Luin taannoin korkeakirjallisen teoksen Taskarin parhaat 1970-1979. Antologiaan on koottu valittuja tarinoita Aku Ankan taskukirjoista 1-48. Yleisenä arviona voin sanoa heti, että suurin osa tarinoista on hyvää tasoa - harmi, että yhtä hyvää, ja sekin on hyvistä tarinoista huonoin, lukuunottamatta kaikki ovat minulle jo ennestään tuttuja niistä taskukirjoista, jotka ennemmin tai myöhemmin jäävät minulle vanhempien hyllystä. 400 sivuun on saatu jostain käsittämättömästä syystä tungettua myös Suomessa aiemmin julkaisematon Taavi Ankka -tarina Mestari työssään (Pico De' Paperis restauratore), joka ei suoraan sanottuna kovin häävi ole. Tarinan ottaminen mukaan tuntuukin lähinnä halvalta mainoskikalta, joka minusta sotii antologian ideaa vastaan, ja tottahan alkupään taskukirjoista olisi löytynyt hyviä 20-sivuisia juttuja vaikka millä mitalla.
Tarttuessani teoksiin en odottanut mitään vähempää kuin täydellistä nostalgiatrippiä. Kirja alkaa kuitenkin väärännäköisillä puhekuplilla ja sangen epäilyttävällä, lehtimyyjän lausumalla repliikillä: "Ostakaa uusi Talouspöhö!". Hetkinen - tämä ei nyt kuulosta oikealta. En muista, miten aiemmissa painoksissa dialogi on mennyt, mutta sen tiedän, ettei se mennyt näin. "Talouspöhö" nimenä kuulostaa modernien Aku Ankka -kääntäjien keksinnöltä. Vanhassa taskarinkäännöksessä se olisi ollut varmaankin "Talous-Ankka" tai jotain muuta epäomaperäistä, mutta kotoista. Tarkoitukseni ei ole kritisoida moderneja ankkakääntäjiä, jotka tekevät kieltämättä erinomaista työtä, mutta uusi käännös tuntuu sekin - sen Taavi-tarinan lisäksi - lähinnä mainoskikalta ja nuorten lukijoiden houkuttelemiselta, eikä todelliselta historiantunnilta, jonka me kolmekymppiset (saanko kutsua itseäni jo kolmekymppiseksi?) olisimme voineet lukea nautiskellen ja markka-aikoja muistellen. Markka-ajasta puheen ollen: seuraava erittäin pahasti silmiinpistävä seikka onkin puheet senteistä, ja taidettiinpa eurotkin mainita jossain. Ne ovat markkoja ja pennejä, eivätkä lapset mene sekaisin, jos muinaishistorian oppikirjojen ulkopuolellakin puhuttaisiin reilusti niistä.
Marisen enää vain yhdestä asiasta: jossain vaiheessa sitä huomaa, että jokainen sivu on värillinen, vaikka joka toisen pitäisi tietenkin olla mustavalkoinen.
Puutteistaan huolimatta Taskarin parhaat 1970-1979 on mainio paketti 6,90 euron hintaan (tosiasiassa olisi pitänyt olla jotain 10-20 markkaa, alle 3 euroa kuitenkin, kuten silloin joskus), josta riittää luettavaa joko muutamaksi illaksi sänkyyn tai yhdelle auto- tai junamatkalle. Huhtikuun 13. päivä ilmestyy sarjan toinen osa, joka käsittää vuodet 1980-1989.
torstai 25. helmikuuta 2010
lauantai 20. helmikuuta 2010
Star Trek: Voyager, 7. kausi
Voyagerin viimeisen kauden katselu vei odotettua enemmän aikaa, mutta nyt se on takana. Kaikkiaan viimeinenkään kausi ei poikkea sitä edeltävistä: ihan hyviä jaksoja, jonkin verran huonoja, ja pidempää juonenkehittelyä ei juuri nähdä. Kyllä valitettava tosiasia on, että kaikista näkemistäni Trekeistä Voyager on huonoin - mutta niinhän jonkun on oltava. Köyhän miehen The Next Generation ei ole trekinnälässä lainkaan kehno vaihtoehto, etenkin ottaen huomioon television muun tarjonnan (etenkin nyt, kun sieltä tulee vain jotain ihmeen hiihtoa).
Minusta tuntuu, että olen jo aiemmilla kausilla sanonut kaiken, mitä Voyagerista on sanottavaa, enkä näe syytä enää alleviivata. Olen nyt niin täynnä, että on hyvä keksiä jotain muuta katseltavaa vaihteeksi.
-
Unimatrix Zero, pt. II: Kuudennen kauden päättänyt tarina saatetaan päätökseen. Janeway, Tuvok ja B'Elanna ovat antaneet borgien assimiloida itsensä, jotta pääsisivät sabotoimaan alusta. Onneksi Tohtorin ihmelääkkeet auttavat. Jotenkin tässä mennään jo uskottavuuden toiselle puolelle Trek-mittakaavassa, eikä ajatus toisinajattelija-Borgien ikiomasta pikku virtuaalitodellisuudesta ole suoraan sanoen kovin jännittävä. 7.
Imperfection: Seven menee rikki, ja saattaa kuolla. Ihan mielenkiintoinen tutkielma siitä, miten suhtautua omaan kuolevaisuuteensa, mutta kyllä minua ihan oikeasti tympii se, että käsikirjoittajat saavat ainoastaan Sevenistä irti jotain Tohtorin (ja ehkä Janewayn) lisäksi. 8-.
Drive: Vormulakisat avaruudessa, ja Harry rakastuu taas väärään naiseen. Armahtakaa nyt jo. 5.
Repression: Jännärijakso, jossa yritellään herättää henkiin Starfleet-Maquis -ristiriitaa, jota olisi pitänyt käsitellä laajasti sarjan ensimmäisillä kausilla, mutta turhaan saimme odottaa. Tässä vaiheessa asia ei enää kosketa katsojaa, eikä tälläkään ihmemysteerillä hirveästi ole päätä eikä häntää. 6.
Critical Care: Mainio jakso lääkärinetiikasta ja tavallaan yhteiskuntaluokista. Harmittaa, että taas tarvittiin Tohtori, että saataisiin jotain mehukasta aikaan. 8.
Inside Man: Barclay-jakso, joka harmillisesti kuitenkin rapistuu typeräksi ferengi-juoneksi, jossa pari roistoa yrittää kuskata Sevenin avaruuden halki myydäkseen tästä osia. Deep Space Nine onnistui palauttamaan vähän ferengien kunniaa, mutta tässä otetaan taas askeleita taaksepäin. Barclayta on kuitenkin mukava nähdä. 7+.
Body and Soul: Sankarit matkaavat galaksin alueelle, jossa hologrammeja ei oikein suvaita. Tuhon välttääkseen Tohtori ladataan jollain poppakonstilla Sevenin ruumiiseen. Lopputuloksena on hauska ja hyvä jakso, mutta jälleen kerran: jotta jotain mielenkiintoista saatiin aikaan, niin tarvittiin ei vain Seven, ei ainoastaan Tohtori, vaan Seven, jolla on Tohtorin persoonallisuus. Hauskin oli kohta, jossa Tohtorin hetkeksi irrottauduttua Seven moittii Tohtoria siitä, että kiihottui seksuaalisesti, ja Tohtori puolustautuu. 8.
Nightingale: Harry rikkoo Tähtiliiton asetuksia, ja pääsee leikkimään kapteenia muukalaisaluksella. Enimmäkseen paska jakso, jonka B-juoni, jossa borginuorukainen luulee B'Elannan olevan rakastunut tähän. Harry on jälleen naiivi ja ärsyttävä, ja kuvittelee jakson lopussa olevansa vielä kapteeniainesta, mikä ei selkeästi vaikuttaisi pitävän paikkaansa. 6-.
Flesh and Blood: Tapaamme jälleen hirogen-muukalaiset, joiden kai piti jäädä jo jonnekin taakse. Käy ilmi, että heidän lahjaksi saamat hologrammi-välineet ovat kääntyneet käyttäjiään vastaan. Luvassa on siis tuplajaksollinen hologrammien ihmisoikeuksia ja Tohtorin loikkaus megalomaanisen hologrammilahkonjohtajan joukkoihin. Ihan jännittävä tarina, vaikkakin hieman ihmettelen, miten Tohtori pääsi lopulta niin helposti lieasta, kun oli kuitenkin saattanut Voyagerin väen hengenvaaraan. 8.
Shattered: Tuulesta temmattu avaruusanomalia jakaa Voyagerin lohkoihin, jotka ovat eri ajassa, ja vain Chakotay voi liikkua lohkolta toiselle. Hölmö aikahyppelyjakso, joka tuntuu silkalta tekosyyltä muistella menneitä (mm. kazoneita ja petturi-Seskaa), ja kaikki järki tunnutaan heivattavan tarinan tieltä. Kaitpa nyt kuitenkin katsoi. 6.
Lineage: Voisi ajatella, että jos jakso käsittelee pääasiassa kahden päähenkilön parisuhdetta toisen tultua raskaaksi ("It may be a parasite!"), ei jakso olisi ihan siitä suositummasta päästä. Yllättäen kuitenkin pidin Lineagesta - siinä ei ole mitään tekaistuja uhkia ja höpöhöpö-anomalioita, vaan se on kunnon hahmokehitys-jakso, ja tässä tapauksessa siis tietysti Tom Parisin ja erityisesti B'Elannan kehitysjakso. Ihan pelkkää lässynläätäkään ei ole luvassa, vaan jaksossa selvitellään lisäksi vähän sitä ongelmatiikkaa, kun epävarman äidin vaistot kehottavat turvautumaan raskaan sarjan geenimanipulaatioon. 8½.
Repentance: Sankarit ottavat kyytiinsä kuolemaantuomittuja vankeja ja heitä kuljettaneet vartijat. Tohtorin löydettyä parannuskeinon yhden vangin pahuuteen (joka johtui aivoissa piilleestä geneettisestä virheestä) tämä muuttuu katuvaksi mallikansalaiseksi. Seuraa pohdintaa kuolemantuomiosta ja anteeksiannon vaikeudesta. Hyvä jakso. 8+.
Prophecy: Voyager kohtaa satoja vuosia matkanneen klingon-aluksen, jonka jäsenet etsivät messiasta, jonka he sitten löytävät B'Elannan syntymättömästä lapsesta. Vautsi mikä onnellinen sattuma tämä kohtaaminen. B'Elanna ei kuitenkaan ole rotupuhdas klingoni, ja lapsen isäkin on ihminen, joten kaikki eivät usko profetioiden täyttyneen vielä. Yksi klingoneista alkaa juonimaan B'Elannan kanssa, jotta kaikki saataisiin sopimaan ennustukseen, jotta klingonit tovereineen voisivat asettua viimeinkin aloilleen. Näemme myös taistelun, jossa uljas klingonsoturi häviää pahaiselle ihmiselle siksi, että sairastaa jotain tautia, joka sattuu onnekkaasti iskemään juuri taistelun tuoksinassa. Hohhoijaa joka tapauksessa. 7-.
The Void: Babylon 5 -viittauksia vilisevässä jaksossa päädytään jälleen kerran jonkinlaiseen tyhjiöön, jossa pätevät viidakon lait. Janeway ei kuitenkaan suostu laskeutumaan rosvon tasolle, vaan ryhtyy keräämään liittolaisia poispääsyn ja hengissä pysymisen takaamiseksi. Ihan hyvä jakso, josta jotenkin tuntui puuttuvan dramaattinen paino, joka oikeuttaisi korkeampaan arvosanaan. 7½.
Workforce, part I: Jakso alkaa kohtauksella, jossa Janeway tallustelee iloisena töihin jollain planeetalla. Ensireaktioni oli, että galaksin poliisit ja hyväntekijät ovat soluttautuneet jonnekin, mutta kyse olikin vaihtoehto numero kahdesta, eli heidät on kaapattu ja aivopesty. Onneksi Chakotay, Neelix ja Kim sattuivat olemaan pois laivalta kriisin sattuessa, joten he pääsevät pelastuspuuhiin. Ihan mielenkiintoisen oloinen jakso, toivottavasti jälkimmäinen osa vielä koventaisi panoksia. 7½.
Workforce, part II: Seikkailut työvoimapulasta kärsivällä planeetalla jatkuvat. Juoni rullaa eteenpäin jokseenkin siten kuin odottaisikin. Vaikka sankarimme onkin ohjelmoitu rakastamaan uutta elämää ja työtänsä, Chakotay ja muut eivät silti epäile pelastaa tovereitaan kaamealta kohtalolta. Eikä katsoja epäile yhtään, etteikö lopussa olisi kaikki taas hyvin, ja pahoille työvoimatoimiston herroille kätyreineen olisi sanottu että soo soo. 7+.
Human Error: Seven harjoittelee ihmismäistä elämää simulaatioiden avulla, ja jää koukkuun kokeiltuaan intiimiä suhdetta hologrammi-Chakotayn kanssa. Jokin menee kuitenkin vikaan, kun borgien jäljiltä olevat turvamekanismit alkavat hälyttämään, ja estävät mokomat yksilöllisyyskokeilut. Jakson lopussa on taas kuin ei mitään olisi tapahtunutkaan. 7.
Q2: Q:n paluu. Q tuo jälkikasvunsa "aunt Kathyn" hoitoon. Seuraa valtavasti amerikkalaista teinipoikahuumoria. Voi vitsi, miten vaikeaa kaikkivoipaisille olennoille on saada poika ruotuun. Joskus The Next Generationin aikoihin ihan pidin Q-hahmosta, mutta tämä alkaa olemaan aika tuskallista katseltavaa. 5-.
Author, Author: Jos Q2 oli seiskakauden toistaiseksi huonoin jakso, niin ainakin sitä seuraa toistaiseksi paras jakso. Entistä vakaammat kommunikaatioyhteydet Maahan on saatu pystyyn, joten miehistöllä on kerrankin tilaisuus olla yhteyksissä vanhoihin tuttuihin... tai kustantajiin: Tohtori on joutessaan laatinut, ööh, yhteiskunnallisesti tiedostavan teoksen (holonovelliksi sitä kutsutaan) Photons Be Free, ja hän lähettää sen raakaversion kustantajalle. Ongelma on, että sen hahmot muistuttavat kovasti sankareitamme, mutta ovat vain raakalaisia. Huolenaiheena on siis, että katsojat Maassa ottavat sen totuutena. Lopulta keskustelu kääntyy hologrammien ihmisoikeuksiin. Onhan nämä ihmisoikeusoikeudenkäynnit nähty jo The Next Generationissa, mutta annan sen mielelläni anteeksi. Jakson kohokohta on tietysti luutnantti Parisin vastaus yllälinkattuun holonovelliin. 9.
Friendship One: Hieman saarnaava kuvaus niistä syistä, miksi Prime Directive on otettu käyttöön. Jaksossa sankarimme sattuvat sattumalta kulkemaan ohi sektorin, jossa 2000-luvulla laukaistu luotain tervehdyksineen ja teknologisine tutustumislahjoineen on laskelmien mukaan kulkenut. Ja niinpä he löytävätkin planeetan, jonne se on laskeutunut. Ainoa vaan, että planeetalla on päällä vuosikymmeniä, ellei -satoja, jatkunut ydintalvi, ja paikalliset ovat hieman katkeria luotaimen lähettäjille. Jakso uhraa jonkin verran uskottavuutta ja järkeä viestin puolesta, mikä ei ole yleensä juuri koskaan hyvä asia. 7.
Natural Law: Chakotay ja Seven laskeutuvat sukkulalla viidakkoon, jossa asustelee alkuasukkaita. Heistä tulee ystäviä, ja ystävät pelastavat toisensa pahoilta voimilta, eli kehittyneemmiltä olennoilta. Kerrassaan turha jakso. 6.
Homestead: Neelix ei ole koskaan ollut suosikkihahmojani, ja häneen keskittyviä hyviä jaksoja on koko sarjan aikana ollut vain muutama. Loput ajasta hän on ollut joko raivostuttava sivuhahmo, tai siedettävä sivuhahmo. Erikoista, että hänelle suodaan varsin kelvollinen poistuma sarjasta. Vaikka jakso muuten onkin vähän rutiininomainen, liikuttava lopetus on ensimmäinen merkki siitä, että loppu on lähellä. Sitä kyllä ihmettelen, että miten hemmetissä Neelixin lajitovereita voi olla kymmenien tuhansien valovuosien päässä sieltä, mistä Voyagerkin 7 vuotta sitten Neelixin otti kyytiin. 8.
Renaissance Man: Kun näin jakson nimen, ei ollut enää mitään epäselvyyttä siitä, kenenkä varaan jakso jälleen kerran rakentuu. Jakso alkaakin Tohtorin oopperanlurituksilla. Ottaen huomioon, että Homestead oli ihan onnistunut alasajojakso, tässä palataan taas normaaliin päiväjärjestykseen ihan näppärällä kidnappausjuonella, joka ei kuitenkaan yllätyksiä tarjoile. 7.
Endgame: Sarjan päättää tuplajakson pituinen jakso. Deep Space Nine loppui aikanaan siten, että se esitti sarjan pääjuonen (melkein kaikkien) viimeistenkin solmujen loppuunsolmimiset, ja sen jälkeen pyhitti aikaa sille, mitä sitten tapahtui sankareille. Endgame taas on paljon enemmän tyypillinen toimintajakso, johon on saatu borgit ja niiden kuningatar, sekä aikamatkustusta. Ihan hyvä sellaiseksi jaksoksi, mutta Kotiinpaluu isolla alkukirjaimella, vaikka liikuttikin minua vähän, jää kuitenkin sellaiseksi sivuseikaksi. Perillä ollaan, mutta mitä sitten? Jakson alussa esitetty historia jääkin vaihtoehtohistorian virkaan. Vaihtoehtohistoriassa oli tietysti ikävät puolensa: matka olisi kestänyt vielä 16 vuotta, Chakotay ja Seven olisivat kuolleet ja Tuvok tullut hulluksi. Muilla meni kuitenkin ihan hyvin, ja nyt tämä uusi ratkaisu sekoittaakin pakan mahdollisesti uusiksi. Melkoisen itsekästä sittemmin amiraaliksi ylennetyltä Janewayltä. 8-.
Minusta tuntuu, että olen jo aiemmilla kausilla sanonut kaiken, mitä Voyagerista on sanottavaa, enkä näe syytä enää alleviivata. Olen nyt niin täynnä, että on hyvä keksiä jotain muuta katseltavaa vaihteeksi.
-
Unimatrix Zero, pt. II: Kuudennen kauden päättänyt tarina saatetaan päätökseen. Janeway, Tuvok ja B'Elanna ovat antaneet borgien assimiloida itsensä, jotta pääsisivät sabotoimaan alusta. Onneksi Tohtorin ihmelääkkeet auttavat. Jotenkin tässä mennään jo uskottavuuden toiselle puolelle Trek-mittakaavassa, eikä ajatus toisinajattelija-Borgien ikiomasta pikku virtuaalitodellisuudesta ole suoraan sanoen kovin jännittävä. 7.
Imperfection: Seven menee rikki, ja saattaa kuolla. Ihan mielenkiintoinen tutkielma siitä, miten suhtautua omaan kuolevaisuuteensa, mutta kyllä minua ihan oikeasti tympii se, että käsikirjoittajat saavat ainoastaan Sevenistä irti jotain Tohtorin (ja ehkä Janewayn) lisäksi. 8-.
Drive: Vormulakisat avaruudessa, ja Harry rakastuu taas väärään naiseen. Armahtakaa nyt jo. 5.
Repression: Jännärijakso, jossa yritellään herättää henkiin Starfleet-Maquis -ristiriitaa, jota olisi pitänyt käsitellä laajasti sarjan ensimmäisillä kausilla, mutta turhaan saimme odottaa. Tässä vaiheessa asia ei enää kosketa katsojaa, eikä tälläkään ihmemysteerillä hirveästi ole päätä eikä häntää. 6.
Critical Care: Mainio jakso lääkärinetiikasta ja tavallaan yhteiskuntaluokista. Harmittaa, että taas tarvittiin Tohtori, että saataisiin jotain mehukasta aikaan. 8.
Inside Man: Barclay-jakso, joka harmillisesti kuitenkin rapistuu typeräksi ferengi-juoneksi, jossa pari roistoa yrittää kuskata Sevenin avaruuden halki myydäkseen tästä osia. Deep Space Nine onnistui palauttamaan vähän ferengien kunniaa, mutta tässä otetaan taas askeleita taaksepäin. Barclayta on kuitenkin mukava nähdä. 7+.
Body and Soul: Sankarit matkaavat galaksin alueelle, jossa hologrammeja ei oikein suvaita. Tuhon välttääkseen Tohtori ladataan jollain poppakonstilla Sevenin ruumiiseen. Lopputuloksena on hauska ja hyvä jakso, mutta jälleen kerran: jotta jotain mielenkiintoista saatiin aikaan, niin tarvittiin ei vain Seven, ei ainoastaan Tohtori, vaan Seven, jolla on Tohtorin persoonallisuus. Hauskin oli kohta, jossa Tohtorin hetkeksi irrottauduttua Seven moittii Tohtoria siitä, että kiihottui seksuaalisesti, ja Tohtori puolustautuu. 8.
Nightingale: Harry rikkoo Tähtiliiton asetuksia, ja pääsee leikkimään kapteenia muukalaisaluksella. Enimmäkseen paska jakso, jonka B-juoni, jossa borginuorukainen luulee B'Elannan olevan rakastunut tähän. Harry on jälleen naiivi ja ärsyttävä, ja kuvittelee jakson lopussa olevansa vielä kapteeniainesta, mikä ei selkeästi vaikuttaisi pitävän paikkaansa. 6-.
Flesh and Blood: Tapaamme jälleen hirogen-muukalaiset, joiden kai piti jäädä jo jonnekin taakse. Käy ilmi, että heidän lahjaksi saamat hologrammi-välineet ovat kääntyneet käyttäjiään vastaan. Luvassa on siis tuplajaksollinen hologrammien ihmisoikeuksia ja Tohtorin loikkaus megalomaanisen hologrammilahkonjohtajan joukkoihin. Ihan jännittävä tarina, vaikkakin hieman ihmettelen, miten Tohtori pääsi lopulta niin helposti lieasta, kun oli kuitenkin saattanut Voyagerin väen hengenvaaraan. 8.
Shattered: Tuulesta temmattu avaruusanomalia jakaa Voyagerin lohkoihin, jotka ovat eri ajassa, ja vain Chakotay voi liikkua lohkolta toiselle. Hölmö aikahyppelyjakso, joka tuntuu silkalta tekosyyltä muistella menneitä (mm. kazoneita ja petturi-Seskaa), ja kaikki järki tunnutaan heivattavan tarinan tieltä. Kaitpa nyt kuitenkin katsoi. 6.
Lineage: Voisi ajatella, että jos jakso käsittelee pääasiassa kahden päähenkilön parisuhdetta toisen tultua raskaaksi ("It may be a parasite!"), ei jakso olisi ihan siitä suositummasta päästä. Yllättäen kuitenkin pidin Lineagesta - siinä ei ole mitään tekaistuja uhkia ja höpöhöpö-anomalioita, vaan se on kunnon hahmokehitys-jakso, ja tässä tapauksessa siis tietysti Tom Parisin ja erityisesti B'Elannan kehitysjakso. Ihan pelkkää lässynläätäkään ei ole luvassa, vaan jaksossa selvitellään lisäksi vähän sitä ongelmatiikkaa, kun epävarman äidin vaistot kehottavat turvautumaan raskaan sarjan geenimanipulaatioon. 8½.
Repentance: Sankarit ottavat kyytiinsä kuolemaantuomittuja vankeja ja heitä kuljettaneet vartijat. Tohtorin löydettyä parannuskeinon yhden vangin pahuuteen (joka johtui aivoissa piilleestä geneettisestä virheestä) tämä muuttuu katuvaksi mallikansalaiseksi. Seuraa pohdintaa kuolemantuomiosta ja anteeksiannon vaikeudesta. Hyvä jakso. 8+.
Prophecy: Voyager kohtaa satoja vuosia matkanneen klingon-aluksen, jonka jäsenet etsivät messiasta, jonka he sitten löytävät B'Elannan syntymättömästä lapsesta. Vautsi mikä onnellinen sattuma tämä kohtaaminen. B'Elanna ei kuitenkaan ole rotupuhdas klingoni, ja lapsen isäkin on ihminen, joten kaikki eivät usko profetioiden täyttyneen vielä. Yksi klingoneista alkaa juonimaan B'Elannan kanssa, jotta kaikki saataisiin sopimaan ennustukseen, jotta klingonit tovereineen voisivat asettua viimeinkin aloilleen. Näemme myös taistelun, jossa uljas klingonsoturi häviää pahaiselle ihmiselle siksi, että sairastaa jotain tautia, joka sattuu onnekkaasti iskemään juuri taistelun tuoksinassa. Hohhoijaa joka tapauksessa. 7-.
The Void: Babylon 5 -viittauksia vilisevässä jaksossa päädytään jälleen kerran jonkinlaiseen tyhjiöön, jossa pätevät viidakon lait. Janeway ei kuitenkaan suostu laskeutumaan rosvon tasolle, vaan ryhtyy keräämään liittolaisia poispääsyn ja hengissä pysymisen takaamiseksi. Ihan hyvä jakso, josta jotenkin tuntui puuttuvan dramaattinen paino, joka oikeuttaisi korkeampaan arvosanaan. 7½.
Workforce, part I: Jakso alkaa kohtauksella, jossa Janeway tallustelee iloisena töihin jollain planeetalla. Ensireaktioni oli, että galaksin poliisit ja hyväntekijät ovat soluttautuneet jonnekin, mutta kyse olikin vaihtoehto numero kahdesta, eli heidät on kaapattu ja aivopesty. Onneksi Chakotay, Neelix ja Kim sattuivat olemaan pois laivalta kriisin sattuessa, joten he pääsevät pelastuspuuhiin. Ihan mielenkiintoisen oloinen jakso, toivottavasti jälkimmäinen osa vielä koventaisi panoksia. 7½.
Workforce, part II: Seikkailut työvoimapulasta kärsivällä planeetalla jatkuvat. Juoni rullaa eteenpäin jokseenkin siten kuin odottaisikin. Vaikka sankarimme onkin ohjelmoitu rakastamaan uutta elämää ja työtänsä, Chakotay ja muut eivät silti epäile pelastaa tovereitaan kaamealta kohtalolta. Eikä katsoja epäile yhtään, etteikö lopussa olisi kaikki taas hyvin, ja pahoille työvoimatoimiston herroille kätyreineen olisi sanottu että soo soo. 7+.
Human Error: Seven harjoittelee ihmismäistä elämää simulaatioiden avulla, ja jää koukkuun kokeiltuaan intiimiä suhdetta hologrammi-Chakotayn kanssa. Jokin menee kuitenkin vikaan, kun borgien jäljiltä olevat turvamekanismit alkavat hälyttämään, ja estävät mokomat yksilöllisyyskokeilut. Jakson lopussa on taas kuin ei mitään olisi tapahtunutkaan. 7.
Q2: Q:n paluu. Q tuo jälkikasvunsa "aunt Kathyn" hoitoon. Seuraa valtavasti amerikkalaista teinipoikahuumoria. Voi vitsi, miten vaikeaa kaikkivoipaisille olennoille on saada poika ruotuun. Joskus The Next Generationin aikoihin ihan pidin Q-hahmosta, mutta tämä alkaa olemaan aika tuskallista katseltavaa. 5-.
Author, Author: Jos Q2 oli seiskakauden toistaiseksi huonoin jakso, niin ainakin sitä seuraa toistaiseksi paras jakso. Entistä vakaammat kommunikaatioyhteydet Maahan on saatu pystyyn, joten miehistöllä on kerrankin tilaisuus olla yhteyksissä vanhoihin tuttuihin... tai kustantajiin: Tohtori on joutessaan laatinut, ööh, yhteiskunnallisesti tiedostavan teoksen (holonovelliksi sitä kutsutaan) Photons Be Free, ja hän lähettää sen raakaversion kustantajalle. Ongelma on, että sen hahmot muistuttavat kovasti sankareitamme, mutta ovat vain raakalaisia. Huolenaiheena on siis, että katsojat Maassa ottavat sen totuutena. Lopulta keskustelu kääntyy hologrammien ihmisoikeuksiin. Onhan nämä ihmisoikeusoikeudenkäynnit nähty jo The Next Generationissa, mutta annan sen mielelläni anteeksi. Jakson kohokohta on tietysti luutnantti Parisin vastaus yllälinkattuun holonovelliin. 9.
Friendship One: Hieman saarnaava kuvaus niistä syistä, miksi Prime Directive on otettu käyttöön. Jaksossa sankarimme sattuvat sattumalta kulkemaan ohi sektorin, jossa 2000-luvulla laukaistu luotain tervehdyksineen ja teknologisine tutustumislahjoineen on laskelmien mukaan kulkenut. Ja niinpä he löytävätkin planeetan, jonne se on laskeutunut. Ainoa vaan, että planeetalla on päällä vuosikymmeniä, ellei -satoja, jatkunut ydintalvi, ja paikalliset ovat hieman katkeria luotaimen lähettäjille. Jakso uhraa jonkin verran uskottavuutta ja järkeä viestin puolesta, mikä ei ole yleensä juuri koskaan hyvä asia. 7.
Natural Law: Chakotay ja Seven laskeutuvat sukkulalla viidakkoon, jossa asustelee alkuasukkaita. Heistä tulee ystäviä, ja ystävät pelastavat toisensa pahoilta voimilta, eli kehittyneemmiltä olennoilta. Kerrassaan turha jakso. 6.
Homestead: Neelix ei ole koskaan ollut suosikkihahmojani, ja häneen keskittyviä hyviä jaksoja on koko sarjan aikana ollut vain muutama. Loput ajasta hän on ollut joko raivostuttava sivuhahmo, tai siedettävä sivuhahmo. Erikoista, että hänelle suodaan varsin kelvollinen poistuma sarjasta. Vaikka jakso muuten onkin vähän rutiininomainen, liikuttava lopetus on ensimmäinen merkki siitä, että loppu on lähellä. Sitä kyllä ihmettelen, että miten hemmetissä Neelixin lajitovereita voi olla kymmenien tuhansien valovuosien päässä sieltä, mistä Voyagerkin 7 vuotta sitten Neelixin otti kyytiin. 8.
Renaissance Man: Kun näin jakson nimen, ei ollut enää mitään epäselvyyttä siitä, kenenkä varaan jakso jälleen kerran rakentuu. Jakso alkaakin Tohtorin oopperanlurituksilla. Ottaen huomioon, että Homestead oli ihan onnistunut alasajojakso, tässä palataan taas normaaliin päiväjärjestykseen ihan näppärällä kidnappausjuonella, joka ei kuitenkaan yllätyksiä tarjoile. 7.
Endgame: Sarjan päättää tuplajakson pituinen jakso. Deep Space Nine loppui aikanaan siten, että se esitti sarjan pääjuonen (melkein kaikkien) viimeistenkin solmujen loppuunsolmimiset, ja sen jälkeen pyhitti aikaa sille, mitä sitten tapahtui sankareille. Endgame taas on paljon enemmän tyypillinen toimintajakso, johon on saatu borgit ja niiden kuningatar, sekä aikamatkustusta. Ihan hyvä sellaiseksi jaksoksi, mutta Kotiinpaluu isolla alkukirjaimella, vaikka liikuttikin minua vähän, jää kuitenkin sellaiseksi sivuseikaksi. Perillä ollaan, mutta mitä sitten? Jakson alussa esitetty historia jääkin vaihtoehtohistorian virkaan. Vaihtoehtohistoriassa oli tietysti ikävät puolensa: matka olisi kestänyt vielä 16 vuotta, Chakotay ja Seven olisivat kuolleet ja Tuvok tullut hulluksi. Muilla meni kuitenkin ihan hyvin, ja nyt tämä uusi ratkaisu sekoittaakin pakan mahdollisesti uusiksi. Melkoisen itsekästä sittemmin amiraaliksi ylennetyltä Janewayltä. 8-.
maanantai 15. helmikuuta 2010
Mätänevät ikenet vuotavat verta valtoimenaan
Nyt on hoidettu hammaslääkärikeikat tältä erää. Suuhygienisti ehdotti, että puolen vuoden päästä pitäisi viimeistään tulla katsastamaan tilanne ja arvioimaan, olisiko sopiva uusintakeikka jatkossa tarpeen puolen vuoden vai vuoden välein. Tämä kai viittasi pelkkään hammaskiven raaputteluun. Reikiä voisi käydä tutkituttamassa vuoden välein. Kaikkiaan tuo yksityisellä käynti ei tulisi kovin kalliiksi, ellei sitten tarvitse korjata useita reikiä ja sen päälle vielä poistattaa hammaskivet. Eikä tarvitse arpoa aikataulujen kanssa.
Huomenna sitten kirjoituskurssi - tänään tuli vielä parilta kurssilaiselta tekstit, joten kaitpa ne on luettava, vaikka deadline oli kyllä lauantai-ilta - ja aktuaariyhdistyksen vuosikokous. Buffetin - jos vain ehdin sen ääreen - lisäksi luvassa olisi Eläketurvakeskuksen toimitusjohtaja Jukka Rantalan esitelmä aiheesta: "Mistä oli kyse eläkeneuvotteluissa". Ajankohtainen, ja kiinnostava aihe - ainakin suhteessa niihin puheenaiheisiin, mitä alalla useammin on tarjota. Pääseepä samalla tutustumaan Varman uusiin toimitiloihin Salmisaareen. Töissä lisäksi tilaisuus tuunata omat laskiaispullat! Viime vuonnakin oli, ja nyt virheestä oppineena pitää muistaa olla heti hollilla, ettei vaahdot ja pullat lopu kesken. On tosin todettava, ettei laskiaispulla ole koskaan ollut suosikkejani. Toisaalta, sitä mieltä olin runebergintortuistakin, ja tänä vuonna työmaaruokalassa kahtena päivänä tarjotut tortut olivat mielestäni peräti hyviä. Niin se ihmisen maku kehittyy. Oluenikin on nykyisin melkein mieluiten vehnäolutta, vaikka vielä kesällä en juurikaan pystynyt sietämään sitä.
Huomenna sitten kirjoituskurssi - tänään tuli vielä parilta kurssilaiselta tekstit, joten kaitpa ne on luettava, vaikka deadline oli kyllä lauantai-ilta - ja aktuaariyhdistyksen vuosikokous. Buffetin - jos vain ehdin sen ääreen - lisäksi luvassa olisi Eläketurvakeskuksen toimitusjohtaja Jukka Rantalan esitelmä aiheesta: "Mistä oli kyse eläkeneuvotteluissa". Ajankohtainen, ja kiinnostava aihe - ainakin suhteessa niihin puheenaiheisiin, mitä alalla useammin on tarjota. Pääseepä samalla tutustumaan Varman uusiin toimitiloihin Salmisaareen. Töissä lisäksi tilaisuus tuunata omat laskiaispullat! Viime vuonnakin oli, ja nyt virheestä oppineena pitää muistaa olla heti hollilla, ettei vaahdot ja pullat lopu kesken. On tosin todettava, ettei laskiaispulla ole koskaan ollut suosikkejani. Toisaalta, sitä mieltä olin runebergintortuistakin, ja tänä vuonna työmaaruokalassa kahtena päivänä tarjotut tortut olivat mielestäni peräti hyviä. Niin se ihmisen maku kehittyy. Oluenikin on nykyisin melkein mieluiten vehnäolutta, vaikka vielä kesällä en juurikaan pystynyt sietämään sitä.
sunnuntai 14. helmikuuta 2010
Twittereiden kevät
Ajattelin minäkin kokeilla Twitteriä, joka ilmeisesti kuitenkin on jo mennyt muodista. Julistin jo Facebookissa, etten ymmärrä mokoman viehätystä, mutta on siinä tietysti puolensa. Minullahan on jo valmiiksi "mikroblogi", mutta Twitteriä on ehkä aavistuksen verran helpompi päivittää. Lisäksi tuo mainittu mikroblogi on ollut jo puoli vuotta päivittämättä, joten saa jäädäkin. Kolmannekseen on loppujen lopuksi ihan virkistävää yrittää sanoa jotain 140 merkillä. Lisäsin päivitykset tuohon sivupalkkiin.
perjantai 12. helmikuuta 2010
Kartalla
Taas on selvitty yhdestä viikosta. Kävelin töistä kotiin (ja itse asiassa kävelin viikolla joka päivä, paitsi torstaina ainoastaan Niittykumpuun asti) Westendin ja Haukilahden kautta, ja Matinkylässä kiersin vielä hieman kauempaa Nuottaniemestä Tiistiläntielle, ja sieltä kauppaan Isoon Omenaan. Varsin rauhallinen perjantai-iltapäivä, mutta en malta olla ilkkumatta, että Matinkylään - ja tarkemmin sanoen vanhan ostoskeskuksen liepeille - päästyäni alkoi kaduilla soimaan lujaa öyhölaulu: "Hööö höööö VID DUUUH!".
Googlen uusi karttapalvelu on ilmeisesti herättänyt joissain ihmisissä närää. Periaatteessa ymmärrän kyllä sen, että Google-auto on saattanut ottaa sellaisen kuvan, jonka olemassaolo on epämiellyttävää, tai juridisesti hieman kyseenalaista. Esimerkiksi jos on sattunut poukkoilemaan pihamaallaan, matalan aidan takana, aataminasussa. Minunkin parveke näkyy aika hyvin ja, piru vie, myös nojatuolini käsinoja. Olisi silti sääli, jos palvelu vedettäisiin pois muutaman kaikkea ihan periaatteesta vastustavan vuoksi. En minäkään lannistunut, kun otin itsekin katukuvia edellämainitun Matinkylän vanhan ostoskeskuksen liepeillä kesällä, ja yksi humalainen öykkäri tuli uhittelemaan ja itkemään systeemistä. Itse olen keksinyt useita käyttötapoja tuolle palvelulle - epäilemättä tietenkin ne itsestäänselvimmät. Ensinnäkin se on mukavaa nojatuolimatkailua. Viimeinkin pääsen kokemaan Utsjoen ja Ivalon tienoon maantiet maisemineen. Toisekseen, ja tätä pidän tärkeämpänä, sain viimeinkin halpoja keinoja laatia mittavampia tutkimuksia, jotka auttavat sitten siinä toivon mukaan muutaman vuoden sisällä tapahtuvassa asunnonhankinnassa (jos maanantaina koittava palkkapäivä ja osakkeisiin sidotut rahat otetaan huomioon, saisin jo melkein 55 tuhannen euron asunnon. Jostain vähän syrjäisemmästä pikkukaupungista sillä saattaisi melkein saada jotain!).
Loppupäivä taitaa mennä kurssin kirjoitusharjoituksen, yhden mikropitsan ja yhden oluen kanssa. Lyhyen tarinan kanssa pääsin jo keskiviikkona alkuun, ja minulla on aloitus ja lopetus jo mielessäni. Ainoa ongelma on, mitä siinä välissä tapahtuu. Toisekseen pituusehto on vähän tiukka - vain 2 sivua - ja puolen sivun jälkeen tuntuu, ettei siinä ajassa ehdi saamaan aikaan mitään loogisesti etenevää kertomusta.
Googlen uusi karttapalvelu on ilmeisesti herättänyt joissain ihmisissä närää. Periaatteessa ymmärrän kyllä sen, että Google-auto on saattanut ottaa sellaisen kuvan, jonka olemassaolo on epämiellyttävää, tai juridisesti hieman kyseenalaista. Esimerkiksi jos on sattunut poukkoilemaan pihamaallaan, matalan aidan takana, aataminasussa. Minunkin parveke näkyy aika hyvin ja, piru vie, myös nojatuolini käsinoja. Olisi silti sääli, jos palvelu vedettäisiin pois muutaman kaikkea ihan periaatteesta vastustavan vuoksi. En minäkään lannistunut, kun otin itsekin katukuvia edellämainitun Matinkylän vanhan ostoskeskuksen liepeillä kesällä, ja yksi humalainen öykkäri tuli uhittelemaan ja itkemään systeemistä. Itse olen keksinyt useita käyttötapoja tuolle palvelulle - epäilemättä tietenkin ne itsestäänselvimmät. Ensinnäkin se on mukavaa nojatuolimatkailua. Viimeinkin pääsen kokemaan Utsjoen ja Ivalon tienoon maantiet maisemineen. Toisekseen, ja tätä pidän tärkeämpänä, sain viimeinkin halpoja keinoja laatia mittavampia tutkimuksia, jotka auttavat sitten siinä toivon mukaan muutaman vuoden sisällä tapahtuvassa asunnonhankinnassa (jos maanantaina koittava palkkapäivä ja osakkeisiin sidotut rahat otetaan huomioon, saisin jo melkein 55 tuhannen euron asunnon. Jostain vähän syrjäisemmästä pikkukaupungista sillä saattaisi melkein saada jotain!).
Loppupäivä taitaa mennä kurssin kirjoitusharjoituksen, yhden mikropitsan ja yhden oluen kanssa. Lyhyen tarinan kanssa pääsin jo keskiviikkona alkuun, ja minulla on aloitus ja lopetus jo mielessäni. Ainoa ongelma on, mitä siinä välissä tapahtuu. Toisekseen pituusehto on vähän tiukka - vain 2 sivua - ja puolen sivun jälkeen tuntuu, ettei siinä ajassa ehdi saamaan aikaan mitään loogisesti etenevää kertomusta.
maanantai 8. helmikuuta 2010
Runojulkaisu!
Töissä tulin maininneeksi, että kirjoittajakurssille piti rustata runoja. Työtoveri sitten yritti - ilmeisen leikillään - yllyttää minua julkaisemaan blogissa teokseni. En tietenkään suostunut, sillä perjantaina raapustamani kammotukset ovat, no, kammotuksia. Nyt maanantaina kuitenkin palauduin vielä hetkeksi yläastemuistoihin, ja ajattelin sittenkin rohkeasti julkaista tuoreimman luomukseni.
Nykänen
Rento, reipas nuorukainen
nurkalla seisoo, sylkee
nörttipoikaa raivoin nylkee
kasvoilla viiksen haituvainen
Nyrkki julma, kylmä rauta
takoo nörtin hammasrivin
uskoon uuteen, iskee kivin
röökinurkka - nörtin hauta
Liikunta kymppi, mut luokalleen jää
raikaa taivaisiin ylistyslaulu
muskelimiehelle, kingille koulun
Hoitoon joutuu, meni rikki sen pää
nörttipojan, lie tyhjä häl' taulu
koomassa makaa hän läpi joulun
lauantai 6. helmikuuta 2010
It's like killing roaches
Miltei kyllästyttää aloittaa blogimerkintä lausumalla se itsestäänselvyys, että on taas jäänyt bloggaamatta. On jäänyt bloggaamatta, koska on ollut kiire, ja koska on ollut kiire, ei ole ollut juurikaan blogattavaa - kiire siis on ollut luonteeltaan sitä samaa arjenpyöritystä, joka yleensä jättää jonkin verran aikaa. Maanantaina kävin ostamassa itselleni puvun, tiistaina olin paitsi kirjoittajakurssilla, hammaslääkärissä, myös työnantajani edustajana työkyvyttömyysperustejaoksessa - pesti, jonka perin työkaverilta, joka on jo viikon ollut entinen. Keskiviikkona olin Helsingissä kuppilassa pelaamassa hauskaa (tosin ehkä hieman huolimattomasti suunniteltua, tai sitten säännöistä jäi jokin kohta tajuamatta) zombi-aiheista lautapeliä tuttavapariskunnan kanssa, torstaina ja perjantaina yritin kuumeisesti kirjoittaa runo(j)a sille kirjoituskurssille. Siinä se aika on mennyt.
Perjantaina katsoin lisäksi perin laadukkaan elokuvan: Väkivallan vihollinen 3, eli ulkomaankielellä Death Wish 3. Vaikka moni voisi olla toistakin mieltä, minusta ensimmäinen Väkivallan vihollinen oli varsin mainio tutkielma miten käy, kun tavallisen arkkitehdin perhe raiskataan ja tapetaan, ja arkkitehdin on sisäinen pakko kostaa. Charles Bronsoniin on kai jälkikäteen mahdoton suhtautua tietyssä mielessä vakavasti, mutta ensimmäisen elokuvan protagonisti ei tosiaan ollut mikään ihmemies, joka saattoi vain mennä ja ampua roistoja.
Death Wish 3 ei arvatenkaan ole mikään elokuvataiteen mestarinäyte. Kaikki realismi on kuopattu, hahmot ovat parhaimmillaankin ohuehkoja, väkivallan ja oman käden oikeuden kritiikistä on menty siihen, että poliisi palkkaa Bronsonin esittämän arkkitehti Kerseyn vähän valvomaan lakia, ja kun ilmeetön sankari kosauttaa taskuvarkaan järeällä käsiaseella katuun verimössöksi, naapuruston mummot ja lapset yhtyvät riemukkaaseen hurraa-huutoon. Pikemminkin DW3 on parodiaa genrestä, jonka yksi merkittävin teos on elokuvasarjan ensimmäinen osa. Pirun hulvaton se kyllä on, vaikka olisin odottanut vielä vähän hauskempaa.
Perjantaina katsoin lisäksi perin laadukkaan elokuvan: Väkivallan vihollinen 3, eli ulkomaankielellä Death Wish 3. Vaikka moni voisi olla toistakin mieltä, minusta ensimmäinen Väkivallan vihollinen oli varsin mainio tutkielma miten käy, kun tavallisen arkkitehdin perhe raiskataan ja tapetaan, ja arkkitehdin on sisäinen pakko kostaa. Charles Bronsoniin on kai jälkikäteen mahdoton suhtautua tietyssä mielessä vakavasti, mutta ensimmäisen elokuvan protagonisti ei tosiaan ollut mikään ihmemies, joka saattoi vain mennä ja ampua roistoja.
Death Wish 3 ei arvatenkaan ole mikään elokuvataiteen mestarinäyte. Kaikki realismi on kuopattu, hahmot ovat parhaimmillaankin ohuehkoja, väkivallan ja oman käden oikeuden kritiikistä on menty siihen, että poliisi palkkaa Bronsonin esittämän arkkitehti Kerseyn vähän valvomaan lakia, ja kun ilmeetön sankari kosauttaa taskuvarkaan järeällä käsiaseella katuun verimössöksi, naapuruston mummot ja lapset yhtyvät riemukkaaseen hurraa-huutoon. Pikemminkin DW3 on parodiaa genrestä, jonka yksi merkittävin teos on elokuvasarjan ensimmäinen osa. Pirun hulvaton se kyllä on, vaikka olisin odottanut vielä vähän hauskempaa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)