Koska olen yhteiskunnan pakottamien normien uhri, ja laihduttamisprojektini on jo edennyt siihen vaiheeseen, jossa ajelehdin passiivisena eteenpäin tehden välillä ryhtiliikkeitä pysyäkseni terveemmillä elämäntavoilla, olen alkanut myös haaveilemaan omistusasunnosta. Olen tässä hieman katkera vakavasti seurusteleville ja avioituneille ihmisille, sillä tämäkin asia on heille huomattavasti halvempaa kuin meille friikeille, eli ns. sinkuille - kaksi yhdessä asuvaa ihmistä ei tarvitse kaksi kertaa niin paljon tilaa kuin yksin asuva. Tiedän kuitenkin omistusasunnossa asuvia yksineläjiä, ja olipa tämän päivän Helsingin Sanomien välissä tulleen Kiinteistömaailman mainoslehtisen sivuilla lyhyt artikkeli opiskelijatytöstä, joka osti asunnon Helsingin keskustasta (Sörnäisistä), ja ilmeisesti rahoittaa sen vieläpä ilman vanhempia ja poikaystävää. Tai ainakaan muuta ei artikkelissa myönnetty. Joten miksen minäkin?
Alkuinnostuksen jälkeen kokeilin Handelsbankenin sivuilta löytynyttä lainalaskuria. Vaikka kuukausipalkkani ylittääkin tietääkseni keskivertosuomalaisen palkan, tietäisi lainaorjuus huimaa laskua elintasossa näin näppituntumalla. En tietenkään olisi asuntoa heti hankkimassa, vaan sitten joidenkin vuosien päästä, kun korot (ja luultavasti asuntojen hinnatkin) ovat matalammalla, opintolainat on maksettu pois ja olen noin kolmekymppinen. Tällä hetkellä yli 35 neliön yksiö Espoosta maksaa vähintään sen satatonnia, ja jos vähänkään paremmalta paikalta (ajattelen lähinnä Olari-Matinkylä-Westend-Laajalahti -akseleita - vaikka miksei myös Matinkylä-Kivenlahti -akselikin voisi houkuttaa Soukkaa lukuunottamatta, mutta niistä seuduista en ole niin varma. Eniten epäilyttää se, että Iivisniemi, Espoonlahti ja Kivenlahti ovat niin halpoja, ja sillehän on oltava jokin syy) asuntonsa haluaa, saa olla valmis tempaisemaan hatusta 150000 verellä ja hiellä ansaittua euroa, eikä tässä ole otettu vielä huomioon hirmuisia korkoja. Lisäksi en haluaisi maksella viisikymppiseksi asti ensiasunnon lainoja.
Joten ei asuntoa vielä. Tästä pääsemme kuitenkin projektiini. Ankeana pakertajana sain kaupassa idean alkaa pitämään kirjaa menoistani ja tuloistani. Tällä tavalla pystyisin paremmin arvioimaan, miten paljon tosiasiassa voisin satsata lainanlyhennyksiin kuukausittain, ja ennen kaikkea voisin varmaan karsia turhia menoja pois kun näkisin selvemmin, mihin kaikki (vuokran eli Kankkulan kaivon lisäksi) menee. Kyllästyn tähän varmaan ennätysnopeasti.
4 kommenttia:
Ensiasunnoksi kannattaa ehdottomasti ostaa kunnon (=kallis?) kämppä, koska ensiasunnon ostajia tuetaan valtion puolesta ihan kivasti.
Sehän on varainsiirtoverovapaata eli säästää sen 1,6% kauppahinnasta, mikä on, luonnollisestikin aina sitä isompi summa mitä isompi on kämpän hinta (oliskohan osannut matemaatikko tämän ihan ittekin päätellä... noh, hyvä että kerroin kuiteski ;D).
Ja ensiasunnon korot saa vähentää verotuksesta. Luvassa siis melko lailla kohtuullisia veronpalautuksia (ainakin meille kävi näin) tulevina vuosina. Ne saa vähentää niin kauan kun siinä ensiasunnonsansa asuu eli esim. meidän tapauksessa toivottavasti seuraavat 70 vuotta, kunnes kuolema meidät talostamme erottaa TAI kunnes valtio päättää toisin.
Ja siis se summa minkä Helsingissä maksaa vuokraisännälle kuukausittain ei varmaan kans ole ihan pieni summa.
Kun muutat sieltä joskus pois, omistusasunnosta saat omasi takaisin. Jos asut vuokralla, et saa mitään pois. Sillä rahalla on elätetty vuokraisäntää ja sinne ne ovat ikuisiksi ajoiksi kadonneet.
Että voin kai suositella ottamaan riskin ja pallon jalkaan ja liittymään velkavankien sankkaan joukkoon :)
Onkos noissa etuuksissa siis mitään ikärajaa? Muistelisin, että jossakin jutussa oli ehtona se, että henkilö olisi alle 30-vuotias. Jos näin on, niin keväällä 2012 pitäisi viimeistään toimia. Luulisin kyllä, että opintolainat saisi siihen mennessä pois alta, että sinänsä ei kai olisi mahdotonkaan ajatus, että siinä vaiheessa voisi viimeistään satsata jälleen loppuelämään. Sinänsähän nykyisestä kämpästä ei ole mikään kiire pois, liikenneyhteydet kun ovat vähintäänkin hyvät (ajattelin alunperin, että ne vain paranevat Länsimetron saapuessa ensimmäisessä vaiheessaan tänne 2012-2013, mutta itseasiassa taitavat huonontua, jos Matinkylä-Tapiola -bussilinjoja karsitaan, ja joudun kävelemään kotioveltani paljon kauemmaksi). Asunnon omituinen ahtaus ja se, että tämä on tosiaan vuokra-asunto, ovat ainoat huonot puolet.
Minulle kun pankkiasiat eivät ole tuttuja, niin kysyisin vielä: voiko kuukausittaisten lyhennysten määrää vaihtaa myöhemmin? Oletan, että palkkakehitykseni on nouseva, jolloin voisin kuukausittain satsata paljon enemmän kuin nyt, ja näin ollen vaikuttaa sekä laina-aikaan ja sitä kautta ennen kaikkea korkoihin, joita pankki saisi rosvottua vähemmän. Vai pitääkö tyytyä siihen, että jos nuorena ottaa lainaan, niin saa sitten myös maksaa sitä sen 25-30 vuotta, vaikka pystyisi suoriutumaan siitä nopeamminkin? Tietysti, mikäs siinä lyhennellessä, kun rahaa jäisi enemmän muuhun.
Moro!
Ensiasunnon ostajan vapautus varainsiirtoverosta on voimassa 40-vuotiaaksi asti, joten siinä mielessä ei hoppua.
30 vuotta on ikäraja pankkien asuntosäästöpalkkiotilin (ASP) avaamisessa. Oman, tosin ei enää kovin ajankohtaisen, kokemukseni perusteella pitäisin ASP:tä edullisimpana tapana hankkia ensiasunto. Tämän vuosikymmenen näihin päiviin saakka edullisen korkotason ja toisaalta huimasti nousseen asuntojen hintatason vuoksi se ei ole ollut suosittu eikä juuri missään mainostettu. Mutta korkotason muuttuessa ja hintojen maltillistuessa idea voi nousta taas kunniaan. ASP-lainan maksimimäärä nimittäin on nykyhintoja ajatellen hyvin pieni varsinkin pääkaupunkiseudulla (ymmärtääkseni 64 000 e, mikä tarkoittanee käytännön pakkoa rahoittaa osa asuntohankinnasta esim. täydennyslainalla, joita pankit toki auliisti tunnolliselle ASP-säästäjälle myöntävät; ei välttämättä kuitenkaan yhtä edullisella korolla ja ehdoilla kuin korkotuettu ASP).
ASP toiminee parhaiten silloin, kun vuokra on edullinen ja/tai on muuten mahdollista laittaa tarpeeeksi ylimääräistä sivuun. Sikäli ASP on helppo, että kun minimitavoitesumma (nykyään ymmärtääkseni vain 10 % asunnon tai kiinteistön ostohinnasta) on säästetty, ei pankilla ole kahta sanaa lainasta ja monista sen ehdoista neuvoteltaessa. Toki tarvittavan lisälainan osalta ASP-asiakas on suunnilleen samalla viivalla tavallista asuntolainaa hakevan kanssa.
Kyllä pankit suostuvat lainaerien muutoksiin. Oman torppamme ASP-lainaan on merkitty ehto, jossa maksuerää voi muuttaa kerran vuodessa suuntaan tai toiseen pelkällä ilmoituksella. Ei ole kokeiltu, millaista byrokratiaa asia todellisuudessa vaatisi. Joissakin lainoissa maksuerän muuttamisesta kuulemma peritään palvelumaksu. Pankit eivät ole kovin aktiivisesti markkinoineet ainakaan maksuerien suurentamista, koska pitkä laina-aika on ollut niiden kannalta edullinen matalien korkojen aikana. Toisaalta taas 90-luvun alkupuolella pankkien luottotappioiden aikaan muistan erään tuttavan kertoneen, miten pankissa melkein levitettiin punaista mattoa, kun hän meni neuvottelemaan maksuerän korottamisesta. Voi olla, että kehitys on nyt kulkemassa enemmän tuohon suuntaan.
Kuudellakymmennellätuhannella ei taida ihan läheltä saada edes roskaisinta röttelöä, eikä ainakaan ilman, että sille saisi tehdä täysremontin, eli rahantarve ei lakkaisi asunto-osakkeeseen. Ehkä tässä pitäisi leikkiä muutama vuosi rahastosäästäjää tai puolimaltillista osakesijoittajaa alkupääoman hankkimiseksi.
Lähetä kommentti