3D

Tänään oli Helsingin Sanomissa artikkeli Christopher Nolanista (pitäisi Predatorsin lisäksi käydä tosiaan katsomassa Inception), ja vaikka en juttua nyt varsinaisesti lukenut eikä minulla ole tällä hetkellä lehteä käsillä, muistelen jutussa mainitun, ettei Nolan ihan arvosta nykyään muodissa olevia 3D-elokuvia.

En ole nähnyt ensimmäistäkään 3D-elokuvaa - pitäisi käydä sekin puute paikkaamassa oikeastaan - mutta näin teoriapohjalta en itsekään ymmärrä, millaista lisäarvoa 3D-tekniikalla on annettava elokuvilla. Ilman muuta visuaalinen ilme on merkittävä osa elokuvaa, muttei minusta niin merkittävä, että kolmiulotteisuus (vaikka 2D-projektio eli silmänkääntötemppu sekin) antaisi jotain sellaista lisäarvoa, että se kompensoisi ylimääräisten kakkuloiden epämukavuuden, ja vielä lisäksi jotenkin parantaisi elokuvakokemusta. Elokuvissa kuitenkin pääasiassa ratkaisee sisältö ja miten se esitetään eikä se, millä tekniikalla se esitetään. Vaikken mustavalkoelokuvista yleensä pidäkään, ei niitäkään huonoiksi tee mustavalkoisuus, saati sitten kaksiulotteisuus.

Ehkä olen joskus mielipiteineni se nuorison halveksima papparainen, joka lukee vanhanaikaisesti jotain paperikirjojakin-voitteko-jätkät-kuvitella sen sijaan että heijastaisin tekstin suoraan verkkokalvolle jollain taskuprojektorilla. Tarkoitukseni ei ole kuitenkaan teilata 3D-tekniikkaa uuven ajan hömpötyksinä - minusta on hyvä, että tekniikka kehittyy, ja 3D-elokuvien olemassaolon oikeutuksena on vähintäänkin se, että niiden seurauksena saatetaan kehittää jotain, millä on jopa minusta jotain selvää merkitystä. Enkä voi kieltää, etteikö 3D-elokuvilla saattaisi olla jotain lisäarvoa tavallisiin filmeihin nähden - voin kuvitella, että ainakin "animaatiot", eli nykyään tietokoneitse toteutetut elokuvat saattaisi jopa hyötyä kolmeulotteisuudestaan. Niihin tekniikkaa kai pääasiassa onkin sovellettu.

Pride and prejudice

Vaikkuisiin korviini kantautui jossain vaiheessa tieto, että seksuaalivähemmistöt marssivat Helsingissä yksilönvapauksiensa puolesta. Täytyy myöntää, mutta olen aina pitänyt näitä pride-marsseja hieman turhina - olen ajatellut, että kaupunkilaiset suhtautuvat jo valmiiksi hyväksyvästi asianosaisiin seksuaalivähemmistöihin, ja maaseudulta se ei marssimalla kitkeydy, vaan tilanne korjautuu kun vanha sukupolvi siirtyy vanhuuseläkkeen kautta manan majoille homottelemaan.

Ilmeisesti olen kuitenkin ollut väärässä. Kuten joka ainoa suomalainen ja varmaan ulkomaalainenkin tietää, Pride-kulkuetta vastaan hyökättiin hivenen terroristimaisella otteella, ja muutamaa päivää myöhemmin Helsingin Setan toimistolla käytiin tuhrimassa hakaristejä seiniin. Sinänsä minua ei yllättänyt juurikaan se, mistä porukasta nämä häiriköt olivat, mutten silti lakkaa ihmettelemästä myöskään sitä, miten sellaiset ihmiset, jotka eivät tyypillisesti ole kovinkaan vanhoillisia ja hartaita kristittyjä (tai muita vastaavia fundamentalisteja), viitsivät nähdä niin kamalasti vaivaa ja vihastua siitä, että aikuiset ihmiset haluavat petiinsä muunlaisia aikuisia ihmisiä kuin rettelöitsijät. Ottaako se todella niin luonnon päälle, kun jotkut ovat päässeet yli väkinäisen heteroutensa todistelun, jonka voi vielä jotenkuten ajatella olevan epävarmojen nuorten tärkeysjärjestyksessä jossain pohjaa ylempänä?

Mutta ehkä en viitsi nyt päivitellä ja luetella kaikkia niitä voiherrantähdittelyjä, joita närkästyneen arvoliberaalin pitäisi tapauksen tiimoilta päästellä. Tyydyn vain korostamaan sitä, että minua yllätti se, että vielä nuoremmatkin voivat olla äärikonservatiivisia. Uskon kuitenkin, että tässä oli kyse pikemminkin pienen huligaanivähemmistön satunnainen isku kuin varsinaisesti suomalaisen yhteiskunnan homoja vastaan tunteman vihamielisyyden osoitus. Olen tietysti ollut väärässä ennenkin.

Suomalainen epävireessä taas

Taidan valittaa samasta aiheesta joka kesä, kun on ensin pitkään värjötelty talven kourissa. Tulen sen verran valtavirtaa vastaan, että hyväksyn kesään kuuluvan tietyn määrän hellepäiviä. Se on ihan kivakin, että välillä on todella kuumaa, sillä vaikken siitä pääsääntöisesti nauttisikaan, arvostan kuitenkin suomalaisen ilmaston vaihtelevuutta, eli sitä että on selvästi toisistaan erottuvat vuodenajat, ja niitä on useampia kuin kesä ja talvi. Itse jaan kevään vielä alku- ja loppukevääseen, kuten teen myös syksylle.

En silti panisi pahakseni, jos tällaiset äärimmäiset jaksot olisivat hieman lyhyempiä. Nyt on kai juhannuksen jälkeen ollut melkein yhtä soittoa tällaista paahdetta, ja ainakin viimeisen viikon ajan on ollut melkoisen tukalat oltavat. Lehdessä taidettiin tänään sanoa, että tiistaina Ruotsiin saapuisi matalapaineen alue, joka työntäisi kuuman ilmamassan Suomestakin itään, mutta mitä vielä; tuoreimpien ennusteiden mukaan tiistain jälkeen jokin näkymätön käsi vain kääntää uunin suuremmille tehoille.

Mikä neuvoksi? Kotona tukehdun ja tuskastelen, ja mikä ärsyttävintä, en pysty nauttimaan kotona niistä asioista, joita tapaan tehdä. No hyvä, on tietysti mainio idea lähteä jonnekin - eilen olin aamupäivästä alkuiltaan kaupungilla, kävin käveleskelemässä, syömässä, oluella pariinkin kertaan ja elokuvissa. Kuitenkaan en voi koko päivää olla poissa, ja näin sunnuntai-iltana voisi olla mukava katsoa kotisohvalla elokuvaa tai pari jaksoa jotain sarjaa. En vain viitsi tehdä niin, koska tiedän etten pysty nauttimaan siitä hikisenä, tuskastuneena, kun hiki tarttuu sohvaan kiinni ja on muutenkin epämukavaa. Eikä tässä auta, vaikka pitäisi räppänää auki ympäri vuorokauden. Paljon ne ilmanjäähdyttimet maksoivatkaan? Vaikka halvemmalla pääsisi, jos tulisi edes pari ei-helteistä päivää, tai vaikka sataisi yöllä, tai pirulauta lämpötila laskisi edes yöllä jonnekin 10-15 asteen tietämille.

Huomenna sitten riemusta kiljuen töihin, jossa ihmisen lapsi saa nauttia ilmastoinnista. Voisikohan sinne jäädä yöksikin?