Mainitsinko jo, että ostin kourallisen lippuja viime viikolla alkaneille Rakkautta & Anarkiaa -filmifestivaaleille? Tosiaan, vain seitsemään näytökseen olen menossa, ja niistä on nyt puolet nähty. Perjantaina illalla, Bio Rexissä, olin katsomassa sellaista elokuvaa kuin Rubber, joka oli hauska metaelokuva siitä, miten asioita tapahtuu ilman syytä. Elokuvan elokuvassa hylätty autonrengas herää henkiin, ja alkaa listimään porukkaa. Lässähtää hieman hyvän alun jälkeen.
Lauantaina ainoa näytökseni oli heti aamulla, puolenpäivän aikoihin. Kyseessä oli tanskalainen filmi uusnatsin ja uusnatsiympyröihin sotkeutuneen nuoren ex-upseerin rakkaudesta. Odotin ehkä vähän liikoja elokuvalta, kyseessä joka tapauksessa oli vähän pliisu elämys. Natsit ovat ihan hyvä teema elokuvissa, mutta ehkä pelkän homorakkauden ja natsiteeman yhdistäminen ei riitä, vaan olisin kaivannut vähän vielä terävämpää otetta, ja vähemmän siirappia.
Sunnuntain elokuvani oli vasta illalla, yhdeksältä. Se oli italialainen The Double Hour (il doppia jotain). Odotukset eivät sinänsä olleet korkealla - kuvaus viehätti sen verran että olin aiemmin viikolla hankkinut lipun, mutta en muistanut kuvauksesta mitään enää sunnuntaina. Petyin silti vähän. Alussa elokuva vaikutti ihan mielenkiintoiselta mysteerielokuvalta, jossa ljubljanalainen nainen rakastuu yhden illan seuraa hakeneeseen mieheen, ja nämä alkavatkin sitten seurustelemaan, ja sitten mies saa surmansa kartanon ryöstössä. Sitten nainen alkaa hourailemaan. Sitten vedetään matto alta. Lopulta paljastuukin, että kyseessä onkin juonitteleva nainen. En minä tiedä, minusta tämä kompastui omaan nokkeluuteensa, ja leffan loppupuolella vilkuilin useasti kelloani ja mietin, ehtisinkö vielä Matinkylän bussiin, vai pitääkö minun jäädä Länsiväylällä pois. Piti.
Festarit jatkuvat sitten keskiviikkona osaltani kolmella elokuvalla, ja (muistaakseni) sitten torstaina vielä yhdellä. Töissä luultavasti tulee olemaan vain työntäyteinen viikko, toivottavasti ehdin ja jaksan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti