perjantai 18. heinäkuuta 2008

Litteän maan sosiologia

Matkoillani näin jonkun viattoman kanssamatkustajan selän takaa lehden, jossa oli ilmeisesti jonkinlainen jatkokertomus. En muista enää kertomuksen, tai kyseisen osan, nimeä, mutta se viittasi lähisuhdeväkivaltaan, ja aukeamalla oli iso kuva miehestä lyömässä naista. Pystyin lukemaan vain katkelmia, mutta se vaikutti olevan jonkinlainen marttyyrikertomus, jossa paha mies ilmeisesti hakkaa ja istuu muiden naisten viereen, ja jossa hameväen puheenaiheet tuntuivat liikkuvan laihduttamisessa, ja ajatukset siinä, miten voisi rankimmin ottaa nokkiinsa siitä, että toinen puhuu laihduttamisesta.

Mikähän lehti oli kyseessä? Haluaisin lukea koko jutun, nimittäin en keksi paljon latteampaa ideaa edes ilmaisjakelulehden kesäromaaniksi kuin lähisuhdeväkivaltaa käsittelevän tarinan kärsivän naisen näkökulmasta. Valitsisin milloin tahansa vaikkapa ilmaisjakelulehden kesädekkarin kuin tuollaisen sinänsä tärkeästä aiheesta puristetun tiedostamisliturgian. Paitsi ehkä tämän ensimmäisen kerran, jos vain löydän lehden jostain.

Olin tänään Öyhönmäen yrjöpöydässä työtovereiden kera. Hävettää, sillä olin pohjanmaalaiseen tapaan tuppisuunapäänä, ja lisäksi minulle tarjottiin kaksi olutta, enkä itse ostanut yhtään. Olen tylsää, pihiä ja tympäisevää seuraa. Kostoksi itselleni kökötin loppuillan kotona (olisin kököttänyt muutenkin) ja pesin pyykkiä. Kone lopetti juuri linkouksen. Postissa tuli tänään Sledge Hammer! -sarjan toinen tuotantokausi. Katsoisin sitä, mutta kun ykköskausikin on tulossa. Tänään tulisi myös Väkivallan vihollinen, jota en ole tainnut koskaan nähdä, ja jonka haluaisin kovasti nähdä, mutta kun se ei tule ihmisten aikaan eikä minulla ole tallentavaa digiboksia. Samperi soikoon.

Merkinnän otsikkoa varsinaisen merkinnän kirjoittamisen jälkeen suunnitellessani tuli mieleeni taannoin lukemani Erlend Loen typerä kirja, Supernaiivi. Muutamia päiviä sitten tulin muistutetuksi ns. Hakka-pelin olemassaolosta. Nyt kun mietin samaan aikaan tuota väkivalta-asiaa, en voi olla ajattelematta, että kirjan päähahmon Hakka-pelifiksaatio olikin jotain symbolista vaimonhakkaamista, kun päähenkilöllä ei ollut (ainakaan vielä siinä vaiheessa) tyttöystävääkään. Niin huonona en kirjaa kuitenkaan pitänyt, että tosiasiassa uskoisin moista tulkintaa.

3 kommenttia:

Panu kirjoitti...

Väkivallan vihollinen -sarjan alkuosa on tylsän vakavamielinen. Jatko-osien jatko-osat singolla-ammuskeluineen ja muine päättömyyksineen ovat paljon hauskempia.

Janne kirjoitti...

Olenkin muuten nähnyt jonkun jatko-osan jatko-osan trailerin tässä muutama kuukausi sitten eräässä elokuvatapahtumassa. Siinä oli ainakin yksi sinkokohtaus.

Piti sitten tilata samantien tuo Death Wish. Harmi vain, että Discshopissa oli tarjolla vain ensimmäistä osaa, kaikki muut olivat joko poistuneet valikoimista tai tilapäisesti loppu :( Ovat kaiketi menneet kuin kuumille kiville.

(Tosin nyt jo kaduttaa, eiköhän nuokin kohta julkaista kaikki osat sisältävässä paketissa).

Panu kirjoitti...

Jossain jatko-osan jatko-osassa on sellainen järkyttävän näköinen kaikki verisuonensa pilalle hepopiikittänyt jengipomo, joka tulee jengiliiveissä rappion merkit näkyvissä oikeuteen, ja liberaalien nynnyjen korruptoima oikeuslaitos vapauttaa hänet ilman muuta syytteistä. Tämän veikon jengiä vastaan Paul Kersey alias Charles Bronson sitten käy naurettavan ylimitoitettua sinkosotaansa. Kyseisessä jaksossa koko Väkivallan vihollinen -eetos on vedetty niin komeasti överiksi, että se on perus-"jätkien videoillan" kulttikamaa, joka pitää ehdottomasti katsoa kaljaa juoden ja mielellään myös kaljalippikset päässä.