Olen huono ihminen. Monestakin syystä. Vähäisin syntini on kai se, että latasin matkakortilleni kautta, ja olen kulkenut maanantaista alkaen eli lomani loputtua bussilla pyörän sijaan. Toisaalta ajattelen joskus, että on parempi tukea joukkoliikennettä kuin täysin saasteetonta liikuntaa, sillä joukkoliikenteen tukeminen parantaa sen kannattavuutta, ja kun se kannattaa, saatetaan joukkoliikenneverkosta tehdä kattavampi tai matkustamisesta halvempaa, mikä taas kannustaa ihmisiä valitsemaan bussin tai junan henkilöauton sijaan.
Mahdollisesti suurempi syntini on se, etten sekaannu ventovieraiden ihmisten tekemisiin. Taannoin näin unta, jossa seurasin passiivisena sivusta, kun partavaahtolla itsensä sotkenut japanilaismies yritti raiskata nuoren naisen. Yritys epäonnistui, mutta uni päättyi kohtaukseen, jossa kyseinen nainen tivasi minulta, miksen tehnyt mitään. Tämän unen jälkeen olen havainnut useammin kuin kerran tilanteen, jossa olisin periaatteessa voinut tehdä jotain. Kerran umpihumalainen mies ahdisteli teinityttöjä rautatieasemalla, ja jopa kosketteli heitä. Tänään istuin elokuvanäytöstä odotellessani itkevän tytön vieressä. Yläasteella liikunnanopettaja yritti yhden (1) kerran opettaa meitä poikia olemaan ihmisiä kuolaavien, raivoavien ja möyhöttävien simpanssien sijaan. Hän kertoi, että kärsivän kanssaihmisen oloa helpottaisi kuulemma se, että pysähtyy ja kysyy, mikä hätänä. Muistelin tätä opetusta ja taannoista untani kuunnellessani tytön nyyhkytystä, mutta istuin vain hiljaa, ja katselin muualle.
Minä en tiedä, onko se hyvää vai huonoa käytöstä pitää näppinsä erossa ihmisten asioista. Juopon häiritsemät tytöt jäivät lopulta rauhaan - tosin maksoin passiivisuudestani sillä, että kyseinen juoppo tuli häiritsemään (ei onneksi sentään lähentelemään) minua - ja itkevä tyttö selkeästi rauhoittui tovin kuluttua hänen ystävänsä tultua hakemaan tätä. Ehkäpä juopon tytöt olivat otettuja huomiosta eivätkä halunneet kohtausta, ja ehkäpä itkevä tyttö olisi kokenut töykeät tungetteluni tungetteluna.
4 kommenttia:
Ei tuo nyt vielä niin pahalta puuttumattomuudelta kuulosta...
Muutama viikko sitten puhuin puhelimessa ja ikkunasta satuin huomaamaan kadulla horjuen kävelevän miehen. Mietin itsekseni, olikohan hän humalassa vai iskikö sairaskohtaus, kun kuitenkin oli arkipäivä (toisaalta mies oli hiukan resuisen laitapuolenkulkijan oloinen). Hetken hoiperreltuaan hän yhtäkkiä nytkähti pari kertaa ja lyyhistyi maahan. Hetkeksi häkellyin ja mietin kuumeisesti, voinko keskeyttää puhelun kesken kuumeisten sopimusneuvotteluiden (miltä "sori, pitää tässä välissä soittaa ambulanssi yhelle spurgulle..." kuulostaa mahdollisen sponsorin korviin?), mutta samantien huomasin joukon arviolta 20-25-vuotiaita miehiä, jotka kiirehtivät askeltaan tämän kadulla makaajan luo ja kaivoivat kännyköitään esiin.
Huokaisin helpotuksesta ja jatkoin puheluani, kunnes huomasin ällistyksekseni, että nämä nuorukaiset -- sen sijaan että olisivat soittaneet hätäkeskukseen -- naureskellen filmasivat kännykkäkameroillaan, kuinka kärsivä mies sätki maassa ja yritti ponnistautua istumaan!
Onneksi paikalle tuli melkein samantien keski-ikäinen pariskunta, josta nainen soitti hätäkeskukseen samalla kun mies auttoi kadulla makaajan istumaan ja jututti tätä (ilmeisesti selvittääkseen, onko tarvetta poliisille vai ambulanssille).
Ja nuorilla miehillä oli niin hauskaa, kun he maleksivat matkoihinsa vertaillen kännyköihin tallentuneita filminpätkiä...
O tempora, o mores.
Kenties sponsori olisi raottanut kukkaroaan huomattuaan olevansa tekemisissä ehdottomasti Hyvän Ihmisen (tm) kanssa. Mitenhän paha ihminen olisi, jos teeskentelisi puhelimessa auttavansa raukkaparkaa juopunutta voittaakseen rahoittajan sydämen? Ei kyllä niin paha, kuin kännykkäkameroillaan leikkivät öyhöttäjät.
Pystyykö kännyköillä nykyään jo filmaamaan videoita?
Yhden kerran, VAIN SEN YHDEN, olen todella toivonut, että ohikulkija olisi tullut kysymään mikä on. Olin Rovaniemellä yliopistolla tenttimässä pikapikaa päiväreissulla kun sain soiton, että mummo on kuollut. Kun luuri laitettiin kiinni, olin ihan maassa ja täydellisen yksin. Ja ihmiset vain käveli ohi.
Mutta ymmärrän, että kävelivät. Ehkä miekin olisin. Mutta silloin olisin kaivannut ihan kenet vain kuuntelemaan, että nyt on tosi paha mieli.
Yleensä en itkeskele julkisilla paikoilla ja jos niin tekisin, niin yleensä en halua alkaa vieraille selvittämään, että miksi.
En puutu enkä halua toisten puuttuvan.
Tosi suomalaista??
Nyt kun Mieliisa sanoit, niin ehkäpä minunkin asenne on lopulta se, että haluaisin olla enimmäkseen rauhassa. Ja koska toisille on tehtävä se, minkä haluaisi itselleenkin tehtävän, teenkin itseasiassa oikein.
Lähetä kommentti