Matkoillani Matinkylästä Entressen kirjastoon kuljin menomatkan bussilla 31. Kiinnitin pysäkillä odotellessani huomiota tulevien matkakumppanieen kulttuurien kirjoon, joka oli laajahko. Muut olivat hiljaa, mutta venäläinen (tunnistin kielen vielä jotenkin) pariskunta lapsineen olivat vähän äänekkäitä, ja jäyhänä pohjalaisena kiusaannuin vähän. Ei se tietenkään mitään, monet kiusaantunevat minunkin hiljaisuudestani, joten en valita. Bussiin päästyäni joku lapsista - olisiko ollut peräti se venäläinen - laulaa rallatti jonkinlaista mukaelmaa Ukko Nooasta.
Ja sitten se laulu päättyi. Kuitinmäen ostoskeskuksen kohdalla kyytiin nousi humalainen, viinalta ja röökiltä kauas löyhkäävä äijä. Hän istuutui lähelle venäläispariskuntaa, ja aloitti samantien kuulustelun. Buhuttegsteh... Osaagsäh suammea? Vidduh... duu juu spiik finis? mitäh vittuu te täällä suammessa teetteh? ja niin edelleen. Venäläisen miehen ei auttanut selittää, että hän kyllä käy töissä. Viddu suammessa on kagskyt tuhatta tyätöntä millä oikeudella te viätte meidän työpaikat häh. Ikään kuin tämä kännikala olisi kovinkaan kiinteästi työelämässä kiinni. Tai mistä minä tiedän, mutta jotenkin epäilen. Lopuksi Suomen uljas työn sankari toisteli äänekkäästi näkemyksiään venäläisen työn laadusta. Siinä vaiheessa venäläismiestä alkoi kai nyppimään bussimatkailun epämukavuus, ja hän yritti ehdottaa, että jatkaisivat keskustelua pihalla. Juoppo hiljeni hetkeksi, ja pariskunta jäikin sitten pois kyydistä.
Niin jäin minäkin, pari pysäkkiä myöhemmin, ja kävelin pää kyyryssä pois bussista. Sen lisäksi, että kuva suomalaismiehistä on taas radiaanin verran huonompi, kun sitä pääsee maalailemaan kaikelle maailmalle kapakanväki, koin oman toimintani häpeälliseksi. Tarkemmin sanottuna en tehnyt mitään. Yhden näkemyksen mukaan pahuutta on hyvän puute, enkä minä tehnyt mitään. Olisin voinut käskeä Turmiolan Tommin pitää nyt viimeinkin sen päänsä kiinni, kun ei kerta ole mitään muuta sanottavaa kuin räkälöissä opeteltujen junttimantrojen toistelu. Ei sillä, että venäläismies olisi minun apua kaivannut, mutta olisipa hänelle, hänen rouvalleen ja ennen kaikkea lapselle jäänyt ehkä mieleen, ettemme kaikki ole räkä rinnuksilla reuhaavia rettelöitsijöitä ja heidän puolustelijoitaan. Toisaalta mietin jälkeenpäin, että känniläisen provosointi ei varmaan olisi ollut muutenkaan viisasta - kenties hän olisi intoutunut sanoista tekoihin. Taisin joka tapauksessa olla matkustajista ainoa sitä ikäluokkaa oleva, joiden odotetaan olevan hyvässä fyysisessä iskussa - mitä en tietenkään ole, mutta sopivassa vaatetuksessa saatan joidenkin silmään vaikuttaa siltä.
Niin tai näin, mitään ei kuitenkaan tapahtunut sananvaihdon ja vaikenemisen lisäksi. Tapaus ja häpeä motivoinevat minuakin taas esiintymään edustavammin ja ystävällisemmin, jotta tekisin selvän pesäeron öyhöttäjistöön.
2 kommenttia:
Eikö olekin kamala tämä individualistisen yhteiskuntamme normi, että toisen asioihin ei saa puuttua? Ei edes silloin, kun aivan selvästi jotain kurjaa tai väärää tapahtuu. :(
Minä luulen, että jos olisit sanonut jotain, se olisi merkinnyt paljon sille venäläiselle perheelle. Ei siksi, että olisivat tarvinneet apua, kuten itsekin totesit. Mutta ainakin minusta tuntuu joka kerran yhtä hyvältä huomata, että joku välittää minusta ja siitä, mitä minulle tapahtuu. Olipa se, joka välittää, kuka tahansa.
Ja tätä en sano soimatakseni sinua! Vaan tsempatakseni itseäni ja sinua seuraavalla kerralla tekemään jotakin, vaikka edes hymyilemään sille, jota parjataan.
Niin muuten, ajatus, että pahuus on hyvyyden puutetta, tulee alunperin kuulemma kirkkoisä Augustinukselta, jonka tuotantoa luetaan myös filosofisena.
Eikö olekin kamala tämä individualistisen yhteiskuntamme normi, että toisen asioihin ei saa puuttua?
Onhan tälläkin normilla puolensa - sitä voisi perustella vaikka siten, että parhaiten henkilö oppii selviytymään yhteiskunnassa, kun hän keksii omat selviytymiskeinonsa. Kylmäähän se kyllä on, ja luulenkin, että jos vain reuhaaja ei olisi väliintulosta riehaantunut enempää, olisin voinut parantaa lopputulosta enemmän, olettaen siis että venäläispariskunta olisi jäänyt myönteisemmälle päälle, ja olisin voinut kaiketikin itse olla ylpeä itsestäni. No, parempaa aina tavoitellen.
Lähetä kommentti