tiistai 28. heinäkuuta 2009

Kirjoitusblokki

Periaatteessa suhtaudun blogikirjoitteluuni jonkinlaisena kirjoitusharjoitteluna, ja tavoitteeni olisi tuottaa mahdollisimman paljon tekstiä siinä toivossa, että kehittyisin kirjoittajana.


Joskus kuvittelen, että kirjoitusvälineellä on merkitystä. Ennen vanhaan riitti kynä ja paperi, ja vähän aikaa sitten riitti blogi ja Bloggerin käyttöliittymä. Nyt testaan Linuxille asentamaani kevyttä ja korutonta sovellusta. En ole ihan varma, onko se askel eteen- vai taaksepäin. Ensimmäisellä yrittämällä se ei ainakaan auttanut siihen perustavaa laatua olevaan ongelmaan, että minulla tuntuisi olevan jonkinlainen tarve kirjata ylös jotain, mutta kun ryhdyn toimeen, en keksikään mitään sanottavaa.


Tai keksin kyllä. Tänäänkin olin jo julkaista eräänkin merkinnän, mutta siitä tuli varsin pahantahtoinen vihamerkintä. Ainoa mainitsemisenarvoinen asia siitä merkinnästä oli se, että minusta Kauppalehti on Taloussanomia parempi, sillä jälkimmäistä tuntuvat kirjoittavan 7 Päivää-lehteen pyrkivät harjoittelijat. Tietysti uutisartikkelien kommenttiosastot kylähulluineen ovat välillä viihdyttävää ajanvietettä.


Lisäys myöhemmin: Hieno ohjelma ei näemmä osannut kirjata otsikkoa oikein.

Ei kommentteja: