Viikonloppu Tampereella

Kaikista maailman paikoista vietin valtaosan viikonlopusta Tampereella. Muuan toveri oli kysellyt joulun alla, kiinnostaisiko esittelykierros Pyynikin Käsityöläispanimolla kalusto- ja tuote-esittelyineen, ja kyllähän se kiinnosti. Tiesin jo etukäteen, että menen varmaankin autolla, mutta mietin kyllä muodon vuoksi hetken aikaa rautatiekyyditystä. Lippujen hinnat tuntuivat yhtäkkiä kalliilta - autolla kun suurin osa kustannuksista on piilossa - joten valinta oli selvä, varsinkin kun taisin jo aiemmin valittaa, kun pääsen ajelemaan niin harvoin nykyään.

Lähdin joskus puoli yhdentoista aikaan aamulla, joten olin melko tasan yhdeltä perillä hotellillani, rautatieaseman viereisellä Cumulus-hotellilla. Kävin ilmoittautumassa sisään ja tarkistamassa äkkiä huoneeni (pettymys, sillä ikkunat olivat eräänlaiselle sisäpihalle päin, eikä ratapihalle, kuten kuvittelen vastakkaisissa huoneissa ikkunoiden olleen), ja kävin syömässä keskustan Dennis-pizzeriassa.

Panimo oli jossain urbaanissa korvessa, parinkymmenen minuutin bussimatkan päässä asemalta. Nyt kun katselen paikka Google Mapsista, huomaan sen olleen lähellä Raholaa ja Tesomaa. Kaupunginosat eivät sano minulle mitään, mutta lähellä Poriin johtavaa junarataa siis. Panimo itsessään tuskin olisi ulkoapäin tunnistanut -- Atrian entisiin tiloihin se oli laitettu pystyyn. Esittelykierros sen sijaan oli varsin kiintoisa, varsinkin kun panimomestari itse maisteli vieraiden kanssa omia tuotteittaan, ja jutuista tuli lennokkaita. Tosin tästä on kai osin kiitettävä yleisöä (muita kuin meidän seuruettamme kylläkin), joka kyseli aika innokkaasti ja osin jopa asiantuntevan oloisesti asioista. Suosittelen joka tapauksessa muillekin oluenystäville, tosin kannattaa varata lämmintä vaatetta. Jopa minun tuli kylmä lopulta.

Illemmalla menimme vielä teatteriin. Olin itsekin ostanut lipun, koska en keksinyt sen kummempaa tekemistä ja tuttavani nyt joka tapauksessa oli sinne menossa. Vuorossa oli siis Tuomas Kyrön Kerjäläinen ja Jänis. Teatterikokemukseni on varsin rajoittunutta, ja parhaita näkemiäni tähän asti on ollut Tikkurilan teatterin 'Charles Dexter Wardin tapaus' ja Vaasan kaupunginteatterin 'Pohjanmaa'. Kerjäläinen ja Jänis ei päässyt näiden joukkoon. Top-10 -listalleni kylläkin, mutta vain siksi etten ole nähnyt kymmentäkään teatteriesitystä aikuiselämäni aikana. Pidemmän päälle väsyneitä vitsejä, enkä ainakaan pääsääntöisesti oikein perusta puskafarsseista.

Sitten grillin kautta hotelille. Salakuljetin makkara-perunat hotellihuoneeseeni, söin ja menin nuk-kumaan. Kahdeksalta sunnuntaiaamuna hotelli-aamiaiselle ja sitten automatkalle kotiin. Moottoritie oli puoliautio. Sunnuntai-iltana pääni on edelleen kipeä. Perjantaina olin töiden jälkeen "muutamalla" oluella, ja tiesin että lauantaina olisi lievä krapula (ja sitten lisää olutta), mutta ihmettelen, miten nyt sunnuntaina voi vielä särkeä. Panimon vetoisuus? Teatterin istuimet ja niskojen jännittäminen? Äh.

Jumbo

Kun en kerran voi enää pääsääntöisesti kulkea autolla töissä, täytyy hurjastelut keskittää viikonloppuihin. Varsinkin nyt, kun on kylmä, pelkään että akku tyhjenee. Lähdinkin tänään aamusella Jumboon etsimään jumppamattoa painonhallintaarisia pyrkimyksiäni edistääkseni. En kovin usein käy tuossa vantaalaisuuden ytimessä, ja joka kerta olen ajanut harhaan. Vihdintielle on helppo päästä, ja siitä edelleen Kehä III:lle, mutta oikean erkanemisliittymän valinta on aina ollut pettymys. Ei ole jäänyt yhteen kertaan, kun olen sihdannut väärään liittymään, ja ajautunut lentokentän risteykseksi ristimääni risteykseen, jonka ohitettuani olen käynyt jossain tekemässä aina U-käännöksen päästäkseni Jumboon johtavalle tielle.

Tälläkin kertaa alkumatka ei tuottanut ongelmia, kuten ei tietysti pitäisikään. Vihdintie oli tosin liukas - risteyksissä Hopeanuoli lähti sutimaan, minkä vuoksi viiletin koko menomatkan varsin varovaisesti. Kehätie taisi olla kuivempi, mutta sielläkin ajoin sen verran varovaisesti, että jossain kohdassa takanani tullut Skoda-kuski taisi näyttää minulle keskisormea. En ole ihan varma, mutta siltä se minusta näytti. Pian pariskunta ohittikin minut. Tällä kertaa valitsin erkanemisliittymän yhtä liittymää ennen kuin intuitioni olisi minulle sanonut ja kappas vaan, löysin itseni suoraan Jumbon parkkihalliin vievästä risteyksestä.

Se on kyllä sanottava, etten ole koskaan varsinaisesti pitänyt Jumbosta. Ehkä ongelma vain on, etten käy siellä kovin usein, mutta eksyn siellä helposti. Kauppoja ei ole aseteltu siististi jonkinlaisen keskusaukion ympärille lyhyeiden käytävien päähän, vaan käytävät ulottuvat pitkälle, ne kaartuvat ja ovat monessa kerroksessa. Saatoin silti löytää kaikki paikalliset urheiluliikkeet. Harmi vaan, ettei yhdessäkään niissä näkynyt jumppamattoja. Lähdin kaikista kyllä pois, ennen kuin kukaan myyjä tuli hätyyttämään. Matto löytyi Citymarketista.

Lähdin pois. Minun piti lukea tenttiin (johon pääsin lopulta palaamaan iltaseitsemältä, ja silloinkaan en jaksanut kovin kauaa keskittyä), joten ei ollut aikaa hengailla. Ajoin pois parkkihallista, ja seurasin Kehälle johtavaa viittaa. En tiedä, minne oikein ajauduin, mutta löysin itseni lopulta siitä lentokentän risteyksestä. Pahus.

Noin muuten on kehuttava ilmaa. En muista, koska olen viimeksi ollut ulkona auringonpaisteessa, mutta eiköhän liene jotain marraskuun alkua se, ehkä lokakuuta. Ulkoilutin pitkästä aikaa kameraakin, mutta mitään mainittavaa ei tarttunut kennoille.

Puolivuotiskatsaus

Niin taas vierähti puoli vuotta, enkä riviäkään fiksua tekstiä saanut aikaiseksi tänne. Tietysti muuten olen ilmaissut itseäni, mutta pääasiassa tavoilla, joilla en koe olevani millään muotoa rakentava. Tapoihin kuuluu joka tapauksessa selitellä kirjoitustaukoja, joten menköön: ei ole ollut mitään sanottavaa, eikä ainakaan riittävästi aikaa kypsytellä päähän jotain julkaisukelpoista. Pahoitteluni siitä.

Tietysti aina voisi kertoa kuulumisista. Kesä meni autoilevaa elämäntapaa kypsytellessä, alkusyksy elokuvafestivaaleilla käydessä, loppusyksy puuhailin varjoissa työpaikan vaihtoa, ja alkutalven myötä byrokratia ja irtisanomisaika jäivät taakse. Työeläkevakuutusmaailma vaihtui henkivakuutusmaailmaan. Teorian kannalta hyppy on varsin pieni, mutta käytännössä muutos oli varsin iso yrityskulttuurin vuoksi, ja toisaalta valtiovalta ei puutu ihan yhtä tarkasti yhtiön tekemisiin, vaan yhtiöillä on omat tuotteensa, ja siis myös tuotekehitystä. Samankaltaisissa tehtävissä olen silti edelleen. Valitettavaa on se, että autoileva elämäntapakin jäi sitten paitsioon sen vuoksi, että työmatka suuntautuu nyt sellaisiin osiin Helsinkiä, joihin ei mielellään autolla kulje, eikä parkkitilaa ole kuin murto-osa siitä, mihin Espoossa työskennellessä sai tottua. Kulttuuriero porvarillisen Espoon ja viherhipsterillisen Helsingin välillä on suuri. Tietysti joukkoliikennevälineet mahdollistavat työmatkan käytön esimerkiksi lukemiseen, mutta nyt kun vihdoin ja viimein saatiin talvi, en oikein tahdo tarjeta - aamun ensimmäiset bussit ovat usein kylmiä.

Uutena vuotena oli parin kaverin kanssa ulkona. Haastoimme toisemme pudottamaan painoa terveellisempään suuntaan kesään mennessä. Oma tavoitteeni on 20 kiloa. Mikäli tihrustin tänä aamuna vaakaa oikein, on jäljellä 18 kiloa. Taktiikkani on toistaiseksi ollut jättää sokeri (lähes) kokonaan pois, tarkkailla annoskokoa työmaalla, ja joululahjaksi saamani Polarin Loop-rannekkeen pakot... innostamana käydä lenkillä lähes päivittäin. Myöskään olutta en ole kotona juonut, vaan jättänyt ne toistaiseksi satunnaisiin ulkoistuntoihin toveriseurassa. Näillä hypätään vuoteen 2014.