keskiviikko 2. syyskuuta 2009

Rakas päiväkirja

Tänään oli jännittävä päivä töissä, ja tunsin itseäni tärkeäksi - pääsin käymään kilpailevan firman luona Helsingissä, kun sijaistin työkaveria yhdessä eläkejärjestelmän sisäisessä työryhmässä. Toisaalta olo oli tyhmä, kun en noviisina oikeasti osannut sanoa mitään, hyvä kun onnistuin esittelemään itseni muille. Kollegoiden, eli matemaatikkojen seurassahan siellä toisaalta oltiin. Jos olisin kokeneempi ja osaavampi, nauttisin luultavasti juuri sellaisesta päivittäisen rutiinin ulkopuolelle menevästä touhuamisesta. Siinä voi melkein tuntea voivansa vaikuttaa asioihin, tai ainakin tulee tärkeämpi olo kuin toimistolla nyhjöttämisestä. Tänään opin, että osatyökyvyttömyyseläkkeet kestävät keskimäärin 3,5 vuotta.

Puhuin aamulla toisen työkaverin kanssa hedelmistä, ja koska olen kesäloman loppumisen myötä aloittanut jälleen kerran terveellisemmän elämän, ostin kaupasta hedelmiä (banaaneja ja jotain "aromikkaita" mandariinejä tai mitä lie) mädäntymään tuohon olohuoneen pöydälle. Lisäksi ostin sinihomejuustoa - ei koskenlaskijaa, vaan Regina Blueta (rasvaa 32%, suolaa 2,2%). Lisäksi Miller genuine draft -olutta. Keväällä ja kesällä meni niin paljon tsekkiläisiä oluita, että kokeilin taannoin yhdysvaltalaista Milleriä, ja ihan kelvolliseksi totesin. Se niistä terveellisistä tavoista. Töissä sentään söin kohtuudella lihamakaronilaatikkoa ja salaattia. Huomenna hernekeittopäivä ja pannukakkua, jota en tyypillisesti pysty vastustamaan.

En käynyt tänään edes lenkillä - iltapäivällä väsytti, ja illemmalla alkoi satamaan vettä. Tekosyy sekin tietenkin on. Yritin vähän siivota ja kompensoida sillä liikuntaa, mutta aika kevyeksi jäi taas.

Ei kommentteja: