Kuten olen kai tehnyt selväksi, kannatan sellaista elämäntapaa, jota kutsun mielelläni provosoivasti keskiluokkaiseksi tai poroporvarilliseksi, mutta joka tarkemmassa analyysissä tarkoittaakin vain jonkinlaista aikuista elämäntyyliä, jossa ei enää möyritä pölyssä ja pizzalaatikoissa kuin siat pellossa, vaan noudatetaan jonkinlaisen kurin - vaikka sitten löyhänkin mutta kurin yhtä kaikki - alaista elämää, jossa oma pesä pidetään puhtaana törkystä säännöllisin toimenpitein ja kaikkiaan noudatetaan elämässä jonkinlaista etikettiä. Voisi sanoa, että toistellaan yksinkertaisen sosiaalisen tanssin askeleita, vaikka ne saattaisivatkin tuntua vähän itsetarkoitukselliselta koreilulta.
Yritänkin aina välillä valaa itseeni tällaista henkeä, mutta fakta on se, että olen edelleen siellä opiskelijapoikatasolla, jossa järjestyksessä on korkeintaan elokuvahylly, ja sekin menee sekaisin sitä mukaa kuin uusia elokuvia tulee hankittua kontrolloimattomasti ja Star Trek -boksien kotelot jäävät ajelehtimaan puolityhjinä maratonien edistyessä nykivään tahtiin, ja samaan aikaan keittiöön kasattu pizzalaatikkopyramidi natisee liitoksistaan kuin vesiputket helsinkiläisellä metroasemalla. Tästä johtuen olikin melko erikoinen elämys käydä vierailulla yhteen, siis yhteiseen asuntoon, muuttaneen tuttavapariskunnan luona. Olen tottunut siihen, että isäntä tarjoaa pullollisen olutta tai itä-eurooppalaista väkevää viinaa. Tällä kerralla kuitenkin minulle tarjottiin (sen viinan lisäksi) kahvia ja kahvin kanssa keksejä lautaselta. Mieleen palasi muistot lapsuudesta, jossa isän ja äidin sisaret kävivät säännöllisesti kylässä tai päinvastoin. Jotenkin se tuntui jo joltain haalistuneelta muistolta menneeltä ajalta, mutta ilmeisesti on olemassa vielä jonkinlainen protokolla, jota sovelletaan vierailijoihin.
Sanomattakin kai on selvää, ettei minulle olisi tullut mieleeni. Jos odottaisin vieraita, niin ymmärtäisin varata korkeintaan ehkä pullon pari olutta ja/tai siideriä. Vierasvaroina minulla on ainoastaan Tallinnasta tuotuja liukuhihnaviinoja. Ei ole siis puhettakaan siitä, että olisi jotain keksejä tai pullaa odottamassa tilaisuuttaan, tai että kävisi edes mielessäni keittää kahvia keittimessä, jossa edelleen lilluu viime viikonlopun kahvin jäänteet ja suodatinpussi - eihän sillä edes kehtaa keittää korkeintaan kuin itselle juuri viikonloppuisin ne laihan ydinjätteen makuiset sumpit.
Ehkä tässä on kyseessä myös jonkinlainen sukupuolten välinen ero. Miestuttujen kanssa olen tottunut perusasioihin, eli niihin tavanomaisiin alkoholijuomiin, joita sitten juodaan tarvittaessa vaikka väkisin miehisen toveruuden hengessä. Naisten luona olen tietysti vieraillut harvemmin, ja nekin kerrat ovat olleet yleensä jonkinlaisia kotipippaloita, joissa vieraanvaraisuuskin tarkoittaa samaa kuin miesten kanssa, eli että juomaa ja mahdollisesti jotain lihottavaa ruokaa kun riittää, niin hyvä.
Saman huomion tein peräti ääneen kynttilöiden polttamisesta, jota tuttavapariskunnan naisosapuoli harjoitti. Äiti on joskus rahdannut minulle tänne kynttilöitä, joita hänen lausuntonsa mukaan voisin joskus pimeinä iltoina vaikka polttaa niin, että asunnosta tulee jotenkin lämmin. Se ei kuitenkaan ole sellainen perusasia, jota olisin katsonut tarpeelliseksi harjoittaa vielä kertaakaan. Minun käytöksestäni ei voi tietenkään vetää johtopäätöksiä miesten käytöksestä yleensä, mutta epäilen, ettei kovin moni yksin elävä mies ei sellaista itseään varten harrasta. En osaa kylläkään perustella epäilyäni. Nyt, nähtyäni sitä harrastusta käytännössä, tulin keksineeksi järkiperustelun sille toiminnalle: säästää sähköä, ja saa esimerkiksi elokuvien katseluun isolta taulu-tv:ltä juuri sen verran valoa, ettei se häiritse, mutta ei kuitenkaan tarvitse pilkkopimeässä hakea kaukosäädintä tai kipeyttää silmiään. (Okei, myönnetään, oli siinä jotain esteettistäkin).
Olin muuten töykeä ja kiittämätön vieras: en ymmärtänyt edes kiittää emäntää vaivannäöstä. Hyvää se kahvi oli ja keksit myös, kiitos. Ehkä jatkossa ymmärrän myös itse harkita rooliani isäntänä perusasioita pidemmälle - siis jos nyt kehtaisin tähän sikolättiin muutenkaan ketään kutsua tai antaa tulla kutsutuksi.
2 kommenttia:
Naiset ne sitten aina jaksavat höösätä, ei sellainen edes sopisi käytökseksi miehelle. Olisin perin yllättynyt jos joku poikamies tarjoaisi keksejä, ellei sillä olisi jemmassa niitä ihan hirveästi ja olisivat menossa pahaksi tms.
Poikamiesluukutkin ovat aina kovin karuja, kun taas sinkkunaisten kodit viihtyisiä. Ehkä liittyy jotenkin pesän rakentamiseen tai johonkin vastaavaan tarpeeseen.
En minä nyt siitä sopivuudesta tiedä, mutta ajatus on vähän kiusallinen. Toisaalta olin niin otettu kokemasta höösäyksestä, että minulle syntyi pieni sisäinen pakko toimia samoin vastaavassa tilanteessa, koska jos en tee niin, olen itsekäs ja huonokäytöksinen paska. Vaikeita valintoja ja tiukkoja paikkoja.
Itse itseäni havainnoiden voisin todeta, että minusta olisi mukavaa, jos oma asunto olisi muuten kuin naisen jäljiltä, mutta tietysti ilman stereotyyppisiä koriste-esineitä ja sellaista. Että olisi vähän sellainen kompromissi naisen pitämän asunnon ja hävityksen kauhistuksen, eli poikamiesluukun, välillä.
Lähetä kommentti