Aloin muutama päivä sitten inventoimaan levykokoelmaani. Tarkoitus on tehdä levyistä jälleen yksi excel-taulukko ja katsoa vähän, raaskisiko luopua muutamasta ihan vain siksi, että noita on arviolta nelisen sataa, joista suurin osa on hankittu lukion lopun ja viime syksyn välillä, siis 19-25 -vuotiaana.
Olen joskus jostain kuullut tai lukenut, että ihmisen musiikkimaku koostuu enimmäkseen siitä musiikista, jota kuuntelee tuossa iässä. Kuitenkin huomaan, että minulla on loppujen lopuksi erittäin laaja valikoima huonoja levyjä, joista en piittaa musiikin itsensä vuoksi, vaan paremminkin siksi, että olen halunnut esittää marginaalimusiikin ystävää., ja ollakseen marginaalimusiikin ystävä on oltava tykkäävinään mahdollisimman tuntemattomista ja ammattitaidottomista ("aidoista, epätuotetuista") yhtyeistä.
Kyse on siis siitä, että sitä muiden ihmisten tavoin haluaa kuulua viiteryhmään. Hedelmällisempää varmaan olisi ollut ostaa enemmän bändipaitoja ja niittejä, värjätä hiukset ja lähteä Tuska-festivaaleille pussikaljalle, jonne kaikki olettivatkin minun tänä vuonna lähtevän. En kuitenkaan suuremmin piittaa elävästä musiikista, ja toisekseen minua kiinnostaa raskaassa musiikissa itse musiikki, ei elämäntapa. Joidenkin mielestä ne ovat erottamattomat; itse en näe mitään syytä sille, miksi niiden pitäisi olla. Manowarin sanoitukset eivät ole peruste, vaikka itsekin arvostan kyseistä yhtyettä.
Julkaistaan tämä merkintä nyt, niin pysyy kirjoitusrutiini yllä. Tai oikeastaan kirjoitin tämän jo aiemmin, joten puhutaan nyt sitten julkaisurutiinista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti