Yleensä inhoan muuttoja. Ennen muuttopäivää joutuu siivoamaan kahden vuod--- kahden viikon sotkut, sitten joutuu pakkaamaan tavaroita, sitten ne joutuu kantamaan pois vanhasta asunnosta ja sitten ne joutuu kantamaan sisälle uuteen asuntoon. Muuttojen jälkeen olen aina vannonut, että seuraavassa asunnossa asun loppuelämäni. Jostain syystä kuitenkaan muuttoapuna toimiminen, vaikka onkin rankkaa, ei kiristä hermoja ollenkaan samalla tavalla kuin oma muutto. Voi tietysti johtua siitä, että muuttoauttajan toimenkuva on kuitenkin melko kapea, ja siihen ei liity minkäänlaista järjestelemistä ennen ja jälkeen muuton, vaan ainoastaan se aivottomin suoritusosuus. Lopputulos on kovan liikuntasuorituksen jälkeinen euforia (tosin seuraavana aamuna voi näköjään tuntua vähän kipeältä).
Huomasin, ettei Helsingissä käyminen polkupyörällä ole ihan mahdoton saavutus. Minulta meni runsas tunti polkiessa Matinkylästä Lehti- ja Kuusisaaren kautta Kallioon. Matka oli noin 15 kilometriä, ja eksyinkin vain kerran ja harhailin hetken jossain Meilahden ja Töölön rajamailla. Kotimatkallani löysin heti ensimmäisellä arvauksella Helsinginkadun, vaikka en ollut sen tarkemmin tarkastanut reittiä kaverin uudelta asunnolta takaisinpäin. Mikä tuuri.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti