keskiviikko 7. huhtikuuta 2010

Pelimies

Viikonloppuna intouduin käynnistämään myös yli vuosi sitten ostamani PlayStation3:n, johon en ole varmaan koskenutkaan sitten viime huhti- tai toukokuun. Hetken siinä meni, kun päivitin paitsi masiinaan jääneen Fallout 3:n sekä järjestelmän. Tänään sitten sattumoisin pari työkaveria juttelivat keskenään poikiensa pleikkaroinnista, ja käynnistin illansuussa koneen jälleen kerran. Kone alkoi tyrkyttämään minulle rekisteröintiä PlayStation Networkiin. Kuulemma ilmainen, joten päätin sitten kirjata tietoni ylös.

Ehkä se kannatti. Muistelinkin blogituttava-Atson taannoin kirjoitelleenkin PS3-kokemuksistaan, ja huomasin, että PSN:stä pystyi ostamaan paitsi lisäosia peleihin, myös varsinaisia pelejä. Demoja olisi saanut ladata ilmaiseksi. PSN:n "lompakkoon" sai ladattua fyffeä luottokortilla. Pistin parikymppiä likoon, ja latasin itselleni vanhat kunnon Pinball Dreamsin ja Pinball Fantasiesin, taisivat maksaa 4,95 euroa kappale. Lisäksi vajaalla kympillä latasin Fallout 3:n lisäosan, Broken Steelin. Nyt on sitten pakko taas pelata.

Työtoverit raportoivat, etteivät voi joka kauppamatkalla ostaa pojilleen (vai tyttöjäkö lienivät, en nyt yhtäkkiä olekaan varma) pelejä, koska ne ovat törkeän kalliita. Niin ne ovatkin. Toivottomana poikamiehenä olisi toki mahdollista sijoittaa useinkin seitsemänkympin peleihin. Vaikka en olekaan konsoliini viimeisen vuoden aikana juurikaan koskenut, olen kyllä silloin tällöin silmäillyt Citymarketin pelihyllyä. Eipä ne hinnat houkuttele minuakaan.

2 kommenttia:

Atso Suopanki kirjoitti...

Kiva että löytyi koneelle käyttöä. Flipperiä tulee aina vähän väliä pelailtua, etenkin PD:n Steel Wheeliä. Suosituksia: Uncharted 2 (demo), Heavy Rain (demo) ja Shatter (latauspeli).

Eipä noissa kauppojen pelien hinnoissa ole mitään järkeä, ei kyllä tulisi mieleenkään laittaa 60, tai edes 50 euroa peliin. Itse olen ostanut pelit joko Huuto.netistä, Amazonista, AxelMusicista tai Playsta. Heavy Rainin ennakkotilasin Verkkokauppa.comista (44,40e pkuluineen). Aika paljon on tullut noin säästöä.

Onko sulla muuten Fallout 3:sta se ihan perusversio, vai Game of the Year Edition? Onko toiminut ongelmitta? Se on jäänyt hankkimatta, kun PS3-version bugisuudesta on tullut luettua niin paljon, toisaalta monilla kai peli toimii ongelmitta.

Janne kirjoitti...

Kyllä minulla on ihan se perusversio. En osaa ihan arvioida, miten pitkälle viime keväänä pelasin, mutta ainoa häiritsevä bugi tuli vastaan ihan alussa, peliksi naamioidussa hahmonluonti-episodissa, jossa pitää ottaa osaa kokeeseen, ja koetilaisuus ei alakaan pulpettiin istumalla, vaan peli jää siihen, eikä tuolista voi muistaakseni noustakaan. Ratkaisu on tallentaa peli siihen, ja sitten samantien ladata kyseinen tallenne, jolloin koetilaisuus jatkuu.

Alle 50 euroa (uudesta) pelistä alkaa kuulostamaan jo vähän järkevämmältä.