lauantai 24. huhtikuuta 2010

Aseenne: asenne

Kun kerran aloin saivartelemaan sanojen merkityksistä, niin on yksi sana, jonka käyttöä olen ihmetellyt, ja se on asenne. Olen ymmärtänyt, että asenne on jokaiseen ihmiseen liitettävä ominaisuus, joka kertoo ihmisen suhtautumisesta johonkin asiaan tai asioiden joukkoon (esimerkiksi kaikkeen). Kuitenkin usein sanotaan: sillä ihmisellä on asennetta! Tämä kuulostaa kummallisesta - totta kai kenellä tahansa ihmisellä on asennetta. Yhtä hyvin voisi ilmoittaa, että sillä ihmisellä on suhtautumista johonkin asiaan! Tai että sillä ihmisellä on vaikkapa mielialaa!

Asenne tuntuisikin viittaavan pikemminkin aivan tietynlaiseen asenteeseen: rehvakkaaseen, röyhkeilevään ja ehkä hivenen itsekkääseen. Ainakin omassa elämässäni olen useimmiten kuullut sanaa käytettävän viitatessa juuri tuohon kuvaukseen sopivasta henkilöstä.

Lisäksi asenne tuntuisi kielenkäytössä sisältävän oletusarvoisesti määreen hyvä. Jos asenteen yhteydessä käytettäisiin eksplisiittisesti jotain määrettä, tarkoittaisi asenne sitä, mitä sen nähdäkseni oikeasti pitäisikin tarkoittaa. Kun olin kolmasluokkalainen, ja marisin vähän itsekkäästi siitä, kun aina meidän piti esittää näytelmiä koulun juhlissa, sain opettajalta kuulla paitsi ensi kertaa olevani nuori mies, myös että hän ei pidä asenteestani, eli toisin sanoen että asenteeni oli huono. Ehkä jos olisin ollut vielä rehvakas ja röyhkeä, niin iäkäs opettajamme olisi tyytynyt sanomaan vain: "Nuori mies, sinulla on asennetta".

3 kommenttia:

Hyvärinen J. kirjoitti...

Olen pitkälti samaa mieltä kanssasi. "Asenne" voi hyvinkin olla röyhkeää. Ainakin se on jotakin sellaista, jota sanan käyttäjä toivoisi itsellään olevan.

Tänä päivänä "asenne" sanana tuo mieleen jotakin samaa kuin 80-luvulla äidinkielenopettajan muka nuorekkaana korostama "fiilis" tai arvatenkin joskus menneiden sukupolvien aikana "kiva".

"Asenne" on jotakin, jonka sanan käyttäjä kokee tärkeäksi ja jota hän haluaisi itsellään olevan, mutta jota hänellä ei mielestään kuitenkaan ole. "Asennetta" voisi olla tällaisella nelikymppisellä äijällä vaikkapa se, että hän hankkisi jokasään moottoripyörän ja tarakalle lyhythiuksisen daamin, joka laulaa 99 ilmapallosta. Säälittävää on se, että tämän ikäpolven edustaja vaikkapa opettajana toimiessaan kuvittelee "asenteen" olevan 99 ilmapalloa.

Niinpä minustakin "asenne" on kielteinen termi.

Janne kirjoitti...

"Ainakin se on jotakin sellaista, jota sanan käyttäjä toivoisi itsellään olevan."

Tätä yritinkin hakea, se ei vain tullut kirjoittaessani alkuperäistä merkintää mieleen. Sanan käyttäjä vaikuttaisi suhtautuvan "asenteelliseen" henkilöön ihailevasti.

Tämä on varmaan klopin ja elämäänäkemättömän ymmärtämättömyyttä: 99 ilmapalloa?

Hyvärinen J. kirjoitti...

Se ilmapallojuttu viittasi Nena Kerner -nimisen, täällä jo ammoin unohdetun, mutta saksankielisessä maailmassa ilmeisesti edelleen vaikuttavan, tähdenlennon "Neunundneutzig Luftballons" -pophittiin joskus 80-luvun alkupuolella. Muitakin vaihtoehtoja varmaan löytyisi, mutta tuo tuli mieleen, koska Nena käsittääkseni oli vähän eurompi ja kiltimpi versio Tina Turnerista, ehkäpä jopa yhdenlainen wannabe-sellainen - tai mikä sopisikaan tähän yhteyteen paremmin kuin maisteri Höglundin villeinä vuosinaan lanseeraama "möchtegern-sellainen". Turhan nuori taidan minäkin olla juuri sen ajan piirteitä tunnistamaan, parempia esimerkkejä olisi pitänyt hakea vähän lähempää tätä päivää. Idea kuitenkin oli, että "asennetta" on usein sellaisella, joka ihailee jotakin, jolla hän näkee olevan/olleen "asennetta", joka puolestaan voi ulkopuolisen silmissä olla kopio jostakin "asennetta" kantaneesta jne. Itseään ruokkiva käsite tuo asenne, eikä juurikaan innosta uuden innovoimiseen.