Kuljin eräänä aamuna töihin bussilla, ja samaan kyytiin sattui sitten muuan saman firman palveluksessa oleva puolituttava. Hän kertoi lähtevänsä piakkoin ulkomaanmatkalle välimerellisiin maisemiin ja iloitsi siitä, että saa vielä viimeisen mahdollisuuden lämpöön nyt kun Suomessakin oli vihdoin ja viimein alkanut tuntumaan syksyltä. Valehtelin sitten hänelle helteisen lämmön olevan tervetullutta vaihtelua, vaikka tosi asiassa olen itse ottanut viileämmän ilmanalan avosylin vastaan.
Tässä tietysti kävi niin, että nuoren ja viehättävän naisen seura kytki minut jonkinlaiseen mielistelymoodiin, ja yritin luoda alkeellista yhteenkuuluvuuden tunnetta epätotuudenmukaisilla lausunnoilla. Toisaalta voisi kuitenkin olla myös sitä mieltä, että arkipäiväisessä keskustelussa, ns. rupattelussa, voi olla ihan tarkoituksenmukaista herättää mahdollisimman vähän vastakkainasettelua, ja olla olevinaan ikään kuin samaa mieltä. Muotoilemalla kantansa vähän epämääräisesti sen voi ajatella olevan vain yksinkertaista toisen asemaan asettumista, eli osoitus empatiakyvystä. Toinen on luultavasti vain ihan hyvillään, kun ei joudu kiivaaseen väittelyyn aamubussissa, ja vaikka tämä sitten kysyisikin empatisoijan mielipidettä, voi kyselyyn aina hivenen myötäsukaisesti vastailla, ettei tämä viileys ole ainakaan vielä haitannut. Etelän lämmöstä haaveileva voi sitten vastata että niin, onhan se vähän niinkin. Kummallekin jää ihan hyvä mieli, paitsi tietysti toiselle, joka soimaa itseään törkeästä valehtelusta ja suoranaisesta petoksesta.
Näin helppoa on tehdä elämästä vaikeaa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti