Lapset ja nuoret ovat luonnostaan kiinnostuneita sellaisesta toiminnasta, jota he eivät vielä täysin osaa, toisin sanoen juuri lähikehityksen vyöhykkeelle sijoittuvista asioista. Varhaisnuoret saattavat katsoa saman elokuvan viisi kuusi kertaakin, jos se on haaste heidän ymmärtämistaidoilleen (ja tietysti muuten kiinnostava). [sivu 112, 3.-6.p.]En ole ihan varma, pitäisikö minun päätellä tästä jotain itsestäni, sillä katson mielelläni elokuvia uusintoina, eivätkä ne ihan aina ole välttämättä kiinnostavia, vaan saatan muistaa osan korkeintaan keskinkertaiseksi, mutta en vain enää muista, mihin arvioni perustui ja jos muistankin, oliko arvioni reilu. Joskus saatan myös epäillä, että makuni on muuttunut mahdollisesti lyhyenkien aikojen saatossa. Tai sitten ymmärryksessäni on vain jotain vikaa, tai olen jälkeenjäänyt.
Innostun toisinaan leikkimään (taas lapsekkuuteen viittaava sana) elokuva-arvostelijaa. En ole ihan varma, onko uusintojen arvosteleminen näin amatöörinä, jolla ei ole kykyä antaa arviota pelkkiin objektiivisiin seikkoihin perustuen, kovinkaan valaisevaa. Ehkä elokuva pitäisi arvostella silloin, kun sen on nähnyt ensimmäisen kerran teatterissa, jolloin ei ole ehtinyt kyllästymään siihen, ja jolloin se on helpoin asettaa kronologiassa ja muissa merkityssuhteissa oikealle paikalle ettei käy niin, että julistaa klassikon jonkun modernin jäljitelmän jäljitelmäksi.
Tai sitten voi pyrkiä ottamaan kritiikon hommat leikkinä, mitä se tällä tasolla väistämättä tietenkin on.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti