Huomasin (jälleen) olevani tyhmä kuin vanha, sukkahiellä kyllästetty saapas. Katselin nimittäin uusia ylioppilastehtäviä tältä syksyltä ja totesin, etten pääsisi enää reaalista (tosin fysiikka kirjoitetaan vasta myöhemmiin ja ainakin kemiasta, josta en kyllä omana aikananikaan tehnyt kuin yhden tehtävän) läpi, ja äidinkieli oli jo silloin keväällä 2001 hilkulla - ei tosin siksi, että olisin kokenut olevani huono siinä, vaan siksi, että jostain syystä arvosanat vaan olivat huonot (edelleenkin hieman ihmettelen, miten opettaja voi antaa minulle L:n, ja miten se L voi sitten pudota A:han tai B:hen. Olisin mielestäni ansainnut jotain siltä väliltä). Tänä syksynä ei ole vielä kirjoitettu matematiikkaa ja englantia, ja niistä kuvittelisin pääseväni edelleen läpi, vaikkakin ehkä hieman huonommin arvosanoin. Yliopistomatematiikalla ei hirveästi ole kirjoituksissa käyttöä, enkä siitäkään tunnu enää muistavan kovin paljoa nyt, kun olen mahdollisesti tulevan SHV-tutkinnon takia lueskellut mm. todennäköisyysteoriaa ja stokastisten prosessien kurssien materiaalia, jotka vaativat reaalianalyysin ja lineaarialgebran vahvan hallinnan; jopa matriisien kertolaskua jouduin miettimään tovin, vaikka se nyt pitäisi osata vaikka unissaankin. Eikä puhettakaan siitä, että muistaisin enää mitään hyödyllisiä teoreemoja jonojen suppenemisista tai mistään mittateoreettisista tuloksista nyt puhumattakaan. Toivon todella, ettei jo nyt ole liian myöhäistä verestää muistojaan siltä osin.
Lukiotietämyksen kanssa on toisin. Joskus tuntuu, että pitäisi ylioppilastutkintokin suorittaa ihan suoraan uudestaan ja tällä kertaa vielä niin, että siitä jää käteen jotain muutakin kuin typerä paperi, jolla ei edes tee mitään. Toisaalta mietin, että onkohan se nyt kertakaikkiaan vaan osa kohti kolmeakymmentä käymistä, että muuttuu tyhmemmäksi, eikä enää rehellisesti tiedä juuri mistään mitään, toisin kuin tuore ylioppilas luulee tietävänsä.
4 kommenttia:
On, se on osa kohti kolmeakymmentä käymistä.
Harmin paikka. Sellainen kohta piti vielä lisätä tuohon merkintään, että minusta tuntuu että korkeakoulun käyminen vain tyhmensi minua. Siellä tuli tenttejä varten opiskeltua juuri sen verran kurssin asiaa, että pääsi läpi. Samaan aikaan yleistieto rapistui lukion tasolta, eikä se sielläkään mitenkään huipputasolla ollut. Nyyh. Ehkä alan taistelemaan ikääntymistä vastaan tekeytymällä ikinuoreksi, tai ehkä paremminkin ikilukioälyköksi. Tosin kolmenkympin väsynyt apatia taitaa torpedoida senkin hankkeen.
Laskin viime kevään pitkän matikan yo-tehtävät yhdeltä istumalta, tosin otin jossain vaiheessa Maolin avuksi. Yllätyin, että osasin, vaikka luulin etten osaa enää mitään. Tyhmemmäksi kun sitä tässä päivä päivältä muuttuu, karu totuus. Kemia mulla on ihan ok:sti hallussa ja jossain määrin bilsakin, koska niitä oon lukion ja yliopistopelleilyni jälkeen opiskellu paljon, mutta auta armias joku historia tms. Ööp? Tai joku äidinkielen aineistoaine (esim ystävämme RUNOANALYYSI), ei saatana.
Katselin toissapäivänä uusia pitkän matematiikan ylioppilastehtäviä ja mietin, että kyllä se saattaisikin mennä läpi, jopa ilman Maolia. Maolin kanssa nyt ainakin. Puolustelen epävarmuuttani sillä, että yliopistomatematiikka nyt vaan on erilaista kuin yo-kokeiden laskento.
Tämän vuoden kemian tehtävistä en olisi osannut ainoatakaan. Itseasiassa ihmettelin, miten joku voi osata tällaista. Jotain uskontoa ja historiaa nyt en osannut silloinkaan. Jos ihminen ei tarvitsisi unta ollenkaan, voisi jopa lueskella niitä asioita uudelleen.
Lähetä kommentti