keskiviikko 8. heinäkuuta 2009

Muutoksia (ehkä)

Olen pitkään yrittänyt tuudittautua siihen, että kun itse seuraavan kerran muutan, muutan pysyvästi. Käytännössä siis omistusasuntoon. Mikäs tässä Matinkylässä on asustellessa, kun kaikki arkipalvelut on konttaamismatkan päässä. Tänään kuitenkin sorruin impulsiivisen kohtauksen saattelemana tiedustelemaan uutta vuokra-asuntoa Lauttasaaresta. Sellainen jonkin verran nykyistäni kalliimpi kämppä, mutta isompi ja pikaisen google-analyysin mukaan vähintään yhtä loistavalla paikalla kuin nykyiseni, ellei paremmallakin. Siis lyhyt keskustaan (se sijaitsee siis Drumsön itäpään tietämillä), lähellä ruokakauppa (ja vähän matkan päässä ostoskeskus), videovuokraamo, kirjasto ja pizzeria. Paikka on kollegan mukaan hyvin rauhallinen vaikka sijaitseekin Lauttasaarentien välittömässä läheisyydessä. Olutkuppiloita en ole ehtinyt vielä tarkistaa. Tosin lähetin vasta sähköpostilla tiedustelun vuokranvälittäjälle, enkä törppönä tajunnut antaa edes kännykkänumeroani, jos sitä olisi päässyt nopeastikin katsomaan. Ja mikäli oikein arvaan, joku vie sen nenäni edestä. Katsotaan nyt silti. Harmittaa tietysti, että vielä kehittelyvaiheessa oleva espoolais- ja matinkyläläisidentiteettini on heitetty hukkaan, jos päädyn muuttoon.

Irtisanoin sanomalehtitilaukseni. Se on ollut suunnitelmissani jo pitkään, sillä lehti on vaikuttanut minusta paljon skandaalinhakuisemmalta ja verenhimoisemmalta juorulehdeltä kuin vakavastiotettavalta sanomalehdeltä. En kuitenkaan kehdannut asiakaspalvelijalle alkaa mankumaan, vaan selittelin, kuinka minulla ei oikein ole aikaa lukea lehteä ja olen sen vuoksi arvioinut, ettei minun ainakaan toistaiseksi kannata jatkaa tilausta. En ole varma, uskoiko hän, enkä etenkään ole varma, teinkö eettisesti oikein. Ehkä lehti todella olisi halunnut jyrkkääkin asiakaspalautetta, jotta se voisi mahdollisesti korjata linjaansa vastaisuudessa. En joka tapauksessa halunnut saattaa puhelinneuvottelua siihen, että asiakaspalvelija olisi joutunut puolustautumaan minua vastaan, kun asia ei häneen mitenkään liity.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Arvelen, että tarkoitit Hesaria? Sen taso on mennyt roimasti alaspäin. Ennemmin luen esim. Kalevaa.

Janne kirjoitti...

Hesariapa hyvinkin. En kyllä keksi mitään korvaavaakaan lehteä, joten ehkä luen vain netistä sitten valtakunnan uutiset ja paikallisuutiset Länsiväylästä.