Matkoillani huomasin yhden toisen asian, jonka tulkitsen sukupolvien väliseksi eroksi. Ihan varma en ole siitä, onko tulkintani oikea, vai olisiko kyse vain siitä, että satun sijoittumaan toiseen lokeroon kuin junassa takanani istunut iäkkäämpi pariskunta.
Havaintoni joka tapauksessa oli, että he raportoivat toisilleen välittömän lähiympäristön tapahtumista. "Katso, tuo juna peruuttaa", "onpa se pitkä", "meneeköhän se laiturista läpi", "katso, se on venäläinen juna", "onpa pimeät ikkunat", "no nyt se lähtee". Ajauduin hetkeksi vanhan tutun lukiohybriksen valtaan, mutta loppujen lopuksi itsestäänselvyyksien huomaaminen, tai nimenomaan niiden tiedostaminen (voi itku että minä tuotakin sanaa käytän nyt tosissani) on ihan hyvä taito. Sitä en tosin ymmärrä, miksi joillakin vaikuttaisi olevan tarve täyttää hiljaisuus vaikka väkisin. Kuulun siinäkin suhteessa varmaankin vain eri segmenttiin kuin moni muu.
2 kommenttia:
Sehän voi olla, että iäkkäällä pariskunnalla ei vaan ole mitään muuta sanottavaa toisilleen. Harmillista sinänsä...
Paljon mahdollista, ellei sitten kyse ole siitä miltei vahvistetusta sukupolvien välisestä erosta, että vanhemmat vaikuttaisivat antavan aktiivisesti "vieraille" jonkinlaista puhkikiillotettua eli väritöntä kuvaa itsestään, ja siihen kuuluu se, että vieraiden kuullen ei keskustella, vaan korkeintaan toistellaan asioita, joilla joko ei ole mitään tarkoitusta, tai vain se ilmeisin tarkoitus. Mahdoton tietysti sanoa - en tullut kuulustelleeksikaan kyseistä pariskuntaa. Jätän sen tehtävän jälkipolville tai muille.
Lähetä kommentti