tiistai 23. syyskuuta 2008

Nykytila

Kauhajoella sitten paukkui. Se ehkä kertoo jotain yhteiskunnan nykytilasta. En sitten tiedä, mistä kertoo se, että keskustelupalstat ovat nyt täynnä vänkyröitä jotka itkevät, kun Jokelasta ei opittu mitään. Niinpä. Tietenkin se on kansanedustajien ja hallituksen, ja jonkun Helsingin Sanomien keskustelupalstalle kirjoittaneen mielestä myös 4.000-5.000 euroa kuukaudessa tienaavien vika, ettei 10 kuukaudessa ole parannettu kaikkia suomalaisia mielenterveyden ongelmistaan. Tietenkin tämänkin kaverin mieli vinoutui vasta kuluneen 10 kuukauden aikana, ja vuosi sitten hän oli ihan tavallinen nuori, jonka alitajunnassakaan ei muhinut mikään pieni ongelma, josta olisi saattanut kasvaa iso (tosiasiassa en tietenkään tiedä, mutta jotenkaan en usko tällaisen mielentilan syntyvän yhdessä, tai edes kolmessasadassa yössä).

Tällainen tapaus on tietenkin valitettava, ja siksi minua tympäisee se, että nämä vänkyrät käyttävät tapausta hyväkseen agitoinnissa ja luultavasti oman tärkeytensä todistelussa (enkä ole varma, teenkö nyt itsekin niin). Yleinen ilmapiiri huomioon ottaen en ihmettele, että mielet järkkyvät, eikä hoitoa ole helppo saada, eikä edes oikein hakea.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

...ja ainakin tilannetta parantaa jos sisäministeri eroaa..

En tajua tätä.
Mitä ihmettä hyötyä siitä olisi vaikka koko hallitus eroaisi?

Janne kirjoitti...

Kaveri tiesi kertoa, että joku ilmeisesti kysynyt pääministeriltäkin, että aikookos tämä nyt erota. Niin kuin että mitä ihmettä?