Olen niin huono esiintyjä, että esimies passitti minut esiintymiskoulutukseen. Myönnän, että vaikka työnkuvani vaatii esiintymistä, en sanottavammin pidä esiintymisestä vaan pysyn mieluiten takapiruna. Matemaatikkona pystyn sallimaan itselleni asiakastapaamisissakin sen, että olen siellä enemmän asiantuntijan roolissa, jolloin pystyn vallitsevien matemaatikkostereotypioiden turvin esiintymään hieman syrjäänvetäytyvästi - olemaan introverttinä esiintymistilaisuudessa. Koulutuksessa en kuitenkaan voinut (ja voi huomenna) tehdä niin, vaan siellä olisi tarkoitus nimenomaan yhdistää sulava esiintyminen ja asiantuntijuus.
Tänään jouduimme esiintymään ryhmän edessä kaksi kertaa. Sain kuulla olevani ilmeikäs ja kirjakielinen. Vaikka kyseessä olikin vain paremman sanottavan puutteessa keksitty piirre, olen silti otettu joka kerta, kun kuulen tuon. Se on ollut jo vuosia pyrkimyksenikin. Jossain vaiheessa se oli vain taistelua tarttuvaa (vaikkakin sinänsä mukavaa ja jotenkin hellyttävää) Oulun murretta vastaan, mutta jossain vaiheessa siitä tuli tiedostamaton tavaramerkkini. Nykyään huomaan heti, jos puheenparteni lipsuu puhekieliseksi - tosin lipsuminen on melko harvinaista, yleensä joudun tekemään töitä kuulostaakseni normaalilta ihmiseltä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti