vaikka toisaalta läpipääsyni tuskin enää riippuu siitä. Eivätpä nämä SHV-tentit koskaan aiemminkaan ole minulta ensimmäisellä yrittämällä onnistuneet, mutta tällä kertaa en voi kieltää, etteikö mahdollisuuksia olisi. Hyvällä tuurilla menee, kunhan kirjanpitotehtävä (60 % tentistä) käsittelee työeläkeyhtiötä tai vahinkovakuutusyhtiötä, eikä sisällä mitään ihmekiekuroita ja ansoja.
Täytyy sanoa, että harvoin sitä tulee yllettyä sellaiseen sankaritekoon, että pitää hymyn naamalla, ei huuda 5-vuotiaan lapsen kiihkolla että hyi, yök, en syö, ja samalla kauhoo kitaansa muiden tahdissa korvasienikeittoa. Korvasienikeittoa. Miettikääpä sitä. Sieniruoat ovat yksi sellainen laji, jota en kertakaikkiaan pysty syömään, ainakaan jos tiedän että kyseessä on sieniruoka, ja korvasienet ovat minusta nähden suippumyrkkyseitikin ja valkoisen kärpässienen kanssa samassa sarjassa. Ei siinä kuitenkaan auttanut, ja meni se sitten yllättävän vähillä äänettömillä mukinoilla kurkusta alas. Pääruokana ollut pihvi muutenkin tyynnytti mieleni nopeasti.
Huomenna tentti. Harmi, että tänään piti töihin mennä, mutta toisaalta tuli työkaverin kanssa selvitettyä vielä jokunen seikka, joka olisi tentissä saattanut osoittautua ongelmalliseksi. Nyt täytyy vielä vähän hätälukea, vaikka toisaalta läpipääsyni tuskin enää riippuu siitä. Eivätpä nämä SHV-tentit koskaan aiemminkaan ole minulta ensimmäisellä yrittämällä onnistuneet, mutta tällä kertaa en voi kieltää, etteikö mahdollisuuksia olisi. Hyvällä tuurilla menee, kunhan kirjanpitotehtävä (60 % tentistä) käsittelee työeläkeyhtiötä tai vahinkovakuutusyhtiötä, eikä sisällä mitään ihmekiekuroita ja ansoja.
lauantai 22. toukokuuta 2010
Ei tarvitse omaa tilitoimistoa perustaa
Vietin torstaipäivän Eläketurvakeskuksessa, jossa pidettiin seminaari ajankohtaisista lakisääteisen eläketurvan kehittämiseen ja tutkimiseen liittyvistä asioista. En tiedä, jäikö päivästä mitään erityistä käteen - vakavaraisuussäännöksiin tulleesta poikkeuslaista ja asiaan liittyvistä tulevasta lainsäädännöstä ja kehityksistä tuli ehkä hieman parempi kuva, ja toiseksi ainakin minulta puhkaistiin se harhakäsitys, että nuoret jäisivät masennuksen vuoksi sankoin joukoin eläkkeelle. Eivät ilmeisesti jääkään, vaan masennusperusteisten työkyvyttömyyseläkkeen saajien joukossa on muitakin, erityisesti vanhempia asiantuntija-ammateissa toimivia naisia. Päivän muu anti oli vähän olematonta sitten - ihan hyvää ruokaa, siellä näki muutamia tuttuja vieraista yhtiöistä, ja sain huomata, että muitakin minun kanssa samaan aikaan opiskelleita matemaatikkoja on päätynyt tälle alalle. En tosin mennyt tervehtimään, kun en häntä niin hyvin kuitenkaan tunne, tuskinpa hänkään minua muistaa.
Tenttiharjoittelu on pyörähtänyt käyntiin - tein työkaverin mallivastauksen pohjalta vuoden 2006 tentin "ison tehtävän" kirjaukset parin illan aikana, ja tänään tein 5 ja puolessa tunnissa vuoden 2007 tentin ison tehtävän. Se käsitteli nimenomaan keskinäistä eläkevakuutusyhtiötä, ja huomasin sen joiltain osin kinkkisemmäksi kuin vahinkovakuutusyhtiön - vastuunjakoon liittyvät erät hämmensivät. En varmaan muutenkaan ihan kaikkia kirjauksia lopulta saanut oikein, sillä taseen puolet eivät menneet tasan (kolmenkymmenentuhannen euron heitto, mikä kylläkin prosentuaalisesti on vähän, kun puhutaan runsaasta 5 miljoonasta eurosta tässä tapauksessa), enkä niin ollen luota myöskään siihen, että tuloslaskelmakaan meni oikein. Tänään en jaksa toista tehdä. Joka tapauksessa pitäisi kiriä ajan kanssa, sillä tentissä on vain se 6 tuntia aikaa, ja siinä on muitakin tehtäviä. Ison tehtävän täydellisellä osaamisella tentistä pääsee - tai ainakin aiempina vuosina on päässyt - läpi, mutta koska en osaa täydellisesti, pitäisi varata aikaa myös irtopisteiden rääpimiseen muista tehtävistä.
Tenttiharjoittelu on pyörähtänyt käyntiin - tein työkaverin mallivastauksen pohjalta vuoden 2006 tentin "ison tehtävän" kirjaukset parin illan aikana, ja tänään tein 5 ja puolessa tunnissa vuoden 2007 tentin ison tehtävän. Se käsitteli nimenomaan keskinäistä eläkevakuutusyhtiötä, ja huomasin sen joiltain osin kinkkisemmäksi kuin vahinkovakuutusyhtiön - vastuunjakoon liittyvät erät hämmensivät. En varmaan muutenkaan ihan kaikkia kirjauksia lopulta saanut oikein, sillä taseen puolet eivät menneet tasan (kolmenkymmenentuhannen euron heitto, mikä kylläkin prosentuaalisesti on vähän, kun puhutaan runsaasta 5 miljoonasta eurosta tässä tapauksessa), enkä niin ollen luota myöskään siihen, että tuloslaskelmakaan meni oikein. Tänään en jaksa toista tehdä. Joka tapauksessa pitäisi kiriä ajan kanssa, sillä tentissä on vain se 6 tuntia aikaa, ja siinä on muitakin tehtäviä. Ison tehtävän täydellisellä osaamisella tentistä pääsee - tai ainakin aiempina vuosina on päässyt - läpi, mutta koska en osaa täydellisesti, pitäisi varata aikaa myös irtopisteiden rääpimiseen muista tehtävistä.
keskiviikko 19. toukokuuta 2010
Kukka ja banaanikärpänen
Oli oikeastaan hyvä idea käydä heti aamutuimiin kuntosalilla. Ennen seitsemääkin siellä oli jo hieman väkeä, mutta ei tarvinut jonottaa mihinkään. Eikä tarvinut tuhlata aikaa lämmittelyyn, kun oli polkenut jo kotoa paikan päälle. Töissä oli sitten raikas olo suihkun jälkeen koko päivän.
Ihme kyllä, sain eilen aloitettua tenttiharjoittelun. Hieman hitaasti kyllä, mutta juuri sen verran, että pystyin esittämään työtoverille selventäviä kysymyksiä aihepiiristä. Jahka pääsen tästä suihkuun (taas), täytyy harjoitella hieman lisää, ja lukea tarkemmin tilinpäätöksen (taseen ja tuloslaskelman) laatimisesta. Ei huvittaisi, mutta tentti on jo viikon päästä, ja olen vasta nyt käytännössä aloittanut hommat.
Kaveri oli löytänyt Aamulehden nettipainoksesta mielenkiintoisen artikkelin, jossa irlantilaisen yliopiston naistutkija oli asettanut miestutkijan syytteeseen tämän näytettyä tälle tieteellista artikkelia hedelmälepakoiden fellaatiosta. Dylan Evans on ymmärtääkseni tutkinut muun muassa kysymystä ihmisen ainutlaatuisuudesta, ja tämä ilmeisesti on jälleen yksi uusi todiste sen puolesta, ettemme ole luonnon erikoistapauksia. Naistutkija ei tätä katsonut hyvällä, vaan syytti miestä seksuaalisesta häirinnästä, ja nyt miestutkijan ura on vaakalaudalla. Tässä asiassa ihmiset kai ovat ainutlaatuisia.
Ei tietenkään ole mahdotonta, että Evans olisi näyttänyt artikkelia naiskollegalleen jotenkin "häiritsevässä hengessä", siis tyyliin housut kintuissa lääppien ojentanut tahritun artikkelin. Hyvä Veli -verkoston jäsenenä kuitenkin luulen hieman, että tässä on kyse jostain muusta. Minusta ainakin on uskottavaa, että jos tutkijan tutkimuskohteet liippaavat erittäin läheisesti tutkimusta, hän esittelisi tutkimustuloksia tutkijatovereilleen - tai ainakin oman tutkimusryhmän jäsenille - vilpittömässä mielessä.
Tiedä sitten, miten asia oikeasti on mennyt. Ulkopuolisina meillä muilla on aika niukasti tietoa tapauksesta, ja ehkä todennäköisimmin on käynyt niin, että Evans ei ole kokenut häirinneensä seksuaalisesti, naistutkija taas on kokenut tulleensa häirityksi. Harmillista tietenkin, että tällaisissa tapauksissa fiilispohjalta voidaan vetää ratkaisuja vieläpä niin, että aiheutetaan konkreettisia haittoja jonkinlaisen sielunhaitan vastapainoksi.
Ihme kyllä, sain eilen aloitettua tenttiharjoittelun. Hieman hitaasti kyllä, mutta juuri sen verran, että pystyin esittämään työtoverille selventäviä kysymyksiä aihepiiristä. Jahka pääsen tästä suihkuun (taas), täytyy harjoitella hieman lisää, ja lukea tarkemmin tilinpäätöksen (taseen ja tuloslaskelman) laatimisesta. Ei huvittaisi, mutta tentti on jo viikon päästä, ja olen vasta nyt käytännössä aloittanut hommat.
Kaveri oli löytänyt Aamulehden nettipainoksesta mielenkiintoisen artikkelin, jossa irlantilaisen yliopiston naistutkija oli asettanut miestutkijan syytteeseen tämän näytettyä tälle tieteellista artikkelia hedelmälepakoiden fellaatiosta. Dylan Evans on ymmärtääkseni tutkinut muun muassa kysymystä ihmisen ainutlaatuisuudesta, ja tämä ilmeisesti on jälleen yksi uusi todiste sen puolesta, ettemme ole luonnon erikoistapauksia. Naistutkija ei tätä katsonut hyvällä, vaan syytti miestä seksuaalisesta häirinnästä, ja nyt miestutkijan ura on vaakalaudalla. Tässä asiassa ihmiset kai ovat ainutlaatuisia.
Ei tietenkään ole mahdotonta, että Evans olisi näyttänyt artikkelia naiskollegalleen jotenkin "häiritsevässä hengessä", siis tyyliin housut kintuissa lääppien ojentanut tahritun artikkelin. Hyvä Veli -verkoston jäsenenä kuitenkin luulen hieman, että tässä on kyse jostain muusta. Minusta ainakin on uskottavaa, että jos tutkijan tutkimuskohteet liippaavat erittäin läheisesti tutkimusta, hän esittelisi tutkimustuloksia tutkijatovereilleen - tai ainakin oman tutkimusryhmän jäsenille - vilpittömässä mielessä.
Tiedä sitten, miten asia oikeasti on mennyt. Ulkopuolisina meillä muilla on aika niukasti tietoa tapauksesta, ja ehkä todennäköisimmin on käynyt niin, että Evans ei ole kokenut häirinneensä seksuaalisesti, naistutkija taas on kokenut tulleensa häirityksi. Harmillista tietenkin, että tällaisissa tapauksissa fiilispohjalta voidaan vetää ratkaisuja vieläpä niin, että aiheutetaan konkreettisia haittoja jonkinlaisen sielunhaitan vastapainoksi.
tiistai 18. toukokuuta 2010
Helle saa ihmiset epävireeseen
Heinänuha on kiusannut vain siedettävissä määrin. En tiedä, onko se lääke todella auttanut, vai onko lievemmästä ärsytyksestä kiittäminen öisiä sateita. Aamulla oli joka tapauksessa miellyttävää polkea töihin. Oli viileää ja raikkaahkoa, eikä ihan satanut vettä. Olisipa vielä paistanut aurinkokin, niin kesä olisi ollut parhaimmillaan toisin kuin nyt illalla, kun hiki kirpoaa iholle pelkästä olemisesta.
Eilen oli pukupäivä töissä, eli asiakaskeikka, tällä kertaa tosin omissa toimitiloissamme. Vaikka joskus kiroaisinkin asiakasrajapintatyöskentelyä, sen hyvät puolet joskus ovat varsin kouriintuntuvat: siinä missä muu henkilöstö sai stroganoffia (yhtä inhokeistani, pahempaa on vain henkilöstöruokalamme painajaisbravuuri maksa-porkkanastroganoff, hyi, yök, en syö), me söimme kabinetissä broilerin rintafileetä aurinkokuivatuilla tomaateilla, jälkiruoaksikin oli jonkinlaista kermajuustokakkua. Tarjoilija tarjosi minulle jopa olutta ruokajuomaksi - en tiedä, luuliko hän minua asiakkaaksi - mutta menin silti massan mukana ja tyydyin veteen.
Ja koska oli pukupäivä, kuljin bussilla töissä. Kotiin päästyäni sentään kävin lenkillä. Samalla matkalla poikkesin kirjastoon kuittaamaan toisen, modernia rahoitusta käsittelevän tenttikirjan (hyi olkoon), ja ostin samalla kirjaston poistohyllystä eurolla Antti Tuurin Lakeuden kutsun. Eipä ollut järkeä, mutta kun hyvällä hinnalla sai, ja kun kuitenkin minun tekee silloin tällöin mieli harjoittaa kotiseutuhaikailua. Kirjastossa myytiin viime viikolla muitakin Tuurin teoksia, mutta ei Pohjanmaata. Se oli tietysti saattanut jo mennä, mutta voisiko paikallisia sellainen kiinnostaa?
Tulevaa ulkomaanmatkaa varjostaa paitsi tuhkapilvet, myös bussilakot, joista yksi ilmeisesti alkaa samana päivänä kun palaan Suomeen. Pitäisi varmaan itkeä myös Kreikan tilannettakin, mutta jotenkaan en ole jaksanut pillastua koko asiasta. Euro kai on heikko tällä hetkellä (haa, joudun siis ostamaan normaalia huonompaan hintaan Puolan rahaa), ja hetken jo luulin, että pörssitkin olisivat taas jossain uudella pohjalla. Tarkastin kuitenkin ensi kertaa viikkoon omat sijoitukseni, ja ihan hyvin näyttäisivät voivan. UPM Kymmenet (jota ostin jonkinlaisena peliosakkeena kuten Nokiaakin, vaikka en toisaalta ole varma pitäisikö sitäkin vain pitää salkussa) ovat jo yli 50 prosenttia keskikurssia korkeammalla. Pitäisi alkaa miettiä, missä vaiheessa möisi ne pois, ja siirtäisi opintolainanlyhennystilille. Ei tällaisena pilipalisijoittajana kuitenkaan niin paljoa pysty satsaamaan, että lyhentäisi edes opinto- (, saati sitten muita) lainoja pelkillä osingoilla, vaikka se tietenkin olisi ideaalitilanne.
Huomenna taas pyörällä töihin. Tarkoitus on mennä niin aikaisin, että pääsen testaamaan paitsi uuden kuntosalin, myös suihkutilat, ja silti ehtiä noin seitsemän aikoihin aloittamaan päivän työt. Pitäisi siis oikeasti olla jo unten mailla.
Eilen oli pukupäivä töissä, eli asiakaskeikka, tällä kertaa tosin omissa toimitiloissamme. Vaikka joskus kiroaisinkin asiakasrajapintatyöskentelyä, sen hyvät puolet joskus ovat varsin kouriintuntuvat: siinä missä muu henkilöstö sai stroganoffia (yhtä inhokeistani, pahempaa on vain henkilöstöruokalamme painajaisbravuuri maksa-porkkanastroganoff, hyi, yök, en syö), me söimme kabinetissä broilerin rintafileetä aurinkokuivatuilla tomaateilla, jälkiruoaksikin oli jonkinlaista kermajuustokakkua. Tarjoilija tarjosi minulle jopa olutta ruokajuomaksi - en tiedä, luuliko hän minua asiakkaaksi - mutta menin silti massan mukana ja tyydyin veteen.
Ja koska oli pukupäivä, kuljin bussilla töissä. Kotiin päästyäni sentään kävin lenkillä. Samalla matkalla poikkesin kirjastoon kuittaamaan toisen, modernia rahoitusta käsittelevän tenttikirjan (hyi olkoon), ja ostin samalla kirjaston poistohyllystä eurolla Antti Tuurin Lakeuden kutsun. Eipä ollut järkeä, mutta kun hyvällä hinnalla sai, ja kun kuitenkin minun tekee silloin tällöin mieli harjoittaa kotiseutuhaikailua. Kirjastossa myytiin viime viikolla muitakin Tuurin teoksia, mutta ei Pohjanmaata. Se oli tietysti saattanut jo mennä, mutta voisiko paikallisia sellainen kiinnostaa?
Tulevaa ulkomaanmatkaa varjostaa paitsi tuhkapilvet, myös bussilakot, joista yksi ilmeisesti alkaa samana päivänä kun palaan Suomeen. Pitäisi varmaan itkeä myös Kreikan tilannettakin, mutta jotenkaan en ole jaksanut pillastua koko asiasta. Euro kai on heikko tällä hetkellä (haa, joudun siis ostamaan normaalia huonompaan hintaan Puolan rahaa), ja hetken jo luulin, että pörssitkin olisivat taas jossain uudella pohjalla. Tarkastin kuitenkin ensi kertaa viikkoon omat sijoitukseni, ja ihan hyvin näyttäisivät voivan. UPM Kymmenet (jota ostin jonkinlaisena peliosakkeena kuten Nokiaakin, vaikka en toisaalta ole varma pitäisikö sitäkin vain pitää salkussa) ovat jo yli 50 prosenttia keskikurssia korkeammalla. Pitäisi alkaa miettiä, missä vaiheessa möisi ne pois, ja siirtäisi opintolainanlyhennystilille. Ei tällaisena pilipalisijoittajana kuitenkaan niin paljoa pysty satsaamaan, että lyhentäisi edes opinto- (, saati sitten muita) lainoja pelkillä osingoilla, vaikka se tietenkin olisi ideaalitilanne.
Huomenna taas pyörällä töihin. Tarkoitus on mennä niin aikaisin, että pääsen testaamaan paitsi uuden kuntosalin, myös suihkutilat, ja silti ehtiä noin seitsemän aikoihin aloittamaan päivän työt. Pitäisi siis oikeasti olla jo unten mailla.
sunnuntai 16. toukokuuta 2010
Revin silmäni ulos kuopistaan
Olenkin jo vuosia odotellut seuraavaa, koivun siitepölystä johtuvaa heinänuhaa. Edellinen kerta, kun sain häiritsevissä määrin oireita, taisi olla keväällä 2006, ja olen kuvitellut vaivan iskevän keskimäärin joka toinen vuosi. Ei sillä, että olisi ollut ikävä. Torstaina, eli toisena lämpimänä päivänä, oli havaittavissa vain pientä ärsytystä, mutta perjantaina sitten söin työpaikan ruokalassa keskiviikkona avatulla terassilla, ja sen jälkeen olen raaviskellut silmäni puhki. Ostin perjantaina jopa Histec-merkkistä lääkettä, mutta se ei ole ainakaan poistanut oireita, kenties korkeintaan lievittänyt.
Eilen tein arviolta 35-40 kilometrin pyörälenkin. En tiedä, oliko se allergia huomioonottaen viisasta. Pakkasin puolen litran vesipullon mukaan (joka riitti juuri ja juuri, mutta olisin saanut ottaa enemmänkin), ja poljin ensin Merituulentietä Tapiolaan, ja Pohjois-Tapiolan kautta Kehä ykköselle. Leppävaara on edelleen rikki tietöiden takia, mutta löysin silti tien Mäkkylän asemalle, jossa pidin ensimmäisen lepotauon. Määränpäänä oli siis Malminkartano, ja uskomatonta kyllä, mutta Mäkkylässä matka oli jo voiton puolella. Siitä oli enää muutama kilometri Konalaan, josta Vihdintien ylittämällä on melkein perillä.
Söin Malminkartanon asemalla Donna Casa -pitsan (kinkku, tonnikala, salami, sipuli) pizzeria Interpizzassa. Yhdeksän ja puoli euroa meni juoman kanssa, mutta sapuska oli ihan hyvää (eli peruskamaa), ja paikka muutenkin ihan viihtyisä, josta tosin on osaksi kiittäminen sitä, että taisin olla päivän ensimmäinen ravintolassa syövä asiakas.
Kotimatka oli vähän pidempi, sillä en ollut lainkaan suunnitellut sen reittiä, enkä halunnut mennä samaa reittiä takaisinkaan. Yritin siis suunnata Kannelmäkeen, ja sieltä Haagaan ja sieltä Ramsayn rantaan, josta osaisinkin sitten suoraan Otaniemeen ja Tapiolaan ja kotiin. Melko hyvin onnistuinkin tavoitteissani, tosin eksyin Huopalahteen. Koko matkalla ei mitään oireita allergiasta. Sitten kotiin päästyäni mieleni teki olutta, ja kävin ulkona juomassa yhden Ison Omenan terassilla. Siellä olikin siten vaikeuksia juoda edes sitä yhtä loppuun kun silmät vuotivat niin.
Ostin kuitenkin kesän ensimmäisen pehmiksen. Tai yleensä olenkin syönyt niitä yhden kesässä, joten sama kai vetää sekin heti. Siihen sai jotain ihmeen makuraitoja, jonka olisi ehkä voinut jättää väliin.
En tiedä, onko tämäkään viisasta, mutta nyt kun on sunnuntaiaamu ja aurinko paistaa, niin voisi mennä parvekkeelle kittaamaan aamukahvit ja lueskelemaan kirjaa. Jätin muutaman kymmenen ensimmäisen sivun jälkeen kesken Johanna Sinisalon 'Ennen päivänlaskua ei voi' (joka löytyi Omenan kirjaston sci-fi -hyllystä). Seuraavina lukulistalla on viheliäisen tenttikirjallisuuden lisäksi Kari Hotakaisen 'Sydänkohtauksia' ja toverin suosittelema Kaiho Niemisen 'Maijun Baari'.
Eilen tein arviolta 35-40 kilometrin pyörälenkin. En tiedä, oliko se allergia huomioonottaen viisasta. Pakkasin puolen litran vesipullon mukaan (joka riitti juuri ja juuri, mutta olisin saanut ottaa enemmänkin), ja poljin ensin Merituulentietä Tapiolaan, ja Pohjois-Tapiolan kautta Kehä ykköselle. Leppävaara on edelleen rikki tietöiden takia, mutta löysin silti tien Mäkkylän asemalle, jossa pidin ensimmäisen lepotauon. Määränpäänä oli siis Malminkartano, ja uskomatonta kyllä, mutta Mäkkylässä matka oli jo voiton puolella. Siitä oli enää muutama kilometri Konalaan, josta Vihdintien ylittämällä on melkein perillä.
Söin Malminkartanon asemalla Donna Casa -pitsan (kinkku, tonnikala, salami, sipuli) pizzeria Interpizzassa. Yhdeksän ja puoli euroa meni juoman kanssa, mutta sapuska oli ihan hyvää (eli peruskamaa), ja paikka muutenkin ihan viihtyisä, josta tosin on osaksi kiittäminen sitä, että taisin olla päivän ensimmäinen ravintolassa syövä asiakas.
Kotimatka oli vähän pidempi, sillä en ollut lainkaan suunnitellut sen reittiä, enkä halunnut mennä samaa reittiä takaisinkaan. Yritin siis suunnata Kannelmäkeen, ja sieltä Haagaan ja sieltä Ramsayn rantaan, josta osaisinkin sitten suoraan Otaniemeen ja Tapiolaan ja kotiin. Melko hyvin onnistuinkin tavoitteissani, tosin eksyin Huopalahteen. Koko matkalla ei mitään oireita allergiasta. Sitten kotiin päästyäni mieleni teki olutta, ja kävin ulkona juomassa yhden Ison Omenan terassilla. Siellä olikin siten vaikeuksia juoda edes sitä yhtä loppuun kun silmät vuotivat niin.
Ostin kuitenkin kesän ensimmäisen pehmiksen. Tai yleensä olenkin syönyt niitä yhden kesässä, joten sama kai vetää sekin heti. Siihen sai jotain ihmeen makuraitoja, jonka olisi ehkä voinut jättää väliin.
En tiedä, onko tämäkään viisasta, mutta nyt kun on sunnuntaiaamu ja aurinko paistaa, niin voisi mennä parvekkeelle kittaamaan aamukahvit ja lueskelemaan kirjaa. Jätin muutaman kymmenen ensimmäisen sivun jälkeen kesken Johanna Sinisalon 'Ennen päivänlaskua ei voi' (joka löytyi Omenan kirjaston sci-fi -hyllystä). Seuraavina lukulistalla on viheliäisen tenttikirjallisuuden lisäksi Kari Hotakaisen 'Sydänkohtauksia' ja toverin suosittelema Kaiho Niemisen 'Maijun Baari'.
torstai 13. toukokuuta 2010
On siis kevät, kuljen Matinkylän rantaa
Ihan hyvä, etten ole vienyt pyörää korjaamolle. Polkupyörän kumit olivat tyhjentyneet vain hieman talven aikana, joten ne tuskin ovat mitenkään erityisen rikki. Pumppasin ne täyteen, ja sitten pyyhin kettingit viime vuonna Biltemasta hakemallani ketjuöljyllä. Aikaa kului ehkä varttitunti, siitäkin melkoinen osa käsienpesuun. Kävin 16 kilometrin testiajolla (Olari-Suomenoja-Martinsilta-Espoonlahti-Kivenlahti-Soukka-Kaitaa-Suomenoja-Matinkylä), ja pyörä pyöri tälläkin kertaa melkein kuin unelma. Muistelin pyörässä kuitenkin olevan jotain vikaa, ja sehän se olikin, että se narskuu ylämäkeen, vaikka miten loivaankin, poljettaessa. En ole varma, missä vika on, mutta jossain poljinten seutuvilta ääni kuuluu.
Helatorstainen Espoo oli melko rauhallinen paikka. Lähinnä lapsiperheitä ja yksittäisiä himourheilijoita näkyi liikenteessä, tosin Soukan ostoskeskuksella joku umpihumalainen nuori mies huusi jotain nuorelle naiselle. Tulkitsin tilanteen akuutiksi parisuhdekriisiksi, vaikka en kyllä saanut miehen mölinästä sanaakaan selvää muuten kuin "heiiiiiii!!!". En tiedä, olisiko pitänyt jotenkin seurata tilannetta. En voi tietää, syyllistyinkö välinpitämättömyyden syntiin: ehkä mies uhkaili tyttöä jotenkin, ja minä vain nokka pystyssä pyöräilen ohi välittämättä laisinkaan kanssaihmisen ahdingosta. Toisaalta en haluaisi joutua samaistetuksi niihin "herrasmiehiin", jotka partioivat kaupunkien yössä voidakseen hakata naisille rumasti sanovat miehet tohjoksi. Raja inhimillisen välittämisen ja nokkani pistämisen asioihin, jotka eivät minulle kuulu, välillä on häilyvä.
Joku oli ottanut meidän sisäpihalla kaupunkitilan haltuunsa. Pihalaatoilla oli pastellivärein kirjailtuja kannanottoja, kuten "moi kaikki" ja "maito on pahaa". Olen eri mieltä maidosta, mutta tänään kokeilin sellaista juomaa kuin Coca-Cola Cherry. Pullollinen sitä tarttui mukaani R-kioskilla käydessäni. Luulen, ettei sitä tarvitse toista kertaa ostaa, mutta ei se varsinaisesti pahaakaan ollut. Ennen kaikkea se maistui merkillisesti tutulle, ja tulikin mieleeni, että maistuikohan Dr. Pepper samalta? Ainakin samantapaiselta. Pippuritohtori todella oli pahaa kun sitä muutama vuosi sitten koitin. Cherry oli kuin juomakelpoiseksi pehmennetty versio siitä.
Helatorstainen Espoo oli melko rauhallinen paikka. Lähinnä lapsiperheitä ja yksittäisiä himourheilijoita näkyi liikenteessä, tosin Soukan ostoskeskuksella joku umpihumalainen nuori mies huusi jotain nuorelle naiselle. Tulkitsin tilanteen akuutiksi parisuhdekriisiksi, vaikka en kyllä saanut miehen mölinästä sanaakaan selvää muuten kuin "heiiiiiii!!!". En tiedä, olisiko pitänyt jotenkin seurata tilannetta. En voi tietää, syyllistyinkö välinpitämättömyyden syntiin: ehkä mies uhkaili tyttöä jotenkin, ja minä vain nokka pystyssä pyöräilen ohi välittämättä laisinkaan kanssaihmisen ahdingosta. Toisaalta en haluaisi joutua samaistetuksi niihin "herrasmiehiin", jotka partioivat kaupunkien yössä voidakseen hakata naisille rumasti sanovat miehet tohjoksi. Raja inhimillisen välittämisen ja nokkani pistämisen asioihin, jotka eivät minulle kuulu, välillä on häilyvä.
Joku oli ottanut meidän sisäpihalla kaupunkitilan haltuunsa. Pihalaatoilla oli pastellivärein kirjailtuja kannanottoja, kuten "moi kaikki" ja "maito on pahaa". Olen eri mieltä maidosta, mutta tänään kokeilin sellaista juomaa kuin Coca-Cola Cherry. Pullollinen sitä tarttui mukaani R-kioskilla käydessäni. Luulen, ettei sitä tarvitse toista kertaa ostaa, mutta ei se varsinaisesti pahaakaan ollut. Ennen kaikkea se maistui merkillisesti tutulle, ja tulikin mieleeni, että maistuikohan Dr. Pepper samalta? Ainakin samantapaiselta. Pippuritohtori todella oli pahaa kun sitä muutama vuosi sitten koitin. Cherry oli kuin juomakelpoiseksi pehmennetty versio siitä.
Routavaurion uhrit
Vietin koko eilisen päivän tosiaan työmatkalla. Pendolino lähti Helsingistä puoli seitsemän aamulla. Neljän aikoihin oli herättävä ja lähdettävä ajoissa asemalle, kun ei bussejakaan ihan parin minuutin välein ihan niin aikaisin kulje. En tiennyt mitään päivän tilanteesta, enkä epäillytkään mitään erityistä, kun pysähdyimme hieman ennen Riihimäkeä odottelemaan ruuhkan purkautumista. Asemaa ohittaessamme satuin huomaamaan, että Helsinkiin matkalla ollut juna oli tunnin myöhässä. Tunnin myöhässä oli myös iltapäivän paluujunamme. Syyksi ilmoitettiin routavauriot Oulun ja Seinäjoen välillä, mutta mitään tarkempaa tietoa en ole mistään vielä löytänyt. Edes lehdissä ei tunnu lukevan mitään, vaikka yleensä ne kyllä muistavat käyttää hyväkseen kansan vastustamattomatonta tahtoa marista pikkujutuista, routavauriotkin ovat varmaan porvarihallituksen "kylmän" linjan syytä, ja VR on tomppeleiden johtama yhtiö, jonka yksityistämisen jälkeen mikään ei ole toiminut, joten pääministerin on erottava välittömästi ja SKP tai Perussuomalaiset nostettava hallitukseen ja niin edelleen, vai miten se nyt menee?
Helatorstain ohjelmaan ei kuulu mitään. Polkupyörän voisi periaatteessa koittaa korjauttaa vihdoin ja viimein ajokuntoon, vaikka ammattiliikkeen huollettavaksi se varmaan pitäisi viedä. Bussikortista joka tapauksessa loppuu tänään kausi, joten suuria päätöksiä olisi tehtävä.
Helatorstain ohjelmaan ei kuulu mitään. Polkupyörän voisi periaatteessa koittaa korjauttaa vihdoin ja viimein ajokuntoon, vaikka ammattiliikkeen huollettavaksi se varmaan pitäisi viedä. Bussikortista joka tapauksessa loppuu tänään kausi, joten suuria päätöksiä olisi tehtävä.
sunnuntai 9. toukokuuta 2010
American Psycho
Lomaongelmia
Kulunut viikko kului yllättävän nopeasti, enkä ymmärrä, miksi. Mutta en valita. Ensi viikko kulunee nopeammin, sillä helatorstain lisäksi yksi päivä vierähtää kehittyvässä maakunnassa edustustehtävissä. Oma osuuteni on tosin sen verran lyhyt, etten oikein edes tiedä, miksi minun pitää mennä, mutta mennään nyt kun on pyydetty.
Kuluneella viikolla oli myös yksi edustuskeikka, ei kuitenkaan varsinainen asiakaskäynti. Sen seurauksena, kun minun niskoille nyt on periytynyt hommia entisiltä työtovereilta, aloin miettimään, pitäisikö minun sittenkin pätkiä kesälomani tänä vuonna. Ongelma on siinä, että kesäkuussa minulla on jo joka viikolla varattuja asiakaskeikkoja (plus se Krakovan matka - matkakuume loistaa muuten poissaolollaan, vaikka odotan kyllä ihan lähtöä), ja heinäkuussa taas melkein kaikki muut kuin minä ovat lomalla. Ei kai minulle olisi mikään ongelma siirtää lomia syyskuulle, mutta vähän se alkaa tuntumaan jo epämiellyttävältä siirtää lomia siksi, että voisi tehdä töitä, etenkin kun tässä vihjaamani hommat ovat sellaisia, jotka tietävät töitä juuri ja nimenomaan minulle useammaksi viikoksi. Eli käytännössä se kai tarkoittaisi sitä, että lokakuussa voisi sitten kesälomailla. Toisin sanoen joutunen valitsemaan, esitänkö marttyyriä siksi, että voi voi kun minulla on niin paljon töitä, vai siksi, että perheelliset pitävät lomansa juhannuksen ja elokuun alun välissä ja voi voi kun vievät siten minulta mahdolliset loma-ajat.
Muuten viikonloppu meni pitkälti elokuvia katsellessa. Innostuin myös jatkamaan joskus syksyllä jäähylle jäänyttä elokuva-arvostelublogiani, jota mainostettakoon tässä, vaikka olenkin hieman skeptinen sen suhteen, miten kauan jaksan tällä kertaa olla innostunut. Osa viikonlopun kirjoitusinnosta suuntautui joka tapauksessa sinne, eikä tänne.
Kuluneella viikolla oli myös yksi edustuskeikka, ei kuitenkaan varsinainen asiakaskäynti. Sen seurauksena, kun minun niskoille nyt on periytynyt hommia entisiltä työtovereilta, aloin miettimään, pitäisikö minun sittenkin pätkiä kesälomani tänä vuonna. Ongelma on siinä, että kesäkuussa minulla on jo joka viikolla varattuja asiakaskeikkoja (plus se Krakovan matka - matkakuume loistaa muuten poissaolollaan, vaikka odotan kyllä ihan lähtöä), ja heinäkuussa taas melkein kaikki muut kuin minä ovat lomalla. Ei kai minulle olisi mikään ongelma siirtää lomia syyskuulle, mutta vähän se alkaa tuntumaan jo epämiellyttävältä siirtää lomia siksi, että voisi tehdä töitä, etenkin kun tässä vihjaamani hommat ovat sellaisia, jotka tietävät töitä juuri ja nimenomaan minulle useammaksi viikoksi. Eli käytännössä se kai tarkoittaisi sitä, että lokakuussa voisi sitten kesälomailla. Toisin sanoen joutunen valitsemaan, esitänkö marttyyriä siksi, että voi voi kun minulla on niin paljon töitä, vai siksi, että perheelliset pitävät lomansa juhannuksen ja elokuun alun välissä ja voi voi kun vievät siten minulta mahdolliset loma-ajat.
Muuten viikonloppu meni pitkälti elokuvia katsellessa. Innostuin myös jatkamaan joskus syksyllä jäähylle jäänyttä elokuva-arvostelublogiani, jota mainostettakoon tässä, vaikka olenkin hieman skeptinen sen suhteen, miten kauan jaksan tällä kertaa olla innostunut. Osa viikonlopun kirjoitusinnosta suuntautui joka tapauksessa sinne, eikä tänne.
sunnuntai 2. toukokuuta 2010
Kadun marmatusta
Saatoin päättyneellä viikolla suututtaa (saatan tosin lukea toisen reaktioita hieman liikaa, en ole varma) erään työtoverin retostelemalla, miten asiakasrajapinnassa työskentely on suurin piirtein pahinta, mitä voi olla. Olenkin ihan työurani alusta saakka pitänyt jonkinlaisena vitsinä sitä, että juuri minun tehtäviin kuuluu muiden hommien ohella asiantuntijan roolissa toimiminen ja asioiden selvittäminen soittaville asiakkaille. Siinä työssä on tietysti omat haasteensa, kun en suoraan sanottuna ole kovin sulavapuheinen kaveri, en tule hirveän hyvin toimeen vieraiden kanssa - hyvä jos tuttujen - ja olen ainakin nuorempana kärsinyt puhelinkammosta. Muistan joskus opiskeluvuosina ottaneeni rohkaisuryyppyjäkin hoitaessani jotain virallista asiaa, ja vihoviimeinen asia, joka minulle silloin tuli mieleeni tulevaisuudenkuvia maalaillessani oli, että olisin joskus se kasvoton henkilö puhelimen toisessa päässä.
Olin tietysti muutenkin hyvin ajattelematon korostaessani työni varjopuolta kovaan ääneen, enkä loppujen lopuksi tiedä, miten perusteltu väite edes on. Tietysti on vähän stressaavaa, etten voi täysin suunnitella kovin tarkasti töitäni, vaan on tyydyttävä siihen, että tällä viikolla teen sitä ja tätä, ja tuo pitäisi saada valmiiksi tuohon mennessä. Joku saattaa soittaa yllättäen, ja hiertävä asia usein vaatii äkillistä tehtävien priorisointia, ja ainakin se keskeyttää flow-tilan, sikäli kuin sellaista koskaan pääsee syntymään.
Kuitenkin mitä enemmän asiaa mietin, viimeiseen vuoteen minulle ei ole tullut vastaan asiakaskontaktia, jossa olisin päässyt turhautumaan sisäisesti, vaan oikeastaan joka kerta viestini on ymmärretty joko suoraan tai, jos asia on monimutkainen kuten se usein saattaa asiaanvihkiytymättömille olla, erillisen sähköpostiselvityksen jälkeen. Pääasiassa minuun ottaa yhteyttä sen verran isojen yritysten henkilöt, ettei soittajilla ole henkilökohtaista sidettä asioihin. Henkilökohtaisimmillaankin soittaja on itse yrittäjä, joka on juuri ja juuri rinnastettavissa kuluttajaan, jolloin on mahdollista, että henkilö on tuohtunut - yleensä minuun otetaan yhteyttä, kun halutaan ennakoida rahanmenoa tai saada selvitys, miksi rahaa menee niin paljon kuin sitä menee.
Joka tapauksessa, ennakkoluulojen lisäksi minulla on kyllä huonojakin kokemuksia asiakasrajapinnassa toimimisesta, mutta loppujen lopuksi ne sijoittuvat urani alkupuolelle, kun asiat olivat minulle sen verran uusia, etten joko tiennyt niihin suoraan vastausta, tai en osannut arvata, mitä asiakas oikein tarkoittaa. Toisekseen vuonna 2007 tuli voimaan uusi työeläkelaki (TyEL), joka korvatessaan aiemmat eläkelait purki samalla myös Eteran monopoliaseman muutamien eläkelakien suhteen, jolloin jotkut heidät asiakkaistaan siirsivät vakuutuksensa muihin yhtiöihin. Minä tulin töihin syksyllä 2007, ja pääsin varsinaisen työn makuun jo vuodenvaihteeksi, jonka jälkeen nämä aiemmat eteralaiset alkoivat pikkuhiljaa saamaan lopullisia maksujaan, jotka yllättivät heidät: maksuprosentti ei näyttänytkään olevan se sama, mikä sen "piti" olla. Sitten he alkoivat soittelemaan sankoin joukoin, ja minäkin sain osani - enkä keltanokkana ollut sisäistänyt asiaa vielä niin hyvin, että olisin osannut selittää sen uskottavasti ja vakuuttavasti. Se tiesi ei-niin-hyviä kokemuksia.
Nyttemmin asiaa aina tarkemmin ajatellessani yllätyn, miten hyvin... no, kohtuullisesti... no, siedettävästi olen pärjännyt hommassa, jossa vaaditaan jonkinasteista sosiaalisuutta. En usko, että olen koskaan aliarvioinut itseäni ilmoittautumalla sosiaalisesti kömpelöksi, jotenkin vain olen onnistunut ylittämään itseni. En tiedä, ovatko vaikeudet kuviteltuja vai ei, mutta lopputulos on silti se, että voisi olla myös pahempaa kuin asiakasrajapintatyöskentely. Ainakaan minun ei kannattaisi olla kateellinen "puhdasta" (järjestelmä-)asiantuntijatyötä tekeville kollegoille, koska vaikka itse stressaankin hieman "puhelinpäivystyksestä", niin ei se nyt niin vaikeaa ole. Jos suoraan AMK:sta tulevat nuoret pojat ja tytöt hoitelevat suvereenisti useita kymmeniä puheluita päivässä yleisessä puhelinringissä, ei minun muutama päivittäinen puhelu nyt niin hirveä koitos ole, etenkin kun roolini on rajattu tiettyihin erityisalueisiin, joiden ulkopuolelta harvemmin kukaan soittaa. Ja jos soittaakin, niin kyse on siitä, etteivät muutkaan ole osanneet vastata, ja voin hyvällä omallatunnolla ilmoittaa ottavani asiasta selvää, ja palaavani asiaan myöhemmin. Kun soittajalle on ensin luotu vaikutelma, että kyse on todella vaikeasta ja monimutkaisesta asiasta, ei hän enää kuvittele vastauksen tulevan jotenkin itsestäänselvästi kuin apteekkarin hyllyltä.
Olkoon tämä nyt (lähinnä) itselleni evääksi, ettei tarvitse ihan niin lannistuneesti tarttua huomenna viikon töihin.
Olin tietysti muutenkin hyvin ajattelematon korostaessani työni varjopuolta kovaan ääneen, enkä loppujen lopuksi tiedä, miten perusteltu väite edes on. Tietysti on vähän stressaavaa, etten voi täysin suunnitella kovin tarkasti töitäni, vaan on tyydyttävä siihen, että tällä viikolla teen sitä ja tätä, ja tuo pitäisi saada valmiiksi tuohon mennessä. Joku saattaa soittaa yllättäen, ja hiertävä asia usein vaatii äkillistä tehtävien priorisointia, ja ainakin se keskeyttää flow-tilan, sikäli kuin sellaista koskaan pääsee syntymään.
Kuitenkin mitä enemmän asiaa mietin, viimeiseen vuoteen minulle ei ole tullut vastaan asiakaskontaktia, jossa olisin päässyt turhautumaan sisäisesti, vaan oikeastaan joka kerta viestini on ymmärretty joko suoraan tai, jos asia on monimutkainen kuten se usein saattaa asiaanvihkiytymättömille olla, erillisen sähköpostiselvityksen jälkeen. Pääasiassa minuun ottaa yhteyttä sen verran isojen yritysten henkilöt, ettei soittajilla ole henkilökohtaista sidettä asioihin. Henkilökohtaisimmillaankin soittaja on itse yrittäjä, joka on juuri ja juuri rinnastettavissa kuluttajaan, jolloin on mahdollista, että henkilö on tuohtunut - yleensä minuun otetaan yhteyttä, kun halutaan ennakoida rahanmenoa tai saada selvitys, miksi rahaa menee niin paljon kuin sitä menee.
Joka tapauksessa, ennakkoluulojen lisäksi minulla on kyllä huonojakin kokemuksia asiakasrajapinnassa toimimisesta, mutta loppujen lopuksi ne sijoittuvat urani alkupuolelle, kun asiat olivat minulle sen verran uusia, etten joko tiennyt niihin suoraan vastausta, tai en osannut arvata, mitä asiakas oikein tarkoittaa. Toisekseen vuonna 2007 tuli voimaan uusi työeläkelaki (TyEL), joka korvatessaan aiemmat eläkelait purki samalla myös Eteran monopoliaseman muutamien eläkelakien suhteen, jolloin jotkut heidät asiakkaistaan siirsivät vakuutuksensa muihin yhtiöihin. Minä tulin töihin syksyllä 2007, ja pääsin varsinaisen työn makuun jo vuodenvaihteeksi, jonka jälkeen nämä aiemmat eteralaiset alkoivat pikkuhiljaa saamaan lopullisia maksujaan, jotka yllättivät heidät: maksuprosentti ei näyttänytkään olevan se sama, mikä sen "piti" olla. Sitten he alkoivat soittelemaan sankoin joukoin, ja minäkin sain osani - enkä keltanokkana ollut sisäistänyt asiaa vielä niin hyvin, että olisin osannut selittää sen uskottavasti ja vakuuttavasti. Se tiesi ei-niin-hyviä kokemuksia.
Nyttemmin asiaa aina tarkemmin ajatellessani yllätyn, miten hyvin... no, kohtuullisesti... no, siedettävästi olen pärjännyt hommassa, jossa vaaditaan jonkinasteista sosiaalisuutta. En usko, että olen koskaan aliarvioinut itseäni ilmoittautumalla sosiaalisesti kömpelöksi, jotenkin vain olen onnistunut ylittämään itseni. En tiedä, ovatko vaikeudet kuviteltuja vai ei, mutta lopputulos on silti se, että voisi olla myös pahempaa kuin asiakasrajapintatyöskentely. Ainakaan minun ei kannattaisi olla kateellinen "puhdasta" (järjestelmä-)asiantuntijatyötä tekeville kollegoille, koska vaikka itse stressaankin hieman "puhelinpäivystyksestä", niin ei se nyt niin vaikeaa ole. Jos suoraan AMK:sta tulevat nuoret pojat ja tytöt hoitelevat suvereenisti useita kymmeniä puheluita päivässä yleisessä puhelinringissä, ei minun muutama päivittäinen puhelu nyt niin hirveä koitos ole, etenkin kun roolini on rajattu tiettyihin erityisalueisiin, joiden ulkopuolelta harvemmin kukaan soittaa. Ja jos soittaakin, niin kyse on siitä, etteivät muutkaan ole osanneet vastata, ja voin hyvällä omallatunnolla ilmoittaa ottavani asiasta selvää, ja palaavani asiaan myöhemmin. Kun soittajalle on ensin luotu vaikutelma, että kyse on todella vaikeasta ja monimutkaisesta asiasta, ei hän enää kuvittele vastauksen tulevan jotenkin itsestäänselvästi kuin apteekkarin hyllyltä.
Olkoon tämä nyt (lähinnä) itselleni evääksi, ettei tarvitse ihan niin lannistuneesti tarttua huomenna viikon töihin.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)