tiistai 8. joulukuuta 2009

Maailmaa vastassa

En sittenkään päässyt siitä Houellebecq'stä eroon, vaan sattumalta silmiini osui viikonloppuna kirjastossa miehen laatima pitkähkö essee, jos ei kuitenkaan ihan elämänkertateos, H.P. Lovecraft: Contre le monde, contre le vie, englanniksi käännettynä. Varsinaisen esseen lisäksi siinä on Stephen Kingin esipuhe, sekä pari Lovecraftin novellia (The Call of Cthulhu ja The Whisperer in Darkness).

Lukeminen on vielä pahasti kesken (piru kun ei iltaisinkaan tunnu olevan aikaa), mutta muutamia mielenkiintoisia huomioita siinä on jo esitetty. En nuorena, juuri lukiosta selviytyneenä ja Lovecraftin Laihian keltalattiaisesta kirjastosta löytäneenä, tajunnut rivien välistä mitään. Lovecraft suhtautui arkisiin ja tyypillisten ihmisten mielenkiinnon herättäviin asioihin, siis seksuaalisuuteen ja rahaan, hyvin nuivasti, ja piti realismia kirjallisuudessa rumana asiana. Houellebecq kirjoittaa [s. 57]:
If an author were to be defined, not by the themes he addresses, but by those he avoids, then we would be forced to agree that Lovecraft's position is rather unique. In his entire body of work, there is not a single allusion to two of the realities to which we generally ascribe great importance: sex and money. Truly not one reference. He writes exactly as though these things did not exist. So much so, that when a female character does intervene in a story (which occurs altogether twice) one feels an odd twinge of bizarreness, as if he had suddenly decided to describe a Japanese person.

Vielä mielenkiintoisempi on kuitenkin eräs toinen huomio, jonka Houellebecq esittää. Takavuosina oli meilläkin näitä juhanafgranneja, jotka fantasioivat ulkoavaruuden viisaista, älykkäistä ja hyväntahtoisista asukeista, jotka johdattavat ihmiskunnan, tai ainakin niihin uskovat, jollekin uudelle tietoisuuden tasolle, jossa saamme tuntea taas rauhan elinaikanamme. Lovecraftin teoksessa muinaiset jumalat ja muut avaruudesta tulleet värit sun muut varjot paitsi ajoivat seinähulluuteen kaikki, jotka... no, siis kaikki, ja sitten söivät ihmiskunnan, tai vähintäänkin kaikki tarinan henkilöt. Ihmistä toisaalta pidetään "korkeampana älynä" suhteessa kissoihin ja koiriin ja muihin metsän eläviin - ja mitä me teemme niille? Metsästämme niitä huviksemme, syömme niitä, pidämme lemmikeitä eli orjuutamme niitä, telkeämme niitä eläintarhaan häkkeihin, luultavasti vielä aiheutamme mielenterveysongelmiakin liito-oraville sun muille. Jäämme odottamaan ensimmäistä yhteyttä, vaikka enpä taida henkeäni pidätellä samalla. Sivulla 33:
It is ridiculous to imagine that at the edge of the cosmos, other well-intentioned and wise beings await to guide us toward some sort of harmony. In order to imagine how they might treat us were we to come into contact with them, it might be best to recall how we treat "inferior intelligences" such as rabbits and frogs. In the best of cases they serve as food for us; sometimes also, often in fact, we kill them for the sheer pleasure of killing.

Yritin joskus vuosi tai puolitoista sitten lukaista kaikki omasta hyllystäni löytyvät Lovecraftit (minulla on niitä jonkin verran englanninkielisinä painoksina), mutta yritys tyssäsi alkumetreille - se ei vain ollut niin hyvää, kuin varhaislapsuudestani (no, on siitä melkein 10 vuotta) muistin. Helsingin Akateemisessa kirjakaupassa minua on kuitenkin houkutellut jo vähän aikaa muuan Lovecraft-suomennos. Ehkä pitäisi käydä pelastamassa se, ainakin jos siinä on keskitytty miehen myöhempään tuotantoon.

Ei kommentteja: