Drop dead

Etenkin töissä minulla on usein ongelmia small talkin kanssa - yhteiset puheenaiheet muiden kanssa tuntuvat olevan kovin vähissä. Vuosi sitten ongelmia aiheutti se, etten seurannut (enkä totisesti seuraa vieläkään) Putousta. Tänä vuonna on tuntunut, ettei siitä ole töissä puhuttu korkeintaan kuin ohimennen, ei ainakaan minun kuullen, ja silti lehdissä tuntuu olevan jatkuvasti kissankokoisin kirjaimin otsikoita, miten Putouksen viimeisin jakso on aiheuttanut valtavaa närkästystä, ikään kuin olisi kyseessä suurikin kohu.

Ehkä näin on, mistä sitä näin vieraantuneena olentona tietää mille ihmiset tuhahtelevat tykönänsä, mutta toisaalta käy kyllä mielessä sekin, että kaikki nämä skandaalit voisivat olla vain maksettuja mainoksia, jotta ohjelmalle saataisiin lisää katsojia. En minä muutakaan syytä keksi, miksi jonkun BB-talon tapahtumat pääsevät uutisotsikoihin asti, hyvä ettei Helsingin Sanomista ole tarvinut lukea niitä juttuja, ja sekin on vaatinut sen että on suodattanut perjantaisin ilmestyvän Nyt-liitteen typerimmät jutut pois (itse asiassa en koskaan katso siitä muuta kuin tulevan viikon TV-elokuvat ja että mitä leffateattereissa mahtaa pyöriä).

Näihin vainoharhaisiin tunnelmiin siis. Henkilökohtaisena tilityksenä voisin mainita, että olen taas pitkään ollut jatkuvasti väsynyt, enkä tajua mistä se voisi johtua. Alkaa jo vähän kyllästyttää. Taidan käydä lääkärissä pyytämässä että testaisivat kilpirauhasen arvoja. Ensiksi kuitenkin päätin kokeilla joko kahvin dramaattista vähentämistä, ellei sitten perinpohjaista lopettamista. Jotenkin tuntuu, että ainakin viikonloppuisin olen hieman virkeämpi, mutta silloin en toisaalta juokaan kuin kupin tai pari aamulla. Töissä sitä menee toisinaan melkein ketjussa, ja jostain luin ettei kahvinkittaaminen ole virkeyden kannalta hyvä juttu, vaikka juuri sen vuoksi sitä joskus aloitin juomaan.

Yksinäiset

Jälleen kerran pitkittyneen kirjoitustauon katkaisemiseksi olin ajatellut kirjoittaa tekstin, jossa kävisin läpi viime aikoina lukemiani kirjoja, siis ne molemmat. Sitten kuitenkin ajatus alkoi tympäistä. Olisin varmaan loppujen lopuksi tullut suositelleeksi kumpaakin, vaikka ne eivät synnyttäneetkään minussa haltioitunutta hurmosta kiistattoman nerouden edessä. Oikeasti pitäisi lukea 10 kirjaa (tai katsoa 10 elokuvaa), ja niistä voisi valita yhden tai korkeintaan kaksi, jotka kannattaisi mainita muille. Suurin osa kulutettavasta kulttuurista on kuitenkin vain ihan hyvää, tai ne kolahtavat vain tiukan subjektiivisella tasolla, eivätkä toimi muille.

Fakta silti on se, ettei minulla ole muutakaan asiaa. Napina siitä, miten joka ikinen töherrys, vaalimainoksen rikkominen ja pusikkoon pissaaminen sataa Soinin laariin hänen kannattajiensa mukaan, ei oikein riitä jutun aihioksi. Pakko siis valita silti kirjallisuuskatsaus. Esittelen kuitenkin vain lyhyesti, niin en tule nolanneeksi itseäni ontoilla analyyseillä.


Kari Hotakainen: Huolimattomat. Pidän ihan Hotakaisesta, ja Huolimattomien asetelma vetosi minuun. Antero Mokka on yksinäinen komisario, joka on kovin tottunut olemaan ja elämään yksin. Leila Korhonen on "siivousliikettä" pitävä nainen, joka on erikoistunut miehisten paineiden ja puutteiden siivoamiseen. Tuo ilmaisu nyt ei vakuuta minuakaan, eli sanalla sanoen on siis prostituoitu. Hän kohtaa hankalan ja harhaisen asiakkaan, ja kalauttaa tältä tajun kankaalle ja jättää katuojaan tekemään kuolemaa. Komisario Mokka saa jutun hoitaakseen. Huolimattomat jättää kuitenkin kovin vähän käteen, kiinnostava aihe jotenkin onnistutaan hassaamaan. Tällainen kosminen yksinäisyys (...) vaatisi pitkällistä käsittelyä, ja jos henkilökohtaisia toiveita saisi esittää, hirsipuuhuumoria. Olen kuitenkin lukenut Hotakaiselta hauskempia ja / tai pidempiä romaaneja. Aiheen vuoksi voisi kyllä mennä tarkistamaan teatteriversion, sellainen kun kai olisi tulossa (kts. Ryhmäteatterin sivut).

Paolo Giordanon Alkulukujen yksinäisyys oli parempi. Sekin käsittelee henkisesti vammautuneita ihmisiä, joiden on tavalla tai toisella hankala muodostaa yhteys toiseen ihmiseen. Nuorena jalkansa rikkonut Alice haluaa kaveri- ja rakkaussuhteita, mutta ne eivät pidemmän päälle onnistu. Matemaattisesti lahjakas Mattia taas on menettänyt nuorena kehitysvammaisen siskonsa, ja hän pelkää yhteyttä. Kai minä tätä sitten suosittelen (vaikka vähän alemmuudentuntoa ja kitkerää kateutta aiheuttaa se, että Giordano on näköjään yhtä vanha kuin minä. Missä minun esikoisteokseni on?).