Katson kanavaa viisi

"Onhan täällä TV5", sanoin välinpitämättömästi. Hän hymyili. Kaikki tietävät, että TV5 on yksi maailman huonoimmista kanavista. "Oletko varma, ettet pitkästy?" hän kysyi.

Ylläolevan sitaatin tarjosi meille ranskalaiskirjailija Michel Houellebecq kirjassaan Plateforme, joka on suomennettu epäilyttävästi Oikeus nautintoon (suom. Ville Keynäs). Hallitsen ranskaa vain sen verran, että osaan pyytää armoa Sortien asemalla, joten en ole koskaan päässyt todella sisälle TV5:n maailmaan, mutta olen aina epäillyt, että se on huono kanava. Joka kerta, kun nuorempana sitä yritin katsoa, sieltä tuli aina uutislähetys tai jonkinlainen tietovisa. Sivumennen sanoen Plateformenkin päähenkilö Michel nauttii tietovisoista, tai joka tapauksessa ainakin harrastaa niitä siinä määrin, että nauhoittaa nähdäkseen niitä töiden jälkeen. Onkohan kyseessä jokin ranskalaisten erityispiirre?

Toisekseen TV5 vaikuttaisi olevan vakiokamaa kaapeli-TV -yhtiöiden ilmaistarjonnassa. Kun Laihialle aikanaan 90-luvun alussa vedettiin kaapeli (ainakin osaan kuntaa), tuli TV5 mukana. Kun muutin Ouluun, siellä näkyi TV5. Tarkistin juuri, miten asianlaita on Welhon kaapelissa ja kyllä, siellä se TV5 (nyttemmin näköjään nimellä TV5MONDE) edelleen luuraa. Katselin hetken. Joku keskusteluohjelma sieltä tuli, näytti käsittelevän jonkinlaista ranskalaista elokuvaa. Yksi keskustelijoista, ilmeisesti elokuvan miespääosaa näytellyt henkilö, yritti hiljentää siinä pirisevää kännykkäänsä.

Ja mikäs siinä - luultavasti kanavaa on halpa pitää mukana ilmaisvalikoimassa, mutta katsookohan sitä oikeasti joku? Ennen vanhaan Suomen kanavia oli vain muutama, 80-luvulla vain TV1 ja TV2, ja meidän antennissa myös Ruotsin ykkönen ja kakkonen, joten silloin oli ehkä jotenkin hienoa, jos vaihtoehtoja saatiin puserrettua yksi lisää. Nykyään pelkästään suomenkielisiä (plus yksi ruotsinkielinen, jonka nimi FST5 vaikuttaa tämän blogimerkinnän valossa pahaenteiseltä) ilmaiskanavia on riittämiin, ja ne kyllä kattanevat ulkomaisten sekundakanavien tarjoaman sisällön. Vai kattavatko? Tietysti se hyöty ranskankielisestä kanavasta on, oli se sitten tarjonnaltaan millainen hyvänsä, että ranskaa opiskelevat saavat ilmaisen apukeinon kielen opettelussa. Tosin Internet luultavammin tarjoaa nykyisellään runsaan määrän paljon mielenkiintoisempia podcasteja samaan tarkoitukseen, joten miksi kaapeli-TV -yhtiöt roikottavat TV5:ttä mukana?

P.S. Tosiaan, suomenkielisessä ilmaiskanavastossahan on mukana myös TV Viisi. Kanavalta tuli kyllä jossain vaiheessa Farscape, mutta muuten kyseinen kanava vaikuttaisi olevan sekundaohjelmien ja -elokuvien kaatopaikka.

Etninen ruoka

Juttelin taannoin eräässä pizzapaikassa toverin kanssa ruokapaikoista ja hän oli saapunut siihen johtopäätöksen, etten piittaa etnisestä sapuskasta. Kiistin tietysti väitteen, sillä se on väärä. Toverin arvio oli kyllä valistuneeksi arvaukseksi ainoa järkevä arvausvaihtoehto, sillä suurin piirtein etnisimmät ruokapaikat, joissa olen käynyt, ovat olleet turkkilaisten yrittäjien pyörittämiä pizzerioita.

Kyse on luultavimmin yhdestä huonoimmista luonteenpiirteistäni, turvallisuushakuisuudesta. Kun menen pizzeriaan syömään, minulla ei ole epäilystäkään ettenkö pystyisi päättämään hetkessä, mitä tilaan. Toisekseen minulla ei ole mitään epäilyksiä siitä, miten pizzeriassa käyttäydytään: Menen sisään, tilaan, makasn, minulle tuodaan pizza ja cola, ripottelen pizzaan oreganoa, syön sen veitsellä ja haarukalla, syön sitä kehää pitkin edeten niin, että minulla on koko ajan lautasellani ympyränmuotoinen pizza, ja viimeiset palat ovat pizzan parhaimmasta osasta, keskustasta. Pizzan syötyäni pyyhin naamani, röyhtäisen, huudan kiitokset ja poistun. Se kaikki lähtee selkärangasta.

Suomessa on pizzapaikkojen lisäksi runsaasti kiinalaisia ravintoloita, enkä ole koskaan käynyt yhdessäkään jos ei lasketa sitä kertaa, kun eräs toinen kaveri tarjosi lounaan muistaakseni vietnamilaisessa sapuskalassa. En ole koskaan epäillyt, ettenkö pitäisi kiinalaisesta ruoasta, mutta kynnys mennä syömään sellaiseen on ollut korkea siksi, etten tunne etikettiä etukäteen, enkä luultavasti tietäisi, mitä edes tilaisin. Eilen kuitenkin kävin Ciné-päivääni upotetulla parin-kolmen tunnin tauolla kaverin suosittelemassa kiinalaisessa ravintolassa Tapiolan kulttuuriaukion laidalla, paikassa nimeltä Yang Cheng. Tilasin pienen empimisen jälkeen kevätkääryleet (2 kpl), pekingin kanaa ja coca-colaa. Saatoin syödä kevätkääryleet väärin, eli käsin, mutta muuten kokemus oli miellyttävä. Ruoka oli erinomaista ja sitä oli paljon (ovatkohan annokset siellä mitoitettu kahdelle?), palvelu oli erinomaista ja miljöö viihtyisä. Tosin ympäristön viihtyisyys johtui jo siitä, että olin melkein ainoa asiakas, mikä toisaalta on ravintolan kannalta harmi. Miinuspuolena mainittakoon ruokaa odottaessani kuulunut epäilyttävä mikroaaltouunin kilahdus. Syödessäni minua suututti omat persoonallisuusvirheeni - tällainenkin ruoka on jäänyt aiemmin kokematta siksi, että olen halunnut varmaa tyydytystä kinkku-tonnikala(-salami) -pizzasta.

Varmaa on siis se, että Yang Chengissä käynen toistekin. Huomaan tässä kuitenkin ansan: nyt kun olen tehnyt uuden aluevaltauksen, tulen vaihtelemaan pizzerioiden, kiinalaisten ruokapaikkojen ja Subwayn välillä, eli en ole päässyt viheliäisestä taipumuksestani mihinkään. Joka tapauksessa, suosittelen Yang Chengiä muillekin Tapiolan tienoilla asuville ja asioiville.

Lisäys 24.8.2009 13.42: vaikka olen vuosia blogannut ja kieliasuani parannellut, onnistun silti välillä kirjoittamaan todella huonosti: "...syön sen veitsellä ja haarukalla aloittamalla syömään sitä kehänmyötäisesti niin, että minulla...". Korjasin kohdan.

Uusinta

Luen tällä hetkellä kirjaa Johdatus sosiaalipsykologiaan, ja siinä kerrottiin, että lapset usein katsovat elokuvia uudestaan. Siteeraan:

Lapset ja nuoret ovat luonnostaan kiinnostuneita sellaisesta toiminnasta, jota he eivät vielä täysin osaa, toisin sanoen juuri lähikehityksen vyöhykkeelle sijoittuvista asioista. Varhaisnuoret saattavat katsoa saman elokuvan viisi kuusi kertaakin, jos se on haaste heidän ymmärtämistaidoilleen (ja tietysti muuten kiinnostava). [sivu 112, 3.-6.p.]

En ole ihan varma, pitäisikö minun päätellä tästä jotain itsestäni, sillä katson mielelläni elokuvia uusintoina, eivätkä ne ihan aina ole välttämättä kiinnostavia, vaan saatan muistaa osan korkeintaan keskinkertaiseksi, mutta en vain enää muista, mihin arvioni perustui ja jos muistankin, oliko arvioni reilu. Joskus saatan myös epäillä, että makuni on muuttunut mahdollisesti lyhyenkien aikojen saatossa. Tai sitten ymmärryksessäni on vain jotain vikaa, tai olen jälkeenjäänyt.

Innostun toisinaan leikkimään (taas lapsekkuuteen viittaava sana) elokuva-arvostelijaa. En ole ihan varma, onko uusintojen arvosteleminen näin amatöörinä, jolla ei ole kykyä antaa arviota pelkkiin objektiivisiin seikkoihin perustuen, kovinkaan valaisevaa. Ehkä elokuva pitäisi arvostella silloin, kun sen on nähnyt ensimmäisen kerran teatterissa, jolloin ei ole ehtinyt kyllästymään siihen, ja jolloin se on helpoin asettaa kronologiassa ja muissa merkityssuhteissa oikealle paikalle ettei käy niin, että julistaa klassikon jonkun modernin jäljitelmän jäljitelmäksi.

Tai sitten voi pyrkiä ottamaan kritiikon hommat leikkinä, mitä se tällä tasolla väistämättä tietenkin on.

Linnajoen laiturilla 1

Kesäloman matkat alkavat olla pulkassa, ja jäljellä on enää muutama "vapaa" päivä ja Ciné. Eilen lähdin aamulla aikaisin, tosin melkein liian myöhään, matkaan, ja kävin Porvoossa. Menomatka sujui J.L. Runeberg -laivalla halki itä-uusimaalaisen saariston. Saavuin puolta tuntia ennen matkan alkua lipunmyyntijonoon, ja olin melkein liian myöhässä. Pääsin kuitenkin sisään ja sain istumapaikankin. Maisemat olivat ihan kivat, vaikka kahden tunnin jälkeen, matkan puolessavälissä, ne alkoivat jo tympimään.

Porvoossa oli varsin viehättävä puinen kaupunginosa. Valitettavasti en kuitenkaan ehtinyt hirveästi nauttia siitä. Pitäisi varmaan suunnitella matkoja paremmin. Maanantainen Tallinnan matkanikin oli vähän hakuammuskelua osumatta lopulta oikein mihinkään. Enemmän huomiota sai Porvoon vanha rautatieasema. Varsin idyllinen paikka, jossa tuoksui oikealta rautatieltä, ja jonka ratapihalla pörräsi erikoisempia vetureita. Ensin katselin höyryveturivetoisen junan lähtöä Hinthaaraan (tosin matkustajia ei ilmeisesti ollut, joten en ole varma siirtyikö juna vain syrjään. Ja takarivin pojat, vaiti), ja itse nousin Keravalle asti kesälauantaisin liikennöivän Dm7:n kyytiin. Näin käymättömien rataosien lista pienentyi taas osaltani.

Face your demons

Yritin taannoin miettiä, mitä eroa Helsingillä ja Espoolla olisi asuinpaikkoina sen ilmeisimmän eron (, että Espoo ei rakenteltaan ole perinteinen kaupunki toisin kuin Helsinki, jolla on selkeä keskusta) lisäksi. Kävellessäni Kampista Helsingin rautatieasemalle ymmärsin: Espoossa minua ei ole koskaan tullut häiritsemään feissari. En tiedä, toimivatko he täällä, mutta Matinkylässä ja Tapiolassa ei heitä ainakaan ole näkynyt, ja kyllä ne varmaankin jälkimmäisen tienoilla partioisivat, jos jossain.

Kaupustelijoita täällä kyllä on. Ei ehkä niin paljoa kuin Helsingissä, mutta Isoon Omenaan on näköjään pesiytynyt taas viime talven vitsaus, sähkönmyyjät. Feissarit ovat sentään usein hyvällä asialla. Minua nolottaa aidosti ilmoittaa, etten nyt tällä kertaa ole kiinnostunut tukemaan lasten ja vanhusten mielenterveystyötä. Jotenkin siitä jää sellainen vaikutelma kuin toivoisin mainittujen eturyhmien jäsenten vajoavan vääjäämättä hulluuteen heitteille jätettyinä samaan aikaan, kun minä poika se vaan porskutan korskeana enkä piittaa mistään.

Sähkönmyyjät - ja samalla kaikki liittymäkauppiaat - sen sijaan tyrkyttävät minulle palvelua toivoen, että muutaman euron ("merkittävä") säästö saa minut pettämään palveluntarjoajan, jonka palveluksiin minulla ei tähänkään asti ole ollut valittamista.

Tämä nyt ei ollut vihanpitoa kaupustelijoita kohtaan. Työtäänhän hekin vain tekevät, ja minä se vaan riistän heiltä ja heidän perheiltä leivän pöydästä, kun en suostu tekemään kauppoja.

Puolet lomasta

Onhan se sinänsä ilahduttavaa, että lomalla on ollut juuri sen verran tekemistä, ettei ole hirveästi ehtinyt blogiakaan päivittää. Tai sitten loma on hyvä peite sanottavan puutteelle. Tässä lyhyt yhteenveto loman ensimmäisestä puolikkaasta:

- Tallinnassa ei tarvitse enää käydä. Keksin siellä (ihan hyvällä) oluella istuessani vertauksen käytettäväksi teksteissä: "hymyilee kuin turisti". R-kioskilla myytiin Hustler-merkkistä energiajuomaa, jonka etiketissä lukee: Underground cult-drink for hustlers". Ei kyllä Batteryn voittanutta vieläkään.

- Jos vielä toiste koen tarvetta käydä Korkeasaaressa (ihan kiva paikka, mutta yksi kerta riittänee aika pitkäksi aikaa), niin pitäisi optimoida kulkureitti. En tutkinut asiaa, mutta vaikutti siltä ettei joka aitauksella pysty käymään ilman, että kulkee vähintään kaksi kertaa ainakin yhden aitauksen ohi. Lisäksi paikallisen ravintolan hintataso on ruokaan nähden vähän korkea. Epäilytti eläinten katselemisen jälkeen syödä lihaa.

- Kalliossa on hyvä ruokapaikka, Ravintola Bullman. Pizza on samantasoista kuin Classic Pizzassa, mutta euron pari halvempaa. Kalliossa on lisäksi hyvä leffakauppa, nimeltään Pieni leffakauppa. Runsaudenpula tosin iskee melkein väkisinkin. Mukaan lähti siitä syystä niinkin valtavirtaiset elokuvat kuin One Hour Photo ja Roman Polanski Collection (Rosemary's Baby, Chinatown & Le locataire. En viitsi linkata IMDB:een - ei kai kukaan niitä linkkejä koskaan seuraa muutenkaan?).

Vielä taskukirjoista

Sitähän minun piti vielä, että vuonna 1993 ilmestyneessä Aku Ankan taskukirjassa Sydän paikallaan (157) on yksi "ihan hyvä" tarina nimeltään Majakan Mysteeri, jossa yhden henkilön nimi on Aadolf Hilteri. Hänellä on Eeva-niminen vaimo. Vitsi nyt ei jaksa erityisemmin naurattaa, mutta on silti ihmeteltävä, jos ei nyt kuitenkaan ihailtava, rohkeutta ujuttaa moinen provokaatio tuollaiseen julkaisuun. Minua nyt eivät merkkijonot häiritse, Adolf on ihan tavallinen nimi, ja niin on Hitlerkin (tai ainakin oli joskus), vaikka yksi historian hahmo, jolla sattui sama nimi olemaan, ehtikin saamaan pahaa jälkeä aikaan.

Nyt kuitenkin ensi kertaa huomasin että ruudussa, jossa Mikki palaa Hilterien kartanolle tutkimaan, on kaksi katukylttiä. Toisessa lukee "Sieg", ja toisessa "Hei" (ilman L-kirjainta). Näin siis ensimmäisessä suomalaisessa painoksessa. Tämäkin täytyy pitää mielessä ja tarkistaa sitten, kun uusintapainos joskus parin vuoden päästä ilmestynee. Onkohan alkuperäisessä ollut ihan ällän kanssa?

Observe the obvious

Matkoillani huomasin yhden toisen asian, jonka tulkitsen sukupolvien väliseksi eroksi. Ihan varma en ole siitä, onko tulkintani oikea, vai olisiko kyse vain siitä, että satun sijoittumaan toiseen lokeroon kuin junassa takanani istunut iäkkäämpi pariskunta.

Havaintoni joka tapauksessa oli, että he raportoivat toisilleen välittömän lähiympäristön tapahtumista. "Katso, tuo juna peruuttaa", "onpa se pitkä", "meneeköhän se laiturista läpi", "katso, se on venäläinen juna", "onpa pimeät ikkunat", "no nyt se lähtee". Ajauduin hetkeksi vanhan tutun lukiohybriksen valtaan, mutta loppujen lopuksi itsestäänselvyyksien huomaaminen, tai nimenomaan niiden tiedostaminen (voi itku että minä tuotakin sanaa käytän nyt tosissani) on ihan hyvä taito. Sitä en tosin ymmärrä, miksi joillakin vaikuttaisi olevan tarve täyttää hiljaisuus vaikka väkisin. Kuulun siinäkin suhteessa varmaankin vain eri segmenttiin kuin moni muu.

Vastustan Madonnaa

Palasin takaisin urbaaniin miljööseen. Valitsin luultavasti oikean paluupäivän, sillä huomenna Helsingin puolella esiintyy muuan artisti, jota katsomaan tullaan luullakseni kaukaakin, ja näin ollen päiväjunat olisivat saattaneet olla huomenna hieman täysiä. Ei sillä, ettenkö olisi tänäänkin joutunut Intercityssä vaihtamaan paikkaa tämän tästä, kun ei lippujen mukana tule paikkatietoja, jos ostaa junasta. Sellaisen huomion tosin laittaisin itselleni muistiin, että junassa pystyy maksamaan pankki- ja luottokortilla. Vain Visa Electron ei kelpaa. Mietin tätä eilen pitkään ja hartaasti, enkä ihan äkkiä löytänyt vastausta VR:n sivuilta.

Mietin sitäkin, mitä vastaisin jos inkvisiittori paukkaisi tulisilla kärryillä taivaista eteeni ja kysyisi, miksen mene Madonnan konserttiin, kun kerran "kaikki muutkin" menevät ja ovat siitä niin innoissaan. En osaisi antaa perusteltua vastausta. Minulla on mielipide, jonka mukaan en vain pidä kyseisen artistin (vai kyseiselle artistille tehdyistä?) kappaleista, mutta en tosiasiassa saa päähäni ensimmäistäkään hänen kappaletta. Paitsi yhden, joka on samalla toinen syy, miksi vastustan Madonnaa: hän on vastuussa kaikkien aikojen toiseksi huonoimmasta James Bond -elokuvan tunnusmusiikista. Hänen jälkeensä on tullut vielä yksi huonompi (miten on mahdollista alittaa rima, ja vieläpä Casino Royalen jälkeen, joka oli paitsi erinomainen elokuva, mutta jossa oli myös yksi parhaimmista Bond-teemoista?), joten katson hänen avanneen portin huonoille tunnusmelodioille.

Lehtiafroamerikkalaiset

Olen ollut nyt runsaat 5 päivää kotiseudulla, ja olen pitkästynyt kuoliaaksi 4 päivää sitten. Tapani mukaan olen kuitenkin lukenut vanhoja Aku Ankan taskukirjoja. Yllätyin hieman, kun yhdessä melko "tuoreessa", siis 90-luvun alun taskukirjassa (Roopen päätä ei palele, #128), käytettiin termiä lehtineekeri. Kokeilin hakukoneella etsiä lehtineekeriä, sillä en ollut ihan varma sen merkityksestä - luulin sen tarkoittavan jotain erityislaatuista toimittajaa, en toimittajaa yleensä - ja ensimmäisenä hakutuloksena oli "Rasismia Aku Ankassa".

Kyseinen taskukirja on ymmärtääkseni julkaistu ihan hiljattain uudelleen. Pitäisikin oikein salaa seuraavan kerran kaupassa katsoa, mitä siinä luostarin kirjurin puhekuplassa nyt lukee. Ihmettelen, jos ei sitä ole korvattu jollain modernimmalla, kuten toimittajalla tai lehtimiehellä.

Kuoleva ja kuolematon

Siinä on varmaan jokin sukupolvien välinen kuilu, kun radioiden onnitteluohjelmiin soittavat käytännössä pelkästään eläkeiän jo ohittaneet tai sitä kovaa vauhtia lähestyvät ihmiset. Tietysti kyseessä voisi olla oman äänensä rakastaminen tai kaiken maailman kuultavaksi asettumisen tuoma tyydytys, mutta kaitpa siinä on kuitenkin kyse samasta kuin siinä, että vanhat ihmiset suosivat lankapuhelinta (tai kännykkää, mutta korkeintaan samassa laajuudessa kuin lankapuhelimia).

Nuoremmat vaikuttaisivat suosivan parempia viestintämenetelmiä. Teksti on selvempää (edellyttäen, että osaa kirjoittaa), ja se on vielä paljon kuolemattomampaa kuin radion kautta suodatetut ilmanpaineenvaihtelut, jotka hukkuvat ilmaan samantien. Tätäkin pönötystä sen sijaan voi koko maailma tulla lukemaan vielä vuosienkin päästä.