Ilta-Sanomien keskustelupalsta aiheuttaa minulle päänsäryn. Ihanko vakavissaan jotkut pohtivat, onko sellaisia rinnakkaistodellisuuksia olemassa, jotka syntyvät joka kerta, kun ihminen (tai mikä tahansa muu valintakykyinen) valitsee jotain? Kuulemma oikein filosofit ovat sanoneet niin.
Maailma on tietenkin täynnä sofisteja ja muita hömppähumanisteja, joilla on valtava tarve heittää hatusta kaikenlaisia pilvipäisiä teorioita ja silmänkääntötemppuilla, eli "niinkutella", ne todeksi. Ihmettelen silti ihmisten intoa uskoa mihin tahansa soopaan vain siksi, ettei paremminkaan tiedetä - ikään kuin se, että "emme voi tietää" olisi jonkinlainen puoltava seikka asialle kuin asialle.
Oma kantani on se, että rinnakkaistodellisuuksien olemassaolo on mieletön kysymys, koska oletan, ettei niistä voi virrata informaatiota tähän minun omaan todellisuuteeni. Samalla tavalla turhaa on ottaa vakavasti kysymys suuren Cthulhun olemassaolosta muuna kuin Howie-pojan painajaisista ammennettuna keksintönä. Jos virtaus pystytään havaitsemaan, tai jos tähdet asettuvat oikein ja Suuri Muinainen herää ikiunestaan, voidaan asioista keskustella uudestaan. Siihen asti objektiivinen todellisuuskin tarjoaa runsaasti ihmeteltävää, kuten vaikka parittomien sukkien mysteerin, tai ruokakaapissa kasvavan mustan aineen arvoitus.
Ajauduin tässä sisäiseen ristiriitaan. Ajattelin, että minulle on nykyisin melko yhdentekevää, jos joku uskoo Jumalaan - minulla ei ole syytä uskoa, mutta usko tekee asian toiselle todeksi, eikä se minua hetkauta, kunhan toiset pidättäytyvät pilaamasta minun elämääni. Sitten toisaalta suhtaudun tuomitsevasti astrologiaan ja muihin viihdeuskomuksiin, tai "rinnakkaistodellisuuteen", enkä nyt oikein osaa kertoa, mikä erottaa hyväksyttävät uskonasiat tuomittavista. Tässä en halua vedota omaan uskooni, sillä en keksi yhtään ennalta-arvattavampaa vastausta dilemmaan.
3 kommenttia:
Heh, hömppähumanistit...
http://fi.wikipedia.org/wiki/Mahdolliset_maailmat
Nuo hilpeät jutut mahdollisten maailmojen ontologiasta ovat huomattavan kaukana minkään sortin hömppähumanismista tai ylipäätään mistään "humanismista" (minä olen paljon lähempänä hömppähumanismia kuin nuo teoriat). Sopiva rinnastuskohta olisi pikemminkin se fyysikko, joka tuli yhteen filosofian laitoksen seminaariin kertomaan, että nykyfysiikan mukaan ei ole mahdotonta, että minä yhtäkkiä tunneloidun Saharaan: se on vain hyvin epätodennäköistä.
Tunneloitumisen käsitteellä leikkiminen on tosiaan suunnilleen yhtä terävää touhua kuin rinnakkaistodellisuuksilla spekuloiminenkin, joskin tunneloituminen onkin näistä ilmiöistä todellisempi. Itse sivusin tunneloitumista ylioppilaskokeen ainekirjoituksessa, ja olin suunnattoman hämmästynyt, kun en menestynytkään. Ihme homma!
Näkisin, että rinnakkaistodellisuuksilla leikkiminen on ihan hauskaa ainakin jos se innoittaa Star Wreck -tyyppisiä tuotantoja, eikä mitään elämäntaito-oppaita. Toisaalta siitä ei liene (enempää) haittaakaan, jos jonkun ahdistus helpottaa, kun kuvittelee voivansa soveltaa kvanttimekaniikkaa ihmissuhteisiinsa. Kumpaankin tarkoitukseen pilvipäiset teoriat lienevät välttämättömiä, ja ellei joku suhtautuisi niihin vakavasti, jäisi ilomme onnistuneista parodioista (tahallisista tai tahattomista) huomattavasti latteammaksi. Pisteet siis huuruisimmille spekulanteille.
Eiköhän Douglas Adamsin epätodennäköisyysgeneraattorinkin idea liene syntynyt tunneloitumisspekulaatioita lukiessa. Se naurattaa huomattavasti enemmän kun muistaa, mitä siihen ylioppilasaineeseen tulikaan haudanvakavissaan höpötettyä.
Eufemia, hömppähumanistillahan tarkoitan tietenkin hömppäuskovaisia, en kaikkia humanististen tieteiden opiskelijoita, joiden joukossa näitä hömppäuskovaisia tuntuu kuitenkin olevan. Tiedät varmaan kyllä tämän muutenkin, mutta ihan vain siksi päätin alleviivata, jos joku muu ei tiedä.
Tietysti hyväksyn rinnakkaistodellisuudet abstraktioina, mutta en objektiiviseen todellisuuteen kuuluvina objektiivisen todellisina asioina.
Tunneloitumiselle on olemassa fysikaaliset perusteet - tunneloitumista on tosiasiassa pystytty havaitsemaan. Tietenkin erittäin mikroskooppisessa mittakaavassa ja yksittäisten hiukkasten tasolla. En ole kyllä kvanttimekaniikan asiantuntija yhden aineopintotasoisen, huolimattomasti suoritetun atomifysiikan kurssin jälkeen, enkä näin ollen uskalla ryhtyä saarnamieheksi tässä.
Lähetä kommentti