Olen yrittänyt harrastaa lyhyiden novellien kirjoittamista ikään kuin ryhtyäkseni sivutoimiseksi pöytälaatikkokirjailijaksi, mutta en tunnu onnistuvan. Joka kerta kun avaan tekstinkäsittelyohjelman - en ole päässyt itseni kanssa sopuun siitä, käyttäisinkö ihan vaan OpenOffice Writeria vai miehekkäästi LaTeXia sopivalla frontend-ohjelmalla (TeXnicCenter, kun olen unohtanut jo Emacsin käytön, eikä minulla sitä olisi muutenkaan enää) - mieleni muuttuu tyhjäksi tauluksi. Hetken tuijotettuani saatan käydä vessassa pudottamassa parit pommit, ja heti mieleeni tulvii ideoita. Muutaman metrin paluumatkan aikana mieleni tyhjenee jälleen.
En oikein tiedä, mistä on kyse. Kyllä minä blogiin osaan kirjoittaa, ja lapsena harrastin hyvinkin paljon tarinankerrontaa - minulla oli halpa mankka, jolla äänitin vanhalle ja kuluneelle kasetille itse luomaani satumaailmaan sijoittuvia tarinoita - mutta enää en osaa. En tiedä, voisiko kyse olla jostain tiedostamattomasta häpeästä - muistan heittäneeni sen satukasetinkin ojaan ala-asteen loppupuolella, enkä muista enää, miksi. Ehkä häpesin. Samasta voisi olla kyse nyt, jos oikein haluamme nojatuolipsykologiaa harrastaa. Samasta syystä varmaan en koskaan pysty kirjoittamaan ylös mieleentulvineita ideoita.
Sitäpaitsi minua on alkanut tympäisemään se, että silloin harvoin kun pääsen kaunokirjallisen tekstin suoltamisessa vauhtiin, tulee tekstistä aina puoliomaelämäkerrallista roskaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti