Yritin taannoin miettiä, mitä eroa Helsingillä ja Espoolla olisi asuinpaikkoina sen ilmeisimmän eron (, että Espoo ei rakenteltaan ole perinteinen kaupunki toisin kuin Helsinki, jolla on selkeä keskusta) lisäksi. Kävellessäni Kampista Helsingin rautatieasemalle ymmärsin: Espoossa minua ei ole koskaan tullut häiritsemään feissari. En tiedä, toimivatko he täällä, mutta Matinkylässä ja Tapiolassa ei heitä ainakaan ole näkynyt, ja kyllä ne varmaankin jälkimmäisen tienoilla partioisivat, jos jossain.
Kaupustelijoita täällä kyllä on. Ei ehkä niin paljoa kuin Helsingissä, mutta Isoon Omenaan on näköjään pesiytynyt taas viime talven vitsaus, sähkönmyyjät. Feissarit ovat sentään usein hyvällä asialla. Minua nolottaa aidosti ilmoittaa, etten nyt tällä kertaa ole kiinnostunut tukemaan lasten ja vanhusten mielenterveystyötä. Jotenkin siitä jää sellainen vaikutelma kuin toivoisin mainittujen eturyhmien jäsenten vajoavan vääjäämättä hulluuteen heitteille jätettyinä samaan aikaan, kun minä poika se vaan porskutan korskeana enkä piittaa mistään.
Sähkönmyyjät - ja samalla kaikki liittymäkauppiaat - sen sijaan tyrkyttävät minulle palvelua toivoen, että muutaman euron ("merkittävä") säästö saa minut pettämään palveluntarjoajan, jonka palveluksiin minulla ei tähänkään asti ole ollut valittamista.
Tämä nyt ei ollut vihanpitoa kaupustelijoita kohtaan. Työtäänhän hekin vain tekevät, ja minä se vaan riistän heiltä ja heidän perheiltä leivän pöydästä, kun en suostu tekemään kauppoja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti