tiistai 30. maaliskuuta 2010

24: 7. kausi

Kun SHV-tentistä selvittyäni minulla oli taas vapaa-aikaa, aloin katsomaan jo jonkin aikaa vuoroaan odottanutta 24:n seiskakautta, ja viikonloppuna sain sen päätökseen. Ajattelin kirjoittaa lyhyen arvion kaudesta, ja koska 24 on kuitenkin melko juonivetoinen sarja, sisältää seuraava teksti juonipaljastuksia, joita ei katsomista vasta harkitseva välttämättä halua tietää.

Kakkosnelosen kuudetta tuotantokautta pidetään yleisesti sarjan huonoimpana. Tämän sarjan ollessa kyseessä se ei tarkoita täyspaskaa, vaan ihan viihdyttävää kautta, joka nyt vain oli selvästi tylsempi kuin muut. Seitsemäs kausi oli onneksi selvästi parempi, vaikka jää silti minusta toiseksi huonoimmaksi kaudeksi kutosen ja kolmosen väliin. Kausi alkaa näennäisesti puhtaalta pöydältä. Counter Terrorist Unit on hajotettu, ja Jack Bauer on joutunut käräjille Washington D.C:hen vastaamaan "äärimmäisistä" kuulustelumetodeistaan. Kesken kaiken FBI hakee Jackin apuun, sillä kuolleeksi luultu vanha tuttu, Tony Almeida, on antautunut voiman pimeälle puolelle. Hieno homma: eipä ole ristinä CTU:ta, jota vaivaisi myyrät ja päivän terroristien häirintäyritykset. Lisäksi nyt kun ollaan itärannikolla, ei presidentinkään tarvitse olla sattumalta Los Angelesissä.

Kovin äkkiä sarja kuitenkin palaa vanhoihin uomiinsa. CTU:n tilalla on FBI, ja äkkiä tehdään selväksi, että sielläkin vaikuttaa myyrä, joka avittaa vihollisia, eli afrikkalaista massamurhaaja-diktaattoria ja maailman suurinta pahaa: valkoihoisia, oikeakätisiä, puvuin ja solmioin sonnustautuneita heteromiehiä. Jos 24:n seiskakaudessa jotain vikaa on, niin se on se, ettei se kuitenkaan eroa oleellisesti aiemmista kausista. Jonkinlaista yritystä on, mutta käteen jää vähän sellainen tunne, etteivät tekijät osaa tehdä muuta kuin rutiini-24:ää. Alun afrikkalaiset sotaherrat ovat ainoa piristysruiske, kaikki muu on tuttua. Valkoiset suurkorporaatioherrat, Yhdysvaltoja uhkaavat ohjukset, kaapatut lentokoneet, ja kolmoskaudelta tutut bioaseet.

Ei se mitään. Katsojan onneksi tekijät osaavat kuitenkin ottaa melkein kaikista elementeistä irti sen verran, että hän viihtyy televisioruudun ääressä. Juonenkäänteet ovat ihan herkullisia - ennen kuin ihan lopussa ne menevät minusta hieman liiallisuuksiin, ja liikemäärä muutenkin hiipuu - ja ensimmäinen naispresidentti onnistuu olemaan jotain muuta kuin poliittisesti korrekti valinta tai kutoskauden tummaihoinen hujoppi, josta tuskin kukaan saattoi uskoa että sellainen tyyppi pääsisi johtavaan asemaan. Cherry Jonesin esittämä Allison Taylor on, kuten jossain toisessa arvostelussa todettiin, paras 24-presidentti sitten David Palmerin.

Entä muuta? Carlos Bernardin esittämää Tony Almeidaa oli todella ilo nähdä, vaikka hänen juonittelunsa hipoi 24-skaalallakin uskottavuuden rajoja: ensin afrikkalaisten ja Jonas Hodgesin lukuun, sitten kuitenkin Bill Buchananin ja Chloe O'Brienin lukuun, sitten aseteollisuuden huippupampun (tai jonkun suurliikemiehen, jäi vähän epäselväksi) lukuun, ja sitten kuitenkin lopulta oman itsensä lukuun.

Jackin apuri, naispuolinen FBI-agentti Renee Walker (Annie Wersching) oli ihan kelpo hahmo, jonka tarkoitus oli selvästi kuvata sitä, miten sääntökirjan mukaan toimiva virka-agentti sortuu Jackin karskeihin ja moraalisesti arvelluttaviin keinoihin, ja miksi nämä keinot juuri ovat arvelluttavia. Suosikki-sivuhahmoni oli kuitenkin Jeffrey Nordlingin esittämä agentti Larry Moss, joka toi mieleen hieman 24:n alkuvuosien toisen suosikki-sivuhahmoni George Masonin. Harmi, että Mossin piti kuolla.

Valitettavasti seiskakauden loisto hieman himmenee vuorokauden viimeisillä tunneilla. Tonyn viimeiset yritykset päästä suorittamaan pääsuunnitelmansa ei vaan vedä vertoja päivän aiemmille tapahtumille, ja vaikka loppu jääkin avoimeksi, ei se kuitenkaan jää ihan niin jännittävään paikkaan, että olisi pakko nähdä jatko. Tietysti kahdeksas kausi on katsottava sitten DVD:ltä aikanaan, ja tuoreimpien uutisten mukaan se jääkin sarjan viimeiseksi. Vaikka en nauti suosikkisarjojeni loppumisesta, voi ratkaisu olla ihan hyvä. Minun on vaikea enää kuvitella, että 24 onnistuisi irrottautumaan onnistuneesti rutiineistaan ja yllättämään iloisesti.

Ei kommentteja: