Tänään oli ensimmäinen kerta eläissäni kun kävin raviradalla - Vermossapa tietenkin - seuraamassa muiden asioiden ohella raveja ja jopa sijoittamassa vajaat parikymppiä uhkapeleihin. Hävisin tietenkin kaiken. Pessimisti ei taaskaan pettynyt kuin väsyneen "perkeleen kaakit" verran, mutta ehkä juuri siitä syystä jäi myös saavuttamatta se toiveikas jännitys ja hurmos, jollaista luulen aktiivisten penkkiurheilijoiden usein tuntevan.
Sen kyllä myönnän, että vaikken ravien päälle olekaan koskaan ymmärtänyt, kokemus oli kuitenkin ihan mielenkiintoinen. Etenkin vedonlyöntikuponkeja täytellessä olisi pystynyt periaatteessa tekemään tarkkaa todennäköisyysteoreettista kilpailija-analyysiä jaetun oheismateriaalin avulla. Itse tosin tyydyin lähinnä tilastojen silmämääräiseen arviointiin ja lopullisen valinnan tekemiseen hevosen nimen perusteella. Kuten jo totesin, hävisin kaikki lähdöt. Paitsi yhdessä osuin oikeaan ja olisin voittanut ihan kivasti - jos vain olisin ehtinyt käydä palauttamassa kupongin.
Uhkapeleistä salaa innostuneena ajattelin sitten voittaa rahani takaisin lähiaikoina, ja käydä täyttämässä ja palauttamassa elämäni ensimmäinen lottokupongin. Eihän siinä oikeasti voi mitään voittaa, mutta ehkä lottoamalla saan paremman tuntuman suomalaisesta sielunelämästä ja tapakulttuurista. Sitä paitsi, kyllä kuusi miljoonaa on ainoa tie ulos opintovelkavankeudesta ja vuokraisännän sorron ikeestä (no, aika maltillinen vuokra minulla kyllä on pääkaupunkiseudun yleiseen vuokratasoon nähden). Haaveitahan, vaikkakin sitten epärealistisia, on hyvä olla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti