torstai 13. toukokuuta 2010

Routavaurion uhrit

Vietin koko eilisen päivän tosiaan työmatkalla. Pendolino lähti Helsingistä puoli seitsemän aamulla. Neljän aikoihin oli herättävä ja lähdettävä ajoissa asemalle, kun ei bussejakaan ihan parin minuutin välein ihan niin aikaisin kulje. En tiennyt mitään päivän tilanteesta, enkä epäillytkään mitään erityistä, kun pysähdyimme hieman ennen Riihimäkeä odottelemaan ruuhkan purkautumista. Asemaa ohittaessamme satuin huomaamaan, että Helsinkiin matkalla ollut juna oli tunnin myöhässä. Tunnin myöhässä oli myös iltapäivän paluujunamme. Syyksi ilmoitettiin routavauriot Oulun ja Seinäjoen välillä, mutta mitään tarkempaa tietoa en ole mistään vielä löytänyt. Edes lehdissä ei tunnu lukevan mitään, vaikka yleensä ne kyllä muistavat käyttää hyväkseen kansan vastustamattomatonta tahtoa marista pikkujutuista, routavauriotkin ovat varmaan porvarihallituksen "kylmän" linjan syytä, ja VR on tomppeleiden johtama yhtiö, jonka yksityistämisen jälkeen mikään ei ole toiminut, joten pääministerin on erottava välittömästi ja SKP tai Perussuomalaiset nostettava hallitukseen ja niin edelleen, vai miten se nyt menee?

Helatorstain ohjelmaan ei kuulu mitään. Polkupyörän voisi periaatteessa koittaa korjauttaa vihdoin ja viimein ajokuntoon, vaikka ammattiliikkeen huollettavaksi se varmaan pitäisi viedä. Bussikortista joka tapauksessa loppuu tänään kausi, joten suuria päätöksiä olisi tehtävä.

2 kommenttia:

unienvanki kirjoitti...

Aijai. Tähän aikaan vuodesta ns. ammattiliikkeisiin on helposti yli kuukauden jono. Mikä siinä täsmälleen on vikana?

Sattumoisin seurasin eilen aamulla yöjunan etenemistä VR:n sivuilta. Alkuperäinen myöhästymisen syy sille yksilölle oli "henkilökunta". Se antaa aihetta spekulaatioihin, mutta kuitenkin tavallaan oli hauska huomata, että kyllä VR joskus ottaa myöhästymisen myös omaan piikkiinsä.

Janne kirjoitti...

Hyvällä tuurilla siinä ei ole hirveästi muuta vikaa kuin minun epäluottamus sen toiminnan jatkuvuuteen. Luultavasti siis riittää, että käyn tuossa pihassa pumppaamassa renkaat täyteen ja rasvaamassa kettingit. Muistelen kuitenkin polkimien pyörineen hieman virheellisen oloisesti viime syksynä.

Jospa VR:n päivystävällä filosofilla oli vain normaalista poikkeava käsitys kausaliteetista. Routavaurio aiheuttaa (ilmeisesti) nopeusrajoituksia kulkuteillä, mutta junan henkilökuntahan (veturinkuljettaja) tahallaan hidastaa junaa.