Mistä tietää, että on tulossa vanhaksi? Tarkoitan sitä elämänvaihetta, jossa ei olla enää nuoria aikuisia, vaan sitä seuraavalla tasolla - sinänsä "vanhoja" ei ihmisiä taida enää olla, tai raja ainakin kulkee hyvin korkealla, ja toisellakin puolella monet yrittävät väkisin pitää kiinni menetetystä nuoruudestaan.
Vastauksia kysymykseen on varmaan vaikka kuinka, mutta tänään löysin itsestäni taas yhden pahaenteisen merkin. Ostin nimittäin aamusella uuden puhelimen lisäksi uuden, hienon, tallentavan digiboksin huolimatta siitä, etten ole pariin vuoteen katsonut juurikaan televisiosta muuta kuin DVD-kanavaa. Kotiin päästyäni ryhdyin nuoruuden ylemmyydentuntoisen suhtautumisen kodin viihde-elektroniikkaan keralla asentamaan hienoa boksia, enkä arvannut, että kestäisi 7 tuntia, ennen kuin työstä tulisi valmista, enkä vieläkään tiedä, mitä tein aluksi väärin.
Perinteisen miehiseen tyyliin ryhdyin puuhaan ilman ohjekirjaa, muttei kestänyt kymmentäkään minuuttiakaan, kun olin vanhuksen elkein selaamassa sitä, enkä saanut selvää, mitä tässä oikeastaan pitäisi tehdä. Jälkiviisaana tiedän, että sain piuhat nopeasti aseteltua oikein. Kanavia ei kuitenkaan löytynyt, ja ruudun alanurkassa ollut signaalitasomittari ei luvannut hyvää. Yritin kerta toisensa jälkeen kanavahakuja, eikä tärpännyt. Yritin eri antennipiuhoja, otin välillä modeemin pois päältä - minulla on kaapelimodeemi ja yksi ainoa toimiva antennipistoke, vai miksi niitä nyt pitäisikään kutsua - mutta mikään ei auttanut. Lopulta päätin palauttaa koko roskan takaisin kauppaan ja vaatia oikeuksiani. Onnekseni kuitenkin ennen vessakäyntiä pistin viimeisen kerran kanavahaun, ja kun palasin asioiltani, kanavat olivat löytyneet. Edelleenkään en ymmärrä, mitä tein väärin. Nuorena olisin saanut vehkeen toimimaan (...) miltei heti, enkä ainakaan olisi polleantärkeänä edes suunnitellut laitteen palauttamista ennen, kun jok'ikinen MacGyver-trikki olisi kokeiltu. Nyt miltei soittelin Welholle ("teidän kaapelissa on vikaa!") ja Onoffille ("teidän tikissä on vikaa!"), kas kun en kuluttajasuoja-asiamiehelle ja Hannu Karpolle ("köyhää on taas kyykytetty!").
Operaation jälkeen keräsin sitten nuoruuspisteitä, ja opettelin käyttämään uutta kännykkääni, jollaisen kanssa minua vanhemmat ovat takunneet ja kironneet. Nuoruuspisteet nollautuvat kuitenkin muistellessani myyntitilaisuutta, jossa nuori mies puhui ja puhui, enkä minä oikeasti tajunnut mitään, kunhan nyökyttelin päätäni ja valitsin puhelimen käytännössä merkin ja ulkonäön perusteella. Taidanpa ostaa kävelykepin, niin voin köpötellä selkä kumarassa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti