Pitkäksi venähtäneet tauot houkuttaisivat aloittamaan bloggauksenkin taas tyhjästä, mutta olkoot nyt.
Istuin tässä viikolla eräässä infotilaisuudessa miettimässä, miksi oikeastaan olen paikalla. Suurin syy oli varmaan se, että tilaisuus ei ollut pääkonttorissa, vaan jossain, mistä oli lyhyempi matka Tapiolan Subwayhin lounaalle. Eipä sillä, varmasti tilaisuuden sisältö oli ihan asiaa, se ei vain suuresti koskettanut minua. Yhdessä osiossa sitten pyrittiin havainnollistamaan tietovarastojen rakennetta, mutta käytännössä demonstraatio oli mainosta yhdelle ilmaisohjelmalle, jolla toimihenkilöraasu pääsisi eroon näppäilemisestä ja rumista käyttöliittymistä. Oli niin helppo, että salin nörttiteknisesti vähemmän orientoituneilta vaikuttaneet innostuivat suunnattomasti ohjelman helppokäyttöisyydestä.
Vaikka ihminen tarvitsee haasteita välttääkseen apatian, olen ollut hieman sitä mieltä, että esimerkiksi työelämässä haasteiden pitäisi piillä asioissa, eikä teknisten työkalujen asettamissa rajoitteissa. Briljeerausviettiä on parasta harjoittaa lähinnä vapaa-ajan peleissä. Kuitenkin haukotusta peitellessäni tulin ajatelleeksi, että kenties työkalujen käytön vaikeus tai kryptinen ja (siten siis) pelottava ulkonäkö eivät välttämättä ole ihan huonoja asioita. Kuinkahan monta kertaa olen itse välttänyt suuremmat ongelmat sillä, että en ole uskaltanut ajaa ominpäin vaikeilta kuulostavia ajosarjoja? Olen kuullut kauhutarinoita takavuosilta siitä, että joku on niin tehnyt, ja sitten viettänyt lukemattomia ylityötunteja korjatessaan käsin aiheuttamaansa vahinkoa. Voisi siis ajatella, että työkalujen vaikeus on vastaava ominaisuus kuin luonnossa eläinten suojavärit ja ärsyttävät hajut. Eläin ei syö myrkyllistä kasvia, koska se näyttää väärältä tai löyhkää myrkyltä.
Täysin sivuseikka on tietysti se, että vaikeiden asioiden hallitsemisella voi näyttäytyä pätevänä niiden silmissä, jotka eivät uskalla koskeakaan rumiin, 70-luvulta näyttäviin tekstiruutuihin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti