tiistai 5. elokuuta 2008

Sukupuolirooleja

Tein Hakalan Erkit ja palasin kotiseudulle Pohjanmaalle, tosin vain muutamiksi päiviksi. Kyllästyin jo päivässä, mutta en jaksa palata vielä eteläänkään etenkään, kun pitäisi kipaista pohjoisessa viikon jälkipuoliskolla.

Löysin kuitenkin varmasta jemmasta laukullisen koulukirjojani ala-asteen kahdelta ensimmäiseltä luokalta 80- ja 90-lukujen taitteesta. Aapiskukossa opetettiin sitten kirjaimia, ja erään kirjaimen kohdalla oli kuva, jossa kalapuikkoviiksekäs isä lukee pojalleen iltasatua. Mietin, ettei tällaisia varmaan tehdä nykyään. Kuten muistaakseni viikonlopun Helsingin Sanomista opin, nykyään lastenkirjoissakin isät hakkaavat äitejä ja muuten vain pelottelevat lapset vapiseviksi hermoraunioiksi - lehdessä olleessa jutussa oli esittelyssä lastenkirja, jossa karhuperheen isän "tassu heiluu". Sukupuoliroolit siis elävät ja voivat hyvin.

Ei kommentteja: